tiistai 10. helmikuuta 2015

Soopelirallia

Tänään Miru ja Netta pääsivät treenaamaan pihalla rally-tokoa, alla onkin videota räpeltämisestämme. Ensin vuorossa oli Miru. Älkää kysykö tuosta toisen spiraalin jälkeisestä ihmeellisestä "kierroksestamme" - en itsekään tiedä, miksi siihen suuntaan kaarsimme.

Koiran kiertämisestä niin, että Miru seisoi, ei tullut mitään, niin jätin sen kohdan pois videolta. Samoin kuin 360 asteen käännöksen toiseen suuntaan. Neiti Mursupinaatti kaipaa selvästi takapäänhahmotusharjoituksia... Huomatkaa myös loppukevennyspyörimistemppumme. Pää pyörälle vaan..!

Netan kanssa en edes muistanut ottaa noita koiran kiertämisiä. 360 asteen käännös onnistui myös vain yhteen suuntaan, joten pitää muistaa tasapainotyynyllä harjoitella takapäänhahmotusjuttuja. Mirun kanssa pitää varmaan treenata ihan hallilla, kun mitään vatia ei voi sisällä käyttää liukkaan lattian takia. Netta muuten tuossa yhdessä täyskäännöksessä vähän edisti ja alkoi kääntyä ennen kuin itse käännyin.

Netan kanssa otin myös vähän tokoa, mutta siitä ei ole videota. Lähinnä huomasin, että liikkeestä seisomaan jäämisessä käsimerkki pitää häivyttää, koska ilman sitä Netta ei pysähdy. Ja käsi monesti on Netan nenän edessä kertomassa, että nyt pysähdytään. Luoksetulo meni ihan mukavasti. Käsimerkin häivytystä kaikkeen vaan (kun vaan muistaisi kiinnittää siihenkin huomiota).

Ei kommentteja

Lähetä kommentti