Liito-orava

Kuvia Netasta Joan mölleissä 1.9.

Kuvat © Minna

Rakennekuvakatsaus

Ajattelin poistaa ylimääräisiä sivuja. Myös Netan rakennekuvasivu lukeutuu niihin, joten lisään ne kuvat kuitenkin ensin tähän postaukseen.

 

6 kk 2 vko

n. 10 kk 2 vko

n. 1 v 2 vko

1 v 2 kk

1 v 3 kk

1 v 4 kk

1 v 5 kk

vähän päälle 1 v 10 kk

2 v
virheellinen copyright-merkintä, kuva on kaverin ottama

2 v (sterilisaation jälkeen)

vähän vaille 2 v 5 kk

melkein 2 v 6 kk

2 v 7 kk

vähän vaille 2 v 10 kk

3 v

3 v 2 kk

3 v 4 kk



Haastetta jälleen

Saimme The Little Polar Bear -blogista haasteen.

Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää tehdä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta:

1. Minulla on ollut ajokortti suunnilleen viisi kuukautta.

2. Harrastan Netan kanssa agilityä.

3. Toisinaan keksin paljon ideoita..

4. ..mutta yleensä kaikki niistä eivät koskaan toteudu.

5. Syksyn ylioppilaskirjoitukset alkavat minun kohdallani maanantaina keskipitkän ruotsin kuuntelukokeella.

6. Outoa, että olen jo abi.

7. Tuntuu myös oudolta ajatella sitä tosiasiaa, että helmikuussa on penkkarit.

8. Saan valkolakin joulukuussa 2014.

9. Minulla on silmälasit.

10. Tykkään tennareista, vaikka oikean jalan tennariin tulee aina reikä kantapään kohdalle.

11. En jaksa taaskaan haastaa ketään.

Kysymysket

1. Oletko koskaan nähnyt painajaisia kauhu leffoista?

- En, koska en katso kauhuleffoja.

2. Monta eläintä omistat ja mitä eläimiä ne on?

- Kolme koiraa.

3. Mitä vihaat eniten maailmassa?

- Sotaa jne.

4. Pelaatko pelejä?

- En kovinkaan usein.

5. Oletko sosiaalinen ihminen?

- Riippuu tilanteesta.

6. Missä maassa haluaisit käydä?

- Venäjällä, Saksassa, Itävallassa ja Italiassa uudestaan. Ja niistä, joissa en vielä ole käynyt, haluaisin käydä Norjassa, Ranskassa ja Englannissa.

7. Oletko varautunut Zombie Apocalypsen tuloon ja uskotko että tulee zombeja joskus?

- En ja en.

8. Mikä ötökkä olisit?

- En mikään, en erityisemmin pidä ötököistä.

 9. Paras Disney leffa?

- Sen kun tietäisi.. Eipä ole aikoihin tullut katsottua. Ehkä se Alice in Wonderland.

 10. Buffy The Vampire Slayer vai Angel?

- Enpäs tiedä.

 11. Tykkäätkö lukea?

- Kyllä, mutta luen nykyisin ihan liian vähän.

Miru the tokoilija

Tänään oli Mirun vuoro päästä tekemään jotain. Toisin sanoen Joensuun seudun collieiden seurassa treenaamista. Nähtiinpä raviradan parkkiksella treenejä seurannut sorsa, joka hiippaili parkkiksella, kunnes se lopulta lähti kokonaan pois. Mikä lie pullasorsa..?

Anyway, kerron tässä vain sen, mitä Mirun kanssa tehtiin. Miruhan on äidin kanssa käynyt tokon alkeiskurssin kaksi vuotta sitten, muttei ole sen jälkeen juurikaan tehnyt mitään spesiaalimpaa. Sivulle se osaa tulla ja koska Mirun kanssa ei ainakaan kisoihin olla suuntaamassa, se saa tehdä kaiken niin vinoon ja samaan tyyliin kuin se tekeekin.

