sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Antipalveluskoira hakuilee

Eilen käytiin Lykynlammen maisemissa lenkkeilemässä Calle-lagoton kanssa ja tänään oli vihdoin vuorossa hakutreenit! Netta pääsikin toimimaan jo ekana. Ekalla kierroksella oli haamua ja puolipakenevaa, jos oikein muistan. Yhteensä neljä pistoa. Ekalla kierroksella huomattiin myös se, että Netta jännittää edelleen vähän miehiä. Jos siis Suvi-Kareliaan mielitään, pitää toivoa, että mätsäreihin sattuisi miestuomareita.

Pienoisesta jännityksestä huolimatta Netta kyllä pötki. Varsinkin toisella kierroksella. Silloin oli ainakin kerran haamu jo niin, ettei Netta nähnyt, minne maalimies käveli - ja jotain muuta ehkä.. Miten voi olla näin huono muisti?! Mutta innoissaan Netta oli ja Pedigreen herkut maistuivat hyvin. Rasiat eivät vain ilmeisesti meinanneet aueta...

Toisella kierroksella Netta ei ekaksi meinannut löytää ekaa maalimiestä ja kävi kyllä tämän lähellä pari kertaa ja meinasi lähteä keskilinjan toiselle puolelle, mutta lopulta maalimies löytyi! Eikä Netta jättänyt työntekoa kesken. Miten innoissaan pieni sheltti voikaan olla pinkoessaan metsässä herkun hakuun?

Saas nähdä, milloin seuraavan kerran päästään hakutreeneihin. Viimeistään keväällä. Treenien jälkeen käytiin vielä pienellä lenkillä. Muut koirat (collieita) eivät oikein Netan mieleen olleet - taaskaan. Siedätystä vain. Kuka tietää, ehkä joskus saadaan Mirukin treeneihin mukaan?

Ei kommentteja

Lähetä kommentti