Elämäni koirat 4/5
Pirin vielä eläessä oli jo selvää, että minulle tulisi sheltti. Sen olin loppukesästä 2008 keksinyt. Ja jos kaikki olisi mennyt oletetusti, olisi minulle tullut kesällä 2010 sheltti ja laumamme olisi koostunut Vilkusta, Piristä ja sheltistä. Mutta Piri kuoli.
Sheltin etsintä oli käynnissä. Pirin kasvattajalla oli kaksi maaliskuutta syntynyttä pentuetta, joista toisen emä oli Pirin sisko. Ihastelimme pentujen kuvia Facebookista. Pennuista kaksi oli "pitkäkarvaisia nahkoja" eli pinoja. Näistä toinen oli narttupentu, joka oli väriltään soopeli.
Jotenkin siinä kävi niin, että saimme sen narttupennun. Nimeksi sille tuli Miru (virallisesti Final Fantasy's Edge Of Heaven) ja haimme sen kotiin äitienpäivää edeltävä lauantaina. Ennen hakemista emme Mirua päässeet katsomaan, mutta se ei haitannut. Olihan kasvattaja jo tuttu.
Kesällä tuli sitten Netta. Meillä oli kaksi pentua yhtä aikaa. Tähän valintaan kukaan ei olisi päätynyt, jos molempien pentujen koulutus olisi ollut yhden ihmisen vastuulla. Ja Netan koulutus oli minun vastuullani. Minun koiraksenihan se tuli.
Nirsosta Mirusta kasvoi Netan tultua ahmatti. Ruokaa se rakastaa vieläkin. Keppien perässä juokseminen on sen mielestä kivaa. Ja talvella se haluaa kulkea polulla perässä, kun lumihanki on olevinaan liian syvä. Siellä se sitten seuraa. Sadetta se vihaa.
Miru on koira, jonka voi sanoa tulleen meille kohtalon vuoksi. Jos Piri eläisi, elelisi Miru jossain toisaalla. Mutta Miru on meillä. Se tuli valituksi - tai ehkä kohtalo valitsi meidät sille. Kuka tietää. Ja tämä "kohtalon koira" tykkää maata sohvalla ja katsoa ikkunasta ulos etupihalle. Joskus se myös pyörii selällään ja marisee.
Pirin vielä eläessä oli jo selvää, että minulle tulisi sheltti. Sen olin loppukesästä 2008 keksinyt. Ja jos kaikki olisi mennyt oletetusti, olisi minulle tullut kesällä 2010 sheltti ja laumamme olisi koostunut Vilkusta, Piristä ja sheltistä. Mutta Piri kuoli.
Sheltin etsintä oli käynnissä. Pirin kasvattajalla oli kaksi maaliskuutta syntynyttä pentuetta, joista toisen emä oli Pirin sisko. Ihastelimme pentujen kuvia Facebookista. Pennuista kaksi oli "pitkäkarvaisia nahkoja" eli pinoja. Näistä toinen oli narttupentu, joka oli väriltään soopeli.
Jotenkin siinä kävi niin, että saimme sen narttupennun. Nimeksi sille tuli Miru (virallisesti Final Fantasy's Edge Of Heaven) ja haimme sen kotiin äitienpäivää edeltävä lauantaina. Ennen hakemista emme Mirua päässeet katsomaan, mutta se ei haitannut. Olihan kasvattaja jo tuttu.
Kesällä tuli sitten Netta. Meillä oli kaksi pentua yhtä aikaa. Tähän valintaan kukaan ei olisi päätynyt, jos molempien pentujen koulutus olisi ollut yhden ihmisen vastuulla. Ja Netan koulutus oli minun vastuullani. Minun koiraksenihan se tuli.
Nirsosta Mirusta kasvoi Netan tultua ahmatti. Ruokaa se rakastaa vieläkin. Keppien perässä juokseminen on sen mielestä kivaa. Ja talvella se haluaa kulkea polulla perässä, kun lumihanki on olevinaan liian syvä. Siellä se sitten seuraa. Sadetta se vihaa.
Miru on koira, jonka voi sanoa tulleen meille kohtalon vuoksi. Jos Piri eläisi, elelisi Miru jossain toisaalla. Mutta Miru on meillä. Se tuli valituksi - tai ehkä kohtalo valitsi meidät sille. Kuka tietää. Ja tämä "kohtalon koira" tykkää maata sohvalla ja katsoa ikkunasta ulos etupihalle. Joskus se myös pyörii selällään ja marisee.
"Niin silloin voisin minäkin huutaa:
'Oon elossa!'
Minulla on valta, sinut valitsin"
PMMP - Kuvia
San. Paula Vesala ja Mira Luoti
Ei kommentteja
Lähetä kommentti