Viime aikoina elämääni on mahtunut kaikenlaista ajattelemista, eikä ainoastaan kouluun ja syksyn YO-kirjoituksiin liittyen, vaan myös koirasioihin liittyen. Netan terveystulokset polvien, silmien ja sydämen osalta olivat muuten tulleet jo keskiviikkona KoiraNettiin. Silmätarkastuslausunto oli vain ehtinyt päätyä perille virheellisenä ja siellä luki silmien kohdalla, ettei ole todettu perinnöllisiä silmäsairauksia, mutta laitoin sähköpostia ja eilen tulokset olivatkin vaihtuneet oikeiksi eli silmien osalta lieväksi CRD:ksi. Röntgenkuvat laitettiin postiin keskiviikkoiltana.
Päästään sopivasti aiheeseen minä-the-tumpelo-ohjaaja, kun tajusin oikeasti, että olen joskus torunut Nettaa agilityssä sen tehtyä virheen, joka on ollut minun aiheuttamani. Se on tullut vahingossa. Se on ollut yksi tietty äänensävy, mutta tajusin, ettei se olekaan hyvä juttu. Siihen täytyy oikeasti alkaa kiinnittää huomiota, tai siis siihen, ettei sitä tapahdu. Jatkossa jatketaan vain eteenpäin jos tulee kämmejä, koska minähän ne aiheutan, ei Netta.
Kepit ovat tietysti oma lukunsa ja tällä viikolla ei päästy treeneihin, mutta ensi viikolla sitten. Kesällä kouluttaja arveli, että Netta ehkä paineistuisi ohjureista. Silloin Netta loppujen lopuksi hitaasti hiffasi keppien idean päästyään oikeaan väliin. Pitää johonkin väliin tehdä tehotreeniä kepeillä, vaikka sitten ihan vain kotipihalla. Lokakuussa kun olisi Kajaanin kisat ja lokakuussa myös jää yhdet treenit taas kerran väliin. Kontakteillekin olisi uusi idea. Palkankin voisi vaihtaa, Netta on varmaan jo kyllästynyt nakkeihin. Ehkäpä lihapullat ovat taas vuorossa?
Yksi syy Netan ei niin kovaan vauhtiin voi myös olla se, että se reagoi jännitykseeni. Netan tapa reagoida jännitykseeni on muuttua jotenkin vaisuksi, olla hitaampi ja haistella enemmän (sijaistoiminto, kuten myös joskus pannan rapsuttaminen). Näin oli ekoissa mölleissä. Aivan kuin ei olisi ollut yhteyttä koko koiraan. Ehkä sitä ei sitten ollutkaan.
Pitää oikeasti keksiä jokin keino hillitä jännitystä, ettei Netta reagoi siihen niin voimakkaasti. Mutta mitä minä oikeasti voin siihen keksiä, kun jokainen tilanne on erilainen. Eikä kisanomainen treeni treeneissä ole sama asia kuin kisata oikeasti paikassa, jossa on vieraita ihmisiä ja oikea kisatilanne. Eikä siihen samaan tunnelmaan oikeastaan pääse mölleissä, tai en ainakaan minä, vaan se tulee kisoista. Eihän alku aina ole helppoa.
Lisäksi kisavideota katsoessani huomasin alkuviikosta, että Netta paineistui, kun se renkaalla teki kiellon ja minä houkuttelin sitä tekemään renkaan. Vauhti oli hitaampi kuin mitä se ehkä muuten olisi ollut, kunnes Netalla taas välähti. Mutta onko tämä sitten kaksipiippuinen juttu? Pitäisikö meidän tältäkin osalta jatkaa eteenpäin, mutta oppiiko Netta sitten jossain välissä voivansa jättää väliin jonkin esteen? Mahdotonta sanoa. Hylätyt eivät meitä haittaa, eivät todellakaan, eikä me olla huipulle tähtäämässä.
Ei Netta aina ole helpoin harrastuskoira. Vähän aikaa sitten ajattelin, ettei se paineistu virheiden korjaamisesta, mutta kyllä näköjään paineistuu. Tyhmä minä. Netta on vain omanlaisensa, vähän aranpuoleinen ja varautunut. Muistellaan vaikka meidän mätsäriuran alkua.. Missä pisteessä me oltaisiin, jos ei missään oltaisi koskaan käyty? Olisiko Netta järkyttävän arka? Saattaa olla. Onneksi niin ei kuitenkaan ole.
Ollaan nyt viime aikoina treenattu vähän pieniä juttuja, kuten tokoa ja joitain temppuja. Naksuttimen avulla aloin opettaa temppua, jossa Netan kuuluu lipaista huuliaan kielellään. Kyllä se siitä taisi jo jyvälle päästä, vaikka omistaja meinaakin olla hidas. Miru oli myös menossa mukana ihmettelemässä, kuka opettaa sen omaa bravuuria jollekin toiselle. Miru kun oppi kyseisen tempun jo kolme vuotta sitten pentukurssilla ja on yksi niitä harvoja temppuja, jotka Miru osaa. Keväällä opetin Mirun myös kierähtämään kyljeltä toiselle ja nyt sekin sujuu aika sulavasti, vaikka aluksi Mirulla oli siinä ongelmia. Mutta tästä lisää joskus toiste, kun on taas aikaa.
Turkkikeskustelun innoittamana päätin myös syynätä Netan turkkia tarkemmin. Tähän väliin sen verran, että alkuviikosta Netasta löytyi korvan ja niskan välimaastosta hyvin syönyt punkki. Yök. Huomasin sen sattumalta ja onneksi huomasinkin. Matolääkkeetkin pitäisi ostaa. Anyway, nyt siihen turkkiin. Päätin kamman ja hoitoaineen kanssa setviä Netan turkkia ja aloitin pöksyvilloista.
Pöksyvilloille tein sen, että leikkelin sieltä osan karvoista irti (ei tosin näy päällepäin). Oli helpompi siistiä muita juttuja. Melkein vanuttunutta karvaa, ei tuota vain olisi millään tavallisella harjalla huomannut. Sakset ja kampa apunani yritin olla mahdollisimman varovainen. Harjasin Nettaa ehkä keskiviikkona ja eilen tein kampa-hoitoainekäsittelyn sen molemmille kyljille.
Eipä uskoisi päällyskarvoista, että pohjavilla näyttää siltä, että se voisi huopaantua. Lauantai saa luvan olla turkinhoitopäivä joka viikko tästä lähtien. Ja kerran kuussa pitää varmaan käydä kammalla läpi koko turkki pienissä erissä. Nytkin on vielä työsarkaa edessä.
Netalla ei ole ollut varsinaista karvanlähtöä, mutta harjaan ja kampaan lähtee kyllä karvaa. Tätäkö se hormoniturkki nyt on? Että karvaa ei tunnu lähtevän muuten kuin harjaan tai kampaan ja että se meinaa huopaantua/vanuuntua? Tähänkin on puututtava. Täytyy vain kaivaa turkinhoitovälineet esille.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti