lauantai 27. huhtikuuta 2013

Turkinhoitopostaus vol. 3 - korvat

Siistin Netan korvat kuvien päiväyksen mukaan jo 15.4., mutta en vain saanut aikaiseksi tehdä postausta vielä viime viikonloppuna. Heti alkunu haluan sanoa, etten välttämättä tee Netan korvakarvojen siistimistä ehkä aivan oikeaoppisesti.

Alla käytössä olleet välineet. Kampa, Busterin trimmisakset ja Busterin ohennussakset. Nuo ohennussakset ovat joskus hankalat, kun ne meinaavat jumittua niin, ettei niillä pysty leikkaamaan - ja jos ruuvia löysää, tuntuu, ettei koiralta lähde karvan karvaa.

 
Heti alkuun kuvat Netasta ennen korvien siistimistä, edestä ja päältä.


 
Ihan ensin katson, onko Netalla takkuja ja leikkaan ne irti. Takkujen auki kampaaminen olisi aika työlästä. Sitten, jos haluan siistiä korvia tarkemmin, siistin korvan reunalla olevia pieniä karvoja. Olisi ehkä pitänyt tehdä kuvaan jonkinlainen merkintä, että näistä selityksistä hahmottaisi jotain.

 
Sitten kampaan jotain korvantaustakarvoja korvaa myöten, taitan korvat ja saksin. Alkuun käytin kai trimmisaksia ja sitten ohennussaksia. Yritän saada suht pehmeän lopputuloksen, ettei tulos ole mikään "töks".

 
Alla niin korvien taustoilta lähtenyttä karvaa kuin takkujakin. En edes tiedä, miksi otin tämän kuvan...


Loppuun vielä kuvat Netasta korvien siistinnän jälkeen. Ero ei ole ehkä mitenkään kummoinen, mutta toisaalta pelkään yleensä tärveleväni korvakarvat leikkaamalla ne jotenkin oudosti.

 
 
Kun katsoin tätä sivukuvaa, tajusin, että siinähän näyttää, että tuossa kohtaa olisi melkoinen lovi. Ei se kuitenkaan luonnossa pahalta näytä. Ehkä se oli vähän takkuisempi kohta alun perin.
 

Ei kommentteja

Lähetä kommentti