maanantai 16. joulukuuta 2013

Olipa kerran Koira2013

Siinähän se viikonloppu vierähti. Kolme päivää silkkaa Messaria, mutta olipahan kolmen päivän lippu! Hienoista suunnitelmista huolimatta päädyin seuraamaan vain paneelikeskustelua (perjantaina) ja lihashuoltoluentoa (lauantaina). Enempää ei vain jaksanut. Niin, ja sunnuntaina koiratanssikisat. HTM:n voittajaluokasta eteenpäin katsoin.

Muu aika kuluikin kierrellessä ja paria tuttuakin moikkasin. Oli myyntikojuja ja paljon kaikkea, mutta pysyin lujana enkä ostanut turhuuksia. Ei pantoja tai hihnoja tai puruluita tai lahjapakkauksia. Ei uutta viilennystakkia tai Hurtan sadetakkia. Jotain muuta vain.


Sitten suoraan ostoksiin. Pedigreen herkkuja/ruokia hakutreeneihin, Hau-Haun välipalapatukoita, Hau-Haun training stickejä, PK-valjaat ja karsta. Lisäksi kävin Helsingissä kauppoja kiertämässä ja Itäkeskuksen Tarjoustalosta löytyi jotain koiraharrastukseen sopivaa. Pieniä pakasterasioita esim. hakutreeneihin ja selvityssuihke (kyllä, lapsille tarkoitettu, mutta tätä on suositeltu shelteillekin pöksyvillojen setvimiseen).

Pedigreen hyytelöruokaa, 1,50 € / pakkaus (viisi pakkausta)

Pedigreen koiranmakkaraa, 1 e / makkara (kolme makkaraa)

Hau-Hau Champion Training Bar -patukat, 5 € / kuusi patukkaa

Hau-Hau Champion Training Stick, maut kana ja liha, 2 e / kpl

PK-valjaat, 2 €

Pieni karsta, 4 €

Pakasterasioita (Tarjoustalo), n. 80 snt / kpl (kahdeksan rasiaa)

Takkusuihke, jonka hintaa en muista

Ei kommentteja

Lähetä kommentti