keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Liitoa vailla otsikkoa

Treeneissä siis. Ratana oli Kajaanin agikisoissa ollut ykkösten hyppyrata. Varsin kiva rata siis, eikä erityisemmän monimutkainen. Aluksi rata meni omaan makuun ihan kivasti. Kepeillä alusta tuli ongelma. Ehkä menin liian lähelle. Ehkä vika oli ohjureissa. Mutta kuten videolla näkee, keppien jälkeen Netta meni vielä pari estettä ja sitten se livisti jonnekin ja samalla haisteli. Tästä hetkeksi jäähylle. Saatiin jatkettua rata loppuun jäähyttelyn jälkeen.

Toiseen kertaan meni kepeille asti ihan hyvin, mutta kepit. Ohjurien alittamista jne. ja lopuksi haistelua, joten Netta sai mennä häkkiin odottamaan. Seuraavaksi treenailivat taas muut ja menin pariin otteeseen treenikaverin koiran kanssa. Lopuksi tehtiin rata ilman rimoja ja kepeillä ei ollut ohjureita. Nyt ei ollut kepeille menossa ongelmaa, vika jäi väliin ja minä jäädyin ja varmaan paineistin Nettaa enkä huomannut palkata, vaikka treenikaveri niin suositteli. Sittenpä vain rata loppuun.

Eli ilmeisesti ohjurit ovat taas poissa pelistä, kun ne ovat pariin kertaan aiheuttaneet hämminkiä. Ja ehkei makkara olekaan niin hyvä palkka kuin lihapulla. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Videolla ei nyt tällä kertaa ole ääniä. Postauksen lopussa on myös viime kerran video.

Sateen takia Netalla oli päällä haalari, kun mentiin treeneihin, mutta eihän se suostunut liikkumaan metriäkään ilman haalaria ja piti jättää haalari lopulta autoon. Haalari ei nähtävästi ole Netan mielestä julkisille paikoille sopiva vaatetus.

Ja ehkä ihan pieni note to self, ei kannata kotona aktivoida Nettaa liikaa treenipäivänä.



Ei kommentteja

Lähetä kommentti