Perusasennon jälkeen harjoiteltiin käännöksiä, joihin saatiin ainakin meille uusi kikka! Miru istui ja minä käännyin sitä kohti ja palkkasin aina, kun se nosti ja liikautti takapuoltaan. Netan kanssa ei taidettu ainakaan alkeiskurssilla harjoitella sitä noin. Ja kyllä Miru tajusikin!

Tauon jälkeen Mirun kanssa alettiin harjoitella tokon luoksetuloa, koska paikallaoloon olisi vielä ollut liikaa häiriötä. Käskyksi tulikin: "Tänne!". Ja päädyttiin (saatiin sellaisia vinkkejä, joita ei itse olisi edes tullut ajateltua) siihen, että pyysin Mirun eteeni istumaan ja vähitellen peruutin ja Miru istuutui, kun sai luoksetulokäskyn. Pari kertaa taisi tulla odottamiskäsky ja siinä se olikin tältä kertaa.

Netakin pitää päästä joskus tokoilemaan! Häiriötreeniä paikallaoloon ja kaikeen muuhunkin, mitä ollaan pihalla rävelletty. Ja woihan käsimerkit Netan kanssa. Ja ollessaan lenkillä minun ja Mirun ollessa treenaamassa Netta oli käynyt sotkemassa kaulustaan. Noh, se tiesi kauluksen pesemistä ja närkästynyttä neiti Shelttiä. Että näin meillä.

Tää on rakkautta, hulluutta, draivii

Eilen treeneistä kotiin ajaessani mielessäni käväisi ajatus siitä, että kyllä tämä koiraharrastus olisi hankaa ilman autoa. Autoa voi tarvita jo ihan treenimatkoihin, eivätkä kaikki näyttelypaikatkaan ole julkisten kulkuneuvojen reittien varrella. Mutta mitä kaikkea muuta koiraharrastus vaatii?

Rahaa vaatii aika moni harrastus, eikä koiraharrastuskaan siinä muodosta poikkeusta. Koira maksaa, rokotukset maksavat, ruoka maksaa... Lista on melkeinpä loputon. Mahdolliset kurssi-, treeni-, kisa- ja näyttelymaksut siihen lisäksi vielä tarvikkeita unohtamatta. Ei ihan halvimmasta päästä ja ehkä kaikki eivät ymmärräkään, miksi joku haluaa laittaa rahaa koiraharrastukseen.

Uskoisinpa että asian ytimessä ollaan, kun kyseessä on rakkaus koiriin. Moniulotteinen, muttei niin helposti avattava asia. Se on mielestäni olennainen osa koiraharrastusta. Yksi tärkeimmistä osista koiraharrastuksessa. Varsinkin, kun kyse on eläimestä. Kuka haluaisi harrastaa jotain, mistä ei pidä tai liiemmin välitä? Mutta se rakkaus koiriin tai omaan koiraan tarkoittaa myös sitä, että ymmärtää koiran olevan eläin eikä lähde liiallisuuksiin asti inhimillistämään koiraa.

Kokemus karttuu vuosien varrella, mutta on myös tärkeää olla perillä koiran kouluttamisesta. Vaikkei koirakokemusta olisikaan, voi kouluttamisesta kuitenkin lukea jo ennakkoon - ja olla perillä asiasta. Ja vaikka kouluttaminen joskus vaatiikin paljon työtä, helpottaa se silti elämää useammalla tavalla. Virheitä sattuu kaikille, mutta toivottavasti jokainen oppii niistä jotain.

Kokeilunhalukin on aika tärkeää. Ainakin, jos ei halua jäädä pelkästään yhden lajin pariin, vaikkei sekään huono juttu ole. On tässä tullut huomattua sekin, että on hyvä olla avoin uusille ideoille. On kokeiltu näyttelyitä, mätsäreitä, agilityä, tokoa ja koiratanssia sekä käyty koirien uimakoulussa. Nyt on enää vaikea keksiä kovin paljoa, mitä ainakaan Netan kanssa haluaisi kokea. Metsästys tosin tuskin tulisi koskaan olemaan minun juttuni enkä myöskään usko hankkivani esimerkiksi ajokoiraa.

