Olen kertonut täällä joskus sen, miten Netta tulikaan meille. Miten kaikki lähtikään yhdestä 13-vuotiaan "Hei äiti mie haluun sheltin, sheltit on sellasia ja tällasia ja tollasia!"-jutusta ja miten päädyttiinkään itse Nettaan. Sitä en jaksa enää toistaa, se on minusta kertovalla blogisivulla, jos se jotakuta erityisesti sattuu kiinnostamaan.
Tätä rodunvalintaa en ole katunut. Totta kai tutustuin koirakirjojen perusteella shelttiin. Helposti koulutettava ja älykäs, sellaiseksi tätä rotua kirjoissa kehuttiin. Ulkonäkö ja koko olivat sopivia. Siinä perusteluja, miksi alunperin päädyin shelttiin.
Shelttiporukkaan olen tutustunut parin viime vuoden aikana. Olen oppinut, että shelttejä on paljon erilaisia ja niin koot kuin luonteetkin vähän vaihtelevat. Tykkään shelteissä muun muassa siitä, että ne ovat aika terveitä. Silmäsairauksia ja muuta tietysti esiintyy, mutta ei mikään rotu nykyisin taida täysin terve ollakaan. Netalla on pentuna todettu silmissä CH. Lisäksi shelteissä tykkään ulkonäön lisäksi luonteesta ja kätevästä koosta.
Nettaa ottaessa päädyin syystä tai toisesta soopeliin, vaikkakaan värillä ei tainnut olla niin väriä. Soopeleissa tykkään itse vähän tummemmista soopeleista. Pitkän aikaa suosikkivärini oli blue merle. Se on edelleen kaunis väri. Voi merlet sentään... Mutta nyt olen alkanut tykästyä trikkeihinkin. Shelteillä tykkään tosi paljon kunnon valkoisesta kauluksesta.
Ei liene yllätys, että sitten joskus tuleva toinenkin koirani tulee olemaan sheltti. Pitkään haaveissa oli merlenarttu, mutta nyt sen rinnalle on oikeasti ilmaantunut haave trikkiuroksesta. Uros vai narttu, siinä miettimistä, kun uuden koiran hankinta koittaa. Nartullahan on tietysti juoksut, mutta uroksella taas voi naapurustosta riippuen olla juoksu ainainen. Narttujen ja urosten luonteiden eroista en tässä rodussa juurikaan tiedä.
Sinälläänhän seuraavaa koiraa hankkiessa sukupuoli ei tule olemaan este. Netta on steriloitu, eli uroskin voisi ihan hyvin tulla. Trikki tai merle, narttu tai uros, se on sen ajan pulma. Tai mikä nyt sattuukaan lempparivärini silloin olemaan. Sehän voi vaihtua taas soopeliin.
Toistaiseksi ainakin sheltti on minulle Se Rotu, jonka kuvia katsoessani kuolailen nähdessäni upeita ilmestyksiä. Taitaa se vain olla sellainen rotu, joka minulle sopii. En ainakaan osaisi kuvitella itselleni kultaistanoutajaa, jollaisesta kymmenen vuotta sitten haaveilin, muutaman vuoden takaisesta welsh corgi pemroke-haaveesta puhumattakaan. Shelttien lisäksi pidän tällä hetkellä myös sileäkarvaisista collieista. Ehkä sitten joskus... Mutta siihen asti sheltit ovat sydämessäni.
Ihana shelttimiittikuva :3
VastaaPoista