torstai 5. syyskuuta 2013

Miru the tokoilija

Tänään oli Mirun vuoro päästä tekemään jotain. Toisin sanoen Joensuun seudun collieiden seurassa treenaamista. Nähtiinpä raviradan parkkiksella treenejä seurannut sorsa, joka hiippaili parkkiksella, kunnes se lopulta lähti kokonaan pois. Mikä lie pullasorsa..?
Anyway, kerron tässä vain sen, mitä Mirun kanssa tehtiin. Miruhan on äidin kanssa käynyt tokon alkeiskurssin kaksi vuotta sitten, muttei ole sen jälkeen juurikaan tehnyt mitään spesiaalimpaa. Sivulle se osaa tulla ja koska Mirun kanssa ei ainakaan kisoihin olla suuntaamassa, se saa tehdä kaiken niin vinoon ja samaan tyyliin kuin se tekeekin.
Perusasennon jälkeen harjoiteltiin käännöksiä, joihin saatiin ainakin meille uusi kikka! Miru istui ja minä käännyin sitä kohti ja palkkasin aina, kun se nosti ja liikautti takapuoltaan. Netan kanssa ei taidettu ainakaan alkeiskurssilla harjoitella sitä noin. Ja kyllä Miru tajusikin!
Tauon jälkeen Mirun kanssa alettiin harjoitella tokon luoksetuloa, koska paikallaoloon olisi vielä ollut liikaa häiriötä. Käskyksi tulikin: "Tänne!". Ja päädyttiin (saatiin sellaisia vinkkejä, joita ei itse olisi edes tullut ajateltua) siihen, että pyysin Mirun eteeni istumaan ja vähitellen peruutin ja Miru istuutui, kun sai luoksetulokäskyn. Pari kertaa taisi tulla odottamiskäsky ja siinä se olikin tältä kertaa.
Netakin pitää päästä joskus tokoilemaan! Häiriötreeniä paikallaoloon ja kaikeen muuhunkin, mitä ollaan pihalla rävelletty. Ja woihan käsimerkit Netan kanssa. Ja ollessaan lenkillä minun ja Mirun ollessa treenaamassa Netta oli käynyt sotkemassa kaulustaan. Noh, se tiesi kauluksen pesemistä ja närkästynyttä neiti Shelttiä. Että näin meillä.

1 kommentti

  1. Heh, voi Netta! Luna on myös aivan mestari sotkemaan aina tuon valkoisen kauluksensa... Eikö me ihmiset vaan tajuta, kuinka ihanaa sitä kaulaa on hinkata vaikka mihin p----kasaan? xD Kun se kaula vielä sattuu olemaan valkoinen... ;) Mekin saatiin Lunan kanssa hyviä vinkkejä treenailuun! Nyt kun itsekseen vielä jaksaisi ja ehtisi niitä harjoitella... :)

    VastaaPoista