Joku voisi sanoa, että on hulluutta seistä ulkona kylmässä sen takia, että mätsärissä käy hakemassa yhden muovinauhan ja tulee lopulta kätellyksi ulos nauhakehästä. Eikä se väite täysin paikkaansapitämätön olekaan. Olen miettinyt asiaa itsekin - ja silti siellä huonossa säässä on seisty täysin vapaaehtoisesti. Ja vielä maksettu siitä.

© Minna

Tietynlainen sitkeyskin on tärkeää. Joidenkin asioiden suhteen pitää tehdä enemmän töitä kuin joidenkin toisten asioiden eteen. Ei meidänkään koiraharrastus ole tuntunut pelkältä ruusuilla tanssimiselta, ei todellakaan. Mutta silti ei ole tullut luovutettua ainakaan täysin, vaikka eräissä lajeissa pidetäänkin luovia taukoja.

Unelmat ja haaveet, niitä on. Niitä tulee ja menee. Ne vaihtuvat. Monissa tapauksissa sisäinen realisti on huutanut järkeä. Eihän me Netan kanssa kierretä jokaista näyttelyä ja minä tiedän, ettei Netasta koskaan tule mitään muotovaliota, eikä se haittaa minua. Ei me myöskään tähdätä agilityssä korkealle.

Tavoitteita olen asettanut viime vuoden ja sitä edeltäneen vuoden joulukuussa. Jotkin tavoitteet pääsevät unohtumaan eivätkä ehkä täyty koskaan, mutta ne ovat silti tärkeitä. Jos yksikin tavoite täyttyy, huomaa päässeensä ainakin jossain asiassa eteenpäin. Ja taas tulleen sitkeyteen ja periksiantamattomuuteen.

Muut koiraihmiset. Taas yksi erittäin olennainen osa koiraharrastusta. Oli laji lähes mikä tahansa, on yleensä jossain muotoa tekemisissä muiden harrastajien kanssa. Sehän se tässä onkin hienoa. Ei aivan kaikesta tarvitse selvitä täysin yksin. Ja on joku, joka on samalla aaltopituudella ja ymmärtää koiratermit.

Internet on osaltaan laajentanut koiraharrastuksen maailmaa. On keskustelupalstoja ja blogeja, erilaisia sivustoja ja vaikka mitä. Internet mahdollistaa niin paljon. Kisa- ja näyttelyilmoittautumiset, tiedon kulkeminen, muihin ihmisiin tutustuminen, uusien ideoiden saaminen... Miten kaikki olisi, jos internettiä ei olisikaan?

Minun kohdallani kokonaisuus on tärkeintä. Kaikki nitoutuu yhteen. Ei tästä vain voi valita yhtä osa-aluetta ja unohtaa muita. Ainahan joku voi miettiä minkä tahansa harrastuksen mielekkyyttä. Minulle Se Harrastus on koirat, jollekin muulle vaikka jääkiekko tai pianonsoitto. Ei mikään ole sen huonompi valinta. Mutta koiraharrastuksessa vain on sitä jotain.

Äänellistä ja äänetöntä

Jep, agilitya taasen! Ja sori oikeasti, kun ratapiirroksia ei ole ollut aikoihin. Lupaan niiden palaavan kyllä vielä joskus, varmaan kuitenkin vasta syksyn kirjoitusten jälkeen. No joo, se bloggaajan muista kuin koira-asioista. Treenien jälkeen saatiin kuulla, että kyseinen rata oli kakkosten rata jostain kisoista. Tehtiin taas vähän kisanomaista treeniä ns. mölli-idealla.

