keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulukuulumisia

Kyllä me elossa ollaan, vaikkei tänne olekaan tullut paljoa postauksia joulukalenterin lisäksi. Aivan loppuvuodesta on tiedossa ainakin kaksi postausta, pysykääpä kuulolla. Mutta nyt itse asiaan.

Lauantaina oli koirien joulunavaus Joensuussa. Tapahtuma oli Vapaudenpuistossa. Aluksi oli koirien kulkue, jossa kierrettiin pieni lenkki keskustassa. Oli siinä ihmisillä varmaan ihmeteltävää, jatkuva letka koiria. Ja autoilijoilla myös, kun piti pysähtyä odottomaan, että ihan koko letka oli mennyt. Ennen kulkuetta Netta myös uskalsi haistella joulupukkia hyvin varovasti. Hyvä Netta! Kulkueen jälkeen koirille julistettiin joulurauha ja kaikki saivat vielä purutikut.

Sunnuntaina käytiin Axun luona. Netta ei ollenkaan piitannut Axusta, joka mieluusti haisteli Nettaa. Nettaan on varmaan tarttunut Mirun hajua, Miru nimittäin aloitti juoksunsa viime viikolla. Että nyt Mirulta jää väliin alkuvuoden collietreenit ja Netta pääsee sinne leikkimään ehtaa pehkocollieta. Minikoossa vaan.

Joulua ollaan vietetty varsin ankeassa säässä. Lunta on maassa, muttei puissa ja lämpötila on ollut vähän plussan puolella. On jopa satanut vettä. Varsinainen valkoinen joulu siis... Märkää märkää märkää, kelpaisi se kunnon talvi ehkä sittenkin.

Eipä tässä mitään muuta erikoista olekaan. Netta on vähän saanut treenata uuden pallon avulla nouto(yrityksiä) ja ollaan me treenattu myös vadilla pyörimistä! Ahkeraa, eikö totta..? Mutta kyllä tämä tästä. Ehkä.

PSST. Sivupalkissa on äänestys videopostauksen vaihtoehdoista.

2 kommenttia

  1. Mietinkin, et miks keskusta oli täynnä koiria lauantaina, varmaan porukka oli just tulossa pois sieltä tms. :0

    VastaaPoista