maanantai 1. joulukuuta 2014

Sä et tuu sieltä takas milloinkaan

Elämäni koirat 3/5

Suskun kuoltua jostain tuli idea toiseen koiraan, olihan Vilkku jäänyt yksin. Rotuvalinnaksi tuli lyhytkarvainen collie. En edes ennen nahkacollien etsimistä ollut kuullut, että collieita on lyhytkarvaisinakin. No, oppia ikä kaikki, oli kai loppuvuosi 2006 tai alkuvuosi 2007.

Keväällä 2007 löytyi nahkapentue, jota kävin isäni kanssa Nurmijärvellä katsomassa. En muista, oliko pentu tuossa vaiheessa jo alustavasti varattu meille. Joka tapauksessa valinta osui trikkipoikaan, jossa oli vähiten valkoista. Narttuja ei nimittäin enää ollut vapaina.

Viralliselta nimeltään tämä colliepoika oli Final Fantasy's Creative Spirit ja Spirit-osasta vääntyi kutsumanimi Piri. Vanhempani hakivat Pirin kotiin kesäloman alussa. Pentuna Piri hakeutui Vilkun viereen nukkumaan ja ne olivat hyvää pataa keskenään koko Pirin lyhyen elämän ajan, vaikka muutaman kerran niillä taisikin olla kärhämää ruuasta.

Joskus Piri karkasi Vilkun mukana. Sen suuntavaisto ei ollut ilmeisesti kummoinen, koska se kerran hortoili aivan eri suunnalla Vilkun tultua jo kotiin. Ja viikkoa ennen yksivuotissyntymäpäiväänsä Piri vietti yhden yön ulkona karkureissun jälkeen. Se vain ei silloin palannut kotiin, mutta aamulla naapurimme sai sen kiinni.

Piri aiheutti myös huolta syömällä kerran särkylääkkeitä, mutta siitäkin selvittiin säikähdyksellä. Nimitystä "Ahmatti isolla A:lla" kantanut Piri todella söi lähes poikkeuksetta kaiken, mitä sille tarjottiin. Ja kun se odotti ruokaa, valui sen suupielestä kuolavana.

Pirin tarina loppui liian aikaisin. Se jäi auton alle helmikuussa 2010 ja menehtyi. Se ei ehtinyt täyttää edes kolmea vuotta. Emme koskaan pääse näkemään, miltä se näyttäisi vanhana. Jos se eläisi vielä, se olisi täyttänyt tänä vuonna seitsemän vuotta. Mutta silloin helmikuisena aamuna oli sen aika lähteä.

"Sä et tuu sieltä takas milloinkaan
Huudan kuinka kauas ja kuinka kovaa vaan
Sä et kuule rukoustani kuitenkaan
Pyydän kuinka kauniisti ja kauan vaan"
Laura Närhi - Jokainen yö
San. Laura Närhi


Ei kommentteja

Lähetä kommentti