 

Ekasta radantekokerrasta ei ole sattuneesta syystä videota. Silloin olikin kaikkea turhaa säätämistä, Netta mm. tykkäsi mennä A:lle ja joo, enpä paljoa enää muistakaan. Siksi tokan videon lopussa tulikin painokkaampi hyppykäsky, ettei koiruus kiipeilisi A:lle jeejee-tyylillä. Tokalla kerralla (ja kolmannella) sai palkata kontakteille. (Ja minnekäs se "Kop!" jäi, olikin "Koske!", mutta jotain sentään tapahtuikin) Kepit muuten alkoivatkin sujua! Vauhtia ei järin ole, mutta jossain sentään jotain edistystä haahuilun jälkeen! Vastapainoksi puomi tosiaan muuttui viime keskiviikkona pelottavaksi.. Varmaan jokin kausi, onhan Netta aiemmin mennyt puomin vauhdikkaammin ja ongelmitta.

 

Kolmannella eli vikalla kerralla olikin äänetön ohjaus! Paitsi että lähtökäskyn sai antaa. Samoin sai käskyttää kontaktit ja kepit. Olihan se ihan hauskaa ja kuulemma ohjaajat ohjasivat tarkemmin, kun sanoja ei saanut käyttää. Ihan opettavaista, tuota pitää kyllä joskus kokeilla heti uuden radan alussa niin, ettei rata ole koiralle vielä tuttu. Uskaltaisikohan joskus mölleissä repäistä..?

 

 

 

Ennen tätä puomijuttua luulin ilmoittavani Netan kaikille radoilla Joan kisoihin ensi viikkoon. Epäilen kuitenkin ettei tämä puomikausi mene ohi siihen mennessä, joten ilmoitan Netan vain hypärille ja toivon, että kepit eivät mene ainakaan enää plörinäksi, kun ne ovat alkaneet sujua taas vikan välin osalta. Että kop kop vaan, koputetaan puuta yhdessä.

Haastetta haastetta haasteen perään

Ensiksi mennään treenirintamalle. Tänään pohdiskelin agilityjuttuja, mutta se ei ollut se pääidea tänään. Käytiin varsin pikaisesti koiratanssitreeneissä vetämässä oma osamme ja Netalla tuntuikin olevan hyvä vire päällä. Ainakin se näytti tarkalta ja teki juttuja iloisesti huolimatta siitä, että sillä oli epävakaan sään vuoksi kurahaalari. Hienoin Netta ♥ Improvisaatiota taaskin, kun kadonnut koreografia löytyi ja katosi uudestaan, eikä tässä kirjoitusten vuoksi ole aikaa viilailla sitä enempää. Kirjoitusten jälkeen puhaltavat sitten uudet tuulet koiratanssin suhteen ja yritetään saada jotain kunnollisempaa kasaan.

Agilityrintamalta sen verran, että tehtiin pihalla 2on2off-harjoitusta vanhalla lautamenetelmällä. Käskyksi vain vaihtui "Kop!". Älkää kysykö mistä se tuli mieleeni, mietin vain jotain uutta käskyä ja no... Kop se vain tuli. Saan itsekin omat suunnitelmani kuulostamaan ei-niin-järkeviltä, mutta näillä nyt mennään toistaiseksi.

Saimmet taas kerran haasteen, tällä kertaa I'm The Boss -blogista. Kiitoksia.

Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää tehdä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 faktaa minusta:

1. Olen 18-vuotias
2. Aloitin elokuussa kolmannen vuoden lukiossa...
3. ...ja käyn lukion kolmeen ja puoleen vuoteen.
4. Olen käynyt dogsitterkurssin neljä vuotta sitten.
5. Opiskelen neljää kieltä, joskaan en tällä hetkellä kaikkia samassa jaksossa ja syksyn kirjoitusten jälkeen opiskeltavia on enää vain kaksi.
6. Osaan suomea (äidinkieli, yllätys!), englantia, venäjää, ruotsia, saksaa ja muutaman erittäin "olennaisen" lauseen ranskaa ja hyvin vähän italiaa.
7. Matematiikka, fysiikka ja kemia eivät ole koskaan kuuluneet suosikkeihini koulussa ja kaikki kyseisten aineiden pakolliset kurssit ovat onnellisesti takanapäin.
8. Minulla ei ole minkäänlaista sävelkorvaa.
9. Reaaliaineista pidän oikeastaan vain historiasta.
10. Tykkään kuunnella pääosin suomenkielistä musiikkia.
11. Olen pitänyt Netan blogia jo vähän päälle kolme vuotta.

Kysymykset:

1. Jos saisit valita itsellesi yhden supervoiman (ajatusten lukeminen, näkymättömyys, lentäminen...), niin minkä ottaisit?

- Auts! Tämä onkin paha. Koska supervoimaksi ei varmaan lasketa sitä, että voisi omaksua minkä kielen tahansa ja osata puhua sitä täydellisen sujuvaksi, keksitään tähän jotain muuta. Näkymättömyys voisi olla ihan kiva!

2. Kerro 3 hyvää puolta itsestäsi.

- Mielikuvitus, kielitaito (en tiedä edes lasketaanko tämä, mutta joo...) ja vaikka se, ettei metsässä liikkuminen pelota. Ei ehkä ihan sitä, mitä tässä haettiin, mutta mennään näillä.

3. Minkä taidon haluaisit oppia?

- Ja näitähän riittää! Puhumaan kaikkia osaamiani vieraita kieliä paljon sujuvammin, olisi kiva osata soittaa jotain soitinta ja ja ja...

4. Millainen olisi unelma-asuntosi?

- Ehkä se on se kliseinen omakotitalo järven rannalla, totta kai hieno iso piha ja kaikki. Talo olisi järkevästi suunniteltu, eli koirien kannalta järkevä.

5. Jalkapallo vai jääkiekko, miksi?

- Apua, ei kumpikaan... En ole yhtään urheilullinen ihminen eikä kumpikaan laji kiinnosta minua. Jos on pakko sanoa niin jääkiekko, sitä olen joskus erehtynyt katsomaan telkkarista.

6. Minkä kirjan luit viimeksi? Mitä pidit siitä?

- Voi kamala kun siitäkin on aikaa, kun viimeksi luin... Ei mitään muistikuvaa!

7. Kouluaineista biologia, maantieto, fysiikka vai historia? Miksi?

- Näistä vaihtoehdoista historia, koska se on kiinnostavin minun mielestäni.

 8. Haaveammattisi?

- Kääntäjä.

 9. Unelmalomakohteesi?

- Saksa, Saksa, Saksa! Etelä-Saksa. Baijeri. ALPIT. ♥

10. Oletko käynyt ulkomailla, jos olet niin missä?

- Joo! Kaksi kertaa Ruotsissa, kerran Venäjällä, kerran Virossa, kahdesti Saksassa, Itävallassa Saksan reissujen yhteydessä, nopeasti Italiassa samalla kertaa, kun olin ekaa kertaa Saksassa ja tosi pienenä Kyproksella.

11. Pidätkö enemmän syksystä vai keväästä, miksi?

- Ehkä se on sitten kevät, kun luonto herää ja on mielenkiintoisempaa kuvata, kuin talvella tai kesällä. Tosin syksykin käy kuvauskriteereihin tässä suhteessa, mutta keväällä alkaa tulla lämmin ja keväästä on aina tosi aurinkoinen mielikuva.

Pahoittelut oikeasti, en tällä kertaa jaksa keksiä uusia kysymyksiä tai haastaa ketään. Jo pari haastetta on tässä lähiaikoina laitettu kiertämään, joten ehkä tällä kertaa en pommita samoja blogeja. Näin tällä kertaa, ensi kerralla eri juttu sitten.

Mä oon liian vanha ja liian nuori

On olemassa sellaisia harrastuksia, jotka kuuluu aloittaa jo nuorena, jos niissä aikoo edetä. Ainakin se on olettamus. Sellaisiin harrastuksiin luokitellaan useat urheilu- ja musiikkiharrastukset. Vaan miten on koiraharrastuksen laita? Eihän se kuulu sellaisiin harrastuksiin, vai kuuluuko?

Oikeastaan ei. Ei varmaan ainakaan kaikille innostus koiraharrastukseen ole syttynyt jo pienenä, vaikka olisi koirahullu ollutkin. Jokainen vuosi koiraharrastuksen parissa tuo lisää kokemusta, mutta se kokemus ei ole sidonnainen ikään. Sehän tässä onkin hienoa, että täysin uuteen lajiin voi perehtyä omasta iästä riippumatta.

Okei, parashan minäkin olen puhumaan, kun ei tuota ikää ole niin paljoa kertynyt. Mutta silti. Peli ei ole menetetty, jos ei ole päässyt pienestä asti juoksentelemaan mätsäreissä tai muissa koiratapahtumissa. Minä en koskaan pienenä osallistunut esimerkiksi lapsi ja koira -kilpailuun. En edes tiedä, oliko sellaisia meidän lähellä. Ehkä ei.

Tietysti käsitys koiraharrastuksesta muuttuu ja tietyt asiat muuttuvat mielessä realistisiksi. Haaveita on ja pitääkin olla, mutta realistisuus on erilaista kuin vaikka kymmenisen vuotta sitten. Silloinhan minä halusin kultaisennoutajan, josta tulisi tosi hyvin koulutettu tai jotain. Sen sijaan innostuin näyttelyihin. Ensimmäinen oma koirani olikin sheltti. Suurin näyttelyinnostus hiipui ja tilalle saapui uusi kiinnostus agilityyn. Elämä on.

Mutta vaikka iällä ei periaatteessa pitäisi olla niin paljoa merkitystä, tuntuu se silti merkittävältä. Eikä vain siksi, että kun on saavuttanut täysi-ikäisyyden ja ajokortin, pääsee vapaammin kulkemaan koiratapahtumiin eikä tarvitse aina kysellä kyytiä. On varmaan myös niin, ettei nuorempia harrastajia aina oteta niin vakavasti.

Jotain koiraharrastuksen ikäkriisiä olen potenut koiraleireihin riippuen. Tuntuu, että leirit ovat aina vain nuoremmille ja omaan ikäluokkaan kuuluvat jäävät rannalle ruikuttamaan. Ei pitäisi valittaa. Pirin kanssa pääsin osallistumaan kolmelle leirille. Ja nyt kun Netan kanssa haluaisin osallistua, ikä tuppaa olemaan ongelma. Siis leirien yläikäraja. Ja leiripaikkojen sijainti.

Asiahan on niin, että kesäkuun 2011 lopussa Netan olisi pitänyt päästä koiraleirille kanssani. Mutta voihan nenäpunkki. Menin lainakoiran kanssa, muttei se ollut sama asia kuin oma koira. Syyskuun alussa samana vuonna oli leiri Kolilla. Netan juoksujen vuoksi menin Mirun kanssa ja vaikka se oman perheen koira onkin, ei se ole sama kuin Netta.

Asian ydin on se, että haluaisin osallistua leirille leiriläisenä, en järjestäjänä. Tuntuu, että nuorten koiraleireillä on paljon kivaa ohjelmaa. Eikä siihen iän vuoksi aina pääse osalliseksi. Yksi haaveeni on, että pääsisin Netan kanssa koiraleirille. Ehkä ensi vuonna. Shelttileirejähän olisi myös ollut tarjolla, mutta viime vuonna se olisi ollut Ilosaarirockin kanssa päällekkäin ja tänä vuonna olin silloin Saksassa. Taas voi todeta, että elämä on ja hyvää kannattaa odottaa. Aina ei onni suosi.

Mutta missä ovat ne tälle ikäluokalle tarkoitetut leirit? Jotenkin kaipailisi juuri sitä ohjelmaa, mitä esimerkiksi sillä Hyvärilän leirillä oli tarjolla. Agilityä, rallytokoa, näyttelyharjoituksia... Voihan haikeus. Ja niiden yläikärajojen suhteen tuntuu, että on liian vanha. Koska ei pääse niille leireille. Ja sitten ajatukset junnaavat paikallaan...

Ja kuitenkin muun koiraharrastuksen suhteen tämä ikä ei tunnu paljolta. Meillä on ollut aina koiria, mutta oma koira minulla on ollut kolme vuotta. Ei se niin paljoa ole. Tosin siihen voidaan ynnätä Pirin kanssa koetut mätsärit ja leirit, neljän vuoden takainen dogsitterkurssi ja dogsitterhommat, joista on myös tullut koirakokemusta.

Eihän 18 vuotta ikää ole vielä paljoa mitään. Ei se ole tuntunut mitenkään kovin erikoiselta. Ihan vain... samaa tavallista elämää, jos ei lasketa sitä, että nyt on tosiaan se ajokortti eikä tarvitse pyytää vanhemmilta kyytiä joka paikkaan. Ehdottomasti hyvä juttu koirahommissa varsinkin, kun treenit on kerran viikkoon ja siihen ynnätään kaikki muut jutut.

Kai se on niin, ettei ne vuodet, vaan se kokemus. Kenellä tahansa on varmasti koiraharrastuksessa vielä paljon koettavaa. Omallakin kohdalla edessä on vielä pitkä polku, ennen kuin oikeasti tajuaa mistään mitään. Jos tajuaa silloinkaan. Tämäkin on vain niitä ikuisuuskysymyksiä.



© Minna

En minä harmittele sitä, etten pienenä päässyt niihin lapsi ja koira -kilpailuihin tai etten heti pienenä päässyt tutustumaan kaikkiin koiraharrastuksen saloihin. Se oli vielä silloin vähän hämärä maailma minulle, en minä siitä paljoa tiennyt. Kunnes sitten koiraharrastuksen makuun pääsin. Tämä kun on sellainen harrastus, että jos sille antaa pikkusormen, se vie koko käden mukanaan.

Välihuomautuksena, että onko vuodesta 2008 muka oikeasti viisi vuotta. On siitä. Viisi vuotta sitten olin 13-vuotias. Ihan oikeasti. Tämä koko juttu tuntuu absurdilta. Viiteen vuoteen on mahtunut niin paljon kaikkea. Myös se yksi toteutunut haave, Netta.

Ikäkysymykseen vielä sen verran, että koiraharrastuksessa myös tutustuu eri-ikäisiin ihmisiin. Koulussa tutustuu lähinnä suunnilleen samanikäisiin. Tuttavapiiristä koiraharrastukseen liittyen löytyy esimerkiksi kolme vuotta nuorempia ihmisiä. Epäilenpä, ettei heihinkään olisi tullut tutustuttua, ellei kyseessä olisi  yhteinen harrastus. Harrastus yhdistää.

Ehkä vain kamppailen tulevat vuodet sen suhteen, olenko liian vanha leireille ja apua apua. Se varmaan jatkuu aina, kunnes leirille pääsen.. Sillä viime vuonnakin kaksi leiriä peruuntui. Mutta kerrytellään tässä ikää lisää niin omistajalle kuin koirallekin ja katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan.

How can I decide what's right when you're clouding up my mind?

Tänään tosiaan suunnattiin Joan mölleihin Pärnävaaralle. Jostain syystä huomasin jännittäväni, vaikkei edes ollut eka kerta mölleissä. Viimeksihän mölleiltiin toukokuussa.. Tuntuu, että Netta oli silloin jotenkin vauhdikkaampi. Varmaan se taas vaistosi minun jännitystäni. Osallistuttiin möllien radalle ja kisaavien radalle. Molemmille myös uusinnat.

Möllirata ei ollut kovinkaan vaikea. Alussa kulma putkelle arvelutti, muttei se sitten ollutkaan hankalin kohta. Ekalla kertaa puomi hirvitti. Sen hirvittävyydenhän Netta sai päähänsä viimeksi vapaavuorolla. Ihan kuin sillä olisi viha-rakkaus-suhde puomiin, kun välillä se sitten menee vauhdikkaamin. Tuomari sitten kysyi, onko meillä nameja ja olihan niitä. Toka kerta meni sitten vähän paremmin. Eräs koira olisi tullut medimöllien kolmanneksi, mutta koska se oli jo aloittanut kisaamisen, Netta sijoittui kolmanneksi.

Kisaavien radalla oli käytössä kisoissakin olevat säännöt, mölliradalla hylätystä tuli 10 virhepistettä. Kisaavien radalla eniten hämmennystä aiheutti kaikki keinun jälkeen tapahtuva. Ekalla radalla Netta karkasi kaverini luokse. Takaakiertoja, juups. Putkelta kepeille oli samankaltainen kulma kuin viime treeneissä oli ollut. Ja ainakin ekalla radalla minulle tuli melkein A:n jälkeen black out sen suhteen, mihin oltiin menossa. Hyvä minä! Tokalla kertaa mentiin kepitkin sitten paremmin. Ennen keinua oli taas jokin kiva haju... Mutta keinukin mentiin. Tulos taisi olla HYL.

Koska jälkikäteen on hyvä olla viisas, voin vain ihmetellä, miksen kunnolla vaatinut kontakteja. Joopa joo, on tässäkin loistava ohjaaja, päämäärätietoinen kuin mikä ja silleen! Nyt täytyy oikeasti ryhdistäytyä tämän suhteen ja harjoitella paremmin. Melkein tekisi mieli harkita juoksukontakteja, mutta todennäköisesti Netta innostuessaan juoksisi yli. Päämäärättömyyden on siis parasta loppua. Naksutin vaikka avuksi jos ei muuta.

Puomillekin pitää keksiä jotain. Aluksi vapaavuorolla puomi oli ihan ok, mutta sitten siitä tuli muka hirvittävä. Oman seuran keinu taas ei ollut niin paha silloinkaan, että en oikein usko että tämä menee keinun ja puomin sotkemisen piikkiin. Kuka voisi ymmärtää pientä shelttiä? Kunpa osaisi vain lukea ajatuksia ja toimia itse johdonmukaisemmin ja järkevämmin. Sen kun aina muistaisi... Noh, eka oma koira, eka agikoira ja silleen.

Ja lisää opetuksia ohjaajalle: yritä olla jännittämättä. Helpommin sanottu kuin tehty. Yritä silti. Se vaikuttaa Nettaan. Ole järkevä. Varmista, ettei kaveri ole kohdassa, josta koira sen näkee. Tulipa sekin nyt huomattua. Selvää siis on ettei vanhempia missään nimessä koskaan mukaan mihinkään, mölleihin tai kisoihin, koska tulos voi olla karkaaminen.

Alla vielä pari kuvaa, kuvat © Minna

Kesämme

Saatiin Sammelin & Sammelin omistajan blogista haaste. Idea on laittaa seitsemän kuvaa kesästä, selittää kukin kuva vain yhdellä sanalla ja haastaa seitsemän blogia tekemään sama.

Haastamme:

Taivaanrannanmaalari

Taika & Medya

Sofin ja Milan tassunjäljillä...

MR. Twist

Karvatappuroiden elämää

Sulon ja Stellan elämää

Treenikaverit

Sitten ne kuvat.

Mätsäröinti

Lenkkeily

Koirashow

Uimaopetus

Axu

Karvanlähtemättömyys

Ostoksia

Kolmas kuva © äiti

Neljäs ja viides kuva © Minna