Mä tiesin tän päivän tulevan

Mä tiesin tän päivän tulevan ja

Osasin odottaa, et eteenpäin on kuljettava

Ovi suljettava, jätettävä taakse tää vaihe

Cheek - Soitellaan

San. Jare Tiihonen

Käytiin tänään viimeisissä agilitytreeneissä. Tai voiko niitä treeneiksi sanoa, kun muita ei ollut paikalla. Alla on vähän videota treeneistä, joskin säheltämisiä leikkasin pois. Mm. kerran puomilla. Netta kääntyi ympäri kun yritin itse vaihtaa puolta. Ja puomin toisessa päädyssä oli jotain ah-niin-hyviä hajuja. Kuin myös putkessa, jossa Netta haisteli. Ja maisteli löytämäänsä namia. Ja mitä nyt Netta pari kertaa ehti puomille, kun jäin vähän jälkeen. Omaa säheltämistä oli myös siinä, että keinulle onnistuin pari kertaa sanomaan aluksi väärän käskyn, mutta siitä ei onneksi seurannut mitään erikoista.

Siinäpä se sitten olikin. Meidän viimeiset agilitytreenit. Mutta ei nyt sentään viimeinen agilitykerta, eiköhän me vielä joskus mölleissä käydä. Säännölliset treenit vain loppuivat tähän. Ja siihen on syynsä, kuten säästäminen kesän juttuihin (agilityhän tunnetusti ruokkii intoa käyttää rahaa esimerkiksi kisoihin). Ja ensi syksynä en toivottavasti enää asu Pohjois-Karjalassa.

Onhan tässä ehtinyt olla vähän haikeutta yms. tuntemuksia agilityn lopettamisen takia. Se on se muutos, mikä näissä tilanteissa useimmiten taitaa ihmisen laittaa miettimään. Että enää ensi tiistaina en mene hallille. Että enää minään tiistai-iltana en agilityn takia mene hallille. Kai siihen tavallaan ehti tänä vuonna (ja myös viime vuonna) tottua. Mutta enää ei ole sen kummempia tuntemuksia, joten taisin saada asian käsiteltyä mielessäni. 

Netan kanssa tutustuin ensimmäisen kerran agilityyn pentuagilitykurssilla (jolla Netta oli hieman yli-ikäinen) ja muutamassa agilitypäivässä. Hallittavuustestin läpäisimme keväällä 2012. Muistan sen jännityksen. Mokasimme paikallaolon, mutta silloin yksi osio sai epäonnistua. Alkeiskurssille pääsimme silloin syksyllä ja sitä seurasi alkeis-jatkokurssi loppuvuodesta. Vuoden 2013 treenasimme jatkoryhmässä ja tämä vuosi kului pienryhmässä.

Virheet on tehty, tarvitsin ne

Nyt nään vain tän hetken

Jannika B - Pöly

San. H.M. Paalanen

Agility on ehdottomasti antanut enemmän kuin se on ottanut. On monia asioita, joita en ehkä vieläkään tajuaisi, jos emme olisi koskaan agilityn pariin uskaltautuneet. Mitä minä ilman agilityä tajuaisin oman jännitykseni vaikutuksesta Nettaan? Tai miten minä tajuaisin mitään muutakaan asiaa yhtään mihinkään liittyen tässä koiraharrastuksessa. Tällainen harrastus on omiaan amtanaan uusia näkökulmia ja avaamaan silmiä. 

Kaikki tekevät virheitä. Niin olen minäkin tehnyt. Myönnän sen. Mutta pitää muistaa, että ilman virheitä ei luultavasti opi uutta. Ei ainakaan niin paljoa. Yrityksen ja erehdyksen kautta. Ja onhan tässä mietitty omaa jännitystä ja liiallista ajattelua sun muuta. Mutta periksi ei ole annettu.

Netta on paitsi ensimmäinen koirani, myös ensimmäinen agilitykoirani. Olin kyllä kiinnostunut agilitystä, mutta Pirin kanssa en sitä aloittanut. En ennen Nettaa tiennyt käytännössä mitään agilitystä. Ja vieläkin koen itseni tietyssä mielessä aloittelijaksi.

Monesti meinannu otsaan sarvi kasvaa

Ja kesken jättäminen ollu harkinnassa

Cheek - Ei oikotietä

San. Jare Tiihonen

En oikeastaan muista, mitä tarkalleen ottaen ajattelin esimerkiksi kaksi vuotta sitten agilityn suhteen. Ajattelinko mitään kisaamisesta? Joskus ajattelin ainakin, että voitaisiinhan me aina käydä vain mölleissä. Mutta kyllä me kisattiin mokailusta ja säätämisestä huolimatta. Ja se totta vie lievensi jännitystä, kun vertaa vaikka ekoja kisoja ja viimeisiksi jääneitä Kuopion kisoja.

Ja meidänhän ei pitänyt mennä sisäkisoihin haisteluriskin takia.. Eikä Netta sitten haistellutkaan. Elämä on täynnä yllätyksiä. Ja joskus hieman järjenvastaista toimintaa. Mutta mitään en kadu. Ja olen iloinen siitä, että jatkoimme agilityä vuoden loppuun asti, vaikka lopettaminen kävi mielessä jo syksyllä. Onneksi into heräsi uudestaan.

Alla on video alkeiskurssin viimeiseltä kerralta (7.11.2012), jolloin teimme yksinkertaista rataa. Voi tuota entisen kameran kuvanlaatua. Ja huomatkaa, miten jossain vaiheessa olen luopunut treeniliivissä roikkuvasta namipussista! Nyt se pussi roikkuu iloisesti naulassa pölyä keräten (ja minähän en alun perin halunnut treeniliivin taskuihin nameja, ettei Netta vaikka vahingossa tuhoa taskuja). 

Ei tuntunut erityisen haikealta lähteä hallilta viimeistä kertaa agilitytreenien jälkeen. Agilityn tilalle elämässä astuu nyt toko, sillä Mirulla on paikka collieiden tokoryhmässä. Ja Netankin kanssa aion treenata. Ehkäpä Mirun säännölliset tokotreenit ruokkivat innostusta. Eikä tämä ole minun osaltani vielä mikään agilityn loppu, vaan se voi vielä jatkua joskus hamassa tulevaisuudessa, vaikka Netan kanssa säännöllinen treenaaminen nyt jääkin. 

Heippa agility, tervetuloa toko ja uudet haasteet.

On tullut aika kumartaa

Jatkaa uuteen suuntaan

Anssi Kela - Palava silta

San. Anssi Kela