sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Jännän äärellä

Tänään käytiin shelttilenkillä. Lenkkipaikaksi valittiin Lykynlammen ympäristö ja siellä talsittiin reilun neljän kilometrin lenkki. Mukana oli myös uutta porukkaa, mikä oli kiva juttu. Netta ei taaskaan erityisemmin muista välittänyt. Lenkin päätteeksi otettiin yhteiskuvia ja tässä pari niistä. On siinäkin jo melkoinen yritys, että yritetään saada kaikki koirat samaan kuvaan vielä niin, että niiden naamatkin näkyisivät.



Armi ja Netta. Armi on Netalle tuttu mätsäreistä, ekan kerran nämä soopelit taisivat tavata toisensa vuonna 2011. Armi on myös siitä harvinainen, että Netta on hihnassa leikkinyt sen kanssa, vaikkei Netta kovin monen koiran kanssa suostukaan leikkimään. Tsekkasin KoiraNetistä molempien koirien sukutaulut ja kävi ilmi, että molemmilla on sama emänisä (White Coastal Little John). Aika samiksia yrittivät molemmat olla, kun ovat suht samaa kokoluokkaa. Netan korvat tosin eivät yleensä ole pystyt, mutta no.. Nähtävästi se halusi taata vaikutelman siitä, että molemmat näyttävät mahdollisimman samanlaisilta.


Huomenna sitten onkin edessä eläinlääkärikäynti terveystarkastuksen merkeissä. Pitää muistaa pakata Netan paperit jo valmiiksi mukaan, ettei vain pääse unohtumaan. Peukut siis pystyyn, ettei löydy mitään ihmeempiä tai ainakaan mitään vakavaa.

Niin, saatiinhan me vielä kaveriltani iso säkki Jahti&Vahti Energia -ruokaa, joka ei ollut hänen koiralleen kelvannut. Pitää sekoitella nykyisen ruuan (Kana ja riisi) sekaan, mutta annoskokoa on varmaan syytä pienentää, etteivät koirat ala lihota energiapitoisemman ruuan takia.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti