perjantai 22. maaliskuuta 2013

Heräteostoksia ja pähkäilyä

Maanantaina ennen ajotuntia kävin Citymarketissa ostamassa Netalle treeninameja. Heräteostoksena mukaan tarttui piparkakkumökkiä muistuttava puruluujuttu (ja itselleni ostin vielä kengätkin..). Eilen ostin lisää noita Tessun herkkuja (naudan lihalastut). En tosin Citymarketista, mutta joo. Nuo lihalastut eivät haise ja ne saa pienemmiksi helposti. Netalle kelpasi, mikä nyt ei yllättänyt minua. Tänänä yllätin Mirun huoneestani vetämästä vainua herkuista, jotka olin laittanut kirjahyllyyn turvaan.

Tessun herkut

Puruluumökki

"Hyvältä näyttää"

"Saanks mä ton?"

Sitten suunnitelmapuolelle. Maanantaina postitin ilmoittautumisen Tohmajärvelle, joten nyt on sekin hoidettu. Eihän siihenkään ole kohta kuin reilu kuukausi. Tuleekin olemaan eka näyttelymatka, kun minä olen auton ratissa (oletettavasti saan kortin ennen sitä). Muihin näyttelyihin tuskin tullaan menemään.

Sitten Messari. Kun en osaa päättää, mitä tehdä! Varasin eilen hotellihuoneen. Mietin vain, että jos Messarissa olisi koiratanssin PM-kisojen lisäksi "tavalliset" kisat, voisi harkita Netan ilmoittamista alokasluokkaan (jos koreografia on kunnossa). Toisaalta... Koiran kanssa joka päivä näyttelyalueella. Silloin pääsee hankalammin luennoille jne. Onhan tässä vielä aikaa päättää, mutta toivottavasti tänä vuonna olisi Joensuussakin koiratanssikisat. Jos Messariin menisi ilman koiraa, voisi liikkua paljon vapaammin. Tällaista rataa nämä ajatukset kiertävät.

Näillä perusteilla olisi ehkä parempi odottaa jotain lähialueen kisoja ja kasata sitä koreografiaa. Kun vain päästäisiin harjoittelemaan jonnekin muualle kuin kotipihaan. Varsinkin, kun tarvittaisiin musiikkikin. MP3-soitin, koiran palkitseminen jne. menevät turhan monimutkaisiksi yhtä aikaa.

Sunnuntaina suunnataan sitten mölleihin, jos pakkasta ei ole aivan kamalasti. Sitä on vielä paha sanoa, aamulla oli -18 ja nyt ehkä -3. Ai mitkä sään vaihtelut, auringonpaisteesta lumisateeseen, joka tosin on alkanut vähäksi aikaa jo rauhoittua.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti