lauantai 25. tammikuuta 2014

Kuulumispostaus + Liebster Blog

Tosiaan, tässä on nyt aiemmin lupailtu kuulumispostaus. Sunnuntaina käytiin Axun kanssa lenkkeilemässä jäältä (sieltä onkin suurin osa Islands Of Light -kuvatarinan kuvista). Pakkasetkin olivat hetken kunnon lukemissa, nyt lämpötila on ehkä -6 astetta...

Mitään kovin erikoista ei olla saatu aikaan. Ainakaan Netan kanssa. Miru ei ole ollut oikein halukas syömään aamuruokaansa ennen kuin toiset ovat tulleet kärkkymään. Kasvattaja neuvoi olemaan varuillaan kohtutulehduksen suhteen ja kas, mitäs tänä aamuna huomattiin. Vihertävää vuotoa. 

Päivystys oli onneksi kaupungin eläinlääkärin tiloissa, eikä ruuhkaakaan paljoa ollut, joten Miru sai ajan nopeasti. Äiti ja isä sitten lähtivät Mirun kanssa sinne. Esimerkiksi kuumetta ei ollut ja Miru oli ihan oma itsensä (ja käyttäytyi kuulemma hyvin lääkärillä, Miruhan ei ole tätä ennen käynyt eläinlääkärissä kuin rokotuksilla). Antibioottikuurihan tästä seurasi (ja jotain lääkettä annettiin piikin kautta) ja jos viikonlopun aikana ala parantua, on ensi viikolla edessä kohdunpoisto.


Saatiin Axun blogista Liebster-haaste, kiitos siitä.

"Liebster tarkoittaa rakastettu, rakkain tai suosikki. Liebster-palkinnon avulla on tarkoitus saada huomiota myös niille blogeille joilla