Jotain kautta aihe putkahti mieleeni. Sitten sitä mentiin. Kun koira ei ole "vain lemmikki", vaan perheenjäsen sekä jotain enemmän, voi kai sanoa, että koiraharrastus on muuttunut elämäntavaksi. Tuo "jotain enemmän" ei tarkoita mitään sen kummempaa kuin harrastuskaveri tai muuta vastaavaa, millainen rooli nyt koiralla elämässä sattuu olemaankaan. Netta on perheenjäsen ja harrastuskaveri.
Mutta oliko valinta tietoinen? Tiedostinko Nettaa ottaessani, että kun koiraharrastukselle antaa pikkusormen, se vie koko käden mennessään? Raapaisin koiraharrastuksen pintaa jo Pirin elämän aikana, mutta Netan kanssa ollaan sukellettu syvemmälle koiraharrastusten maailmaan. Mutta uskoinko minä, että tässä kävisi näin? Että seisoisin mätsäreissä huonossa säässä ja ostaisin mieluummin tarvikkeita Netalle kuin vaatteita itselleni?
Koirien määrä on meillä vaihdellut yhdestä kolmeen kerrallaan. Siitä huolimatta kamalan moni asia ei ole muuttunut. Otetaan esimerkiksi aika, kun meillä oli vain Vilkku ja Piri. Ei matkusteltu paljoa koko perheen voimin, ei muutenkaan matkustelu paljoa. Nyt matkustetaan vielä vähemmän koko perheen voimin, neljä ihmistä ja kolme koiraa (kaksi takakontissa, yksi takapenkillä) ei mahdollista huimaa määrää matkatavaroita. Kaikille kolmelle koiralle taas olisi hankalampi löytää hoitajaa. Ei se oikeastaan haittaakaan. Ei aina tarvitsekaan matkustaa.
Netan kanssa harrastuksiin on mennyt varasti paljon enemmän rahaa kuin muilla meidän koirilla yhteensä. Sitten kun vielä miettii, mihin kaikkeen koirajutuissa pitääkään laittaa rahaa. Välillä tuntuu, ettei haluakaan tietää, paljonko yhteenkin koiraan menee vuodesa rahaa. Ei sekään silti haittaa.
Terveysasioistakin pitää huolehtia. Rokotukset ja madotukset kuntoon, punkkilitkut silloin kun on tarpeen. Yläasteella joku ihmetteli, miksi minä mietin oliko Pirillä rokotukset vielä voimassa. Heillä vanhemmat huolehtivat siitä. Meillä minä yleensä edelleen taidan olla se, joka nämä rokotusasiat tietää tai muistaa. Onneksi meidän koirat on rokotettu elokuussa 2011 eli 2014 elokuuhun asti rokotukset ovat vielä voimassa. Koiraharrastajille taitaa olla itsestäänselvyys, että rokotusten on oltava kunnossa. Muuten ei ole asiaa mätsäreihin, näyttelyihin tai yhtään mihinkään.
Jotkut voisivat varmaan kummeksua tätä koiraharrastusjuttua. Mätsärit, näyttelyt, agility. "Mihin niitä tarvitaan? Mitä järkeä?" joku voisi kysyä, vaan kukaan ei ole kysynyt. Joskus (=aina), kun selitän koiraharrastuksista, yritän pitää asiat yksinkertaisina, vaikka se joskus vaikeaa onkin. Ei varmaan kaikille ei-koiraharrastajille sano mitään, jos ilmoitan lähteväni mätsäriin tai olleeni jonain päivänä agilitymölleissä.
Aikaa kuluu koiraharrastuksissa. Useimmiten tapaankin vapaa-ajalla koirallisia kavereita (ja tietysti muitakin, kun aikataulut sattuvat yhteen). Se tuntuu myös ihan luonnolliselta. Sitten puhutaan mätsäreistä ja treeneistä, kysytään onko se ja se koira menossa johonkin näyttelyyn ja mietitään muitakin asioita. Useimmiten aika koirallisten kavereiden kanssa kuluukin lenkeillä.
Netta on sulautunut luonnolliseksi osaksi elämääni. Minusta ei ole yhtään outoa ottaa Nettaa Joen yöhön tai mukaan mummolaan. Kaipa kysyn useinkin: "Saako Nettakin tulla mukaan?" Sellaista se vain on. Se johtuu varmaan Netan koostakin, eihän se mitenkään hirvittävän iso ole isoihin koiriin verrattuna. Siinähän se mukana kulkee...
Tulevaisuuden suunnittelussakin koirat näkyvät. Voin ottaa sheltin silloin ja silloin ja haaveilla hankkivani sileäkarvaisen collien joskus, kun opinnot ovat ohi. Pitää löytää asunto, jonne koira pääsee mukaan. Pitää hakea sitten joskus opiskelupaikkaan, joka on kaupungissa, jonne pääsee helpoimmin ja vaivattomimmin kulkemaan koiran kanssa.
Sellaista se vain on. Ehkä se valinta oli tavallaan tiedostettu, mutta tietoisuus on kasvanut koiraharrastuksen mukana. Niin moni asia on muuttunut, että ehkä onkin ihan hyvä välillä miettiä asiaa kunnolla. En vaihtaisi ikinä yhtään meidän koiraa toiseen enkä kadu sitä, että Netan myötä minut on kiskottu syvemmälle koiraharrastusmaailmaan. Koirat ovat ja pysyvät elämässäni. Ei tällaisesta elämästä niin vain luovuta.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti