lauantai 23. marraskuuta 2013

Treenimursu

Tänään Miru pääsi käymään collieiden tokossa. Varsinaisia tokohommia ei sinällään tehty, mutta temppujuttuja. Jalkojen välissä kävelyä ja uutena jalkojen välissä peruuttamista. Pitää ryhdistäytyä ja treenata kotonakin, että tulee edistystä. Ja että joskus pääsee häivyttämään namikättäkin pois.

Lisäksi harjoittelin Mirun kanssa sitä, että se kosketti nenällään kättäni ja peukalon kosketusta. Molemmissa piti vain miettiä palkkaamista ja sitä, mihin namin laittaa, kun lopulta kosketus oli pelkkä hipaisu - ja Mirun katse oli namien suunnalla. Ainakin tietää, miksi se tekee mitään temppuja. Niin, ja vähän kierimisharjoitustakin. Pyörimisiä myös.

Lopuksi oli vielä pieni paikallaolo. Tai pieni ja pieni. Lyhyt matka kuitenkin. Kerran tai kaksi Miru taisi nousta, jolloin palautin sen ja sitten se pysyikin paikallaan, vaikkei makuuasentoa ehkä kehuttaisi maailman tyylikkäimmäksi. Aktivointimielessä tätä onneksi tehdäänkin.

Siinäpä Mirun kuulumisia. Eilen (?) Vilkku teki vähän temppuja toisten ollessa ulkona. Vilkulle voisi opettaa uusia temppuja ihan vain, että todistaisi vääräksi väitteen, ettei vanha koira opi uusia temppuja. Netan temput täällä on jo nähty videolla, mutta ehkä Vilkkukin pääsee joskus esittämään taitojaan kameran eteen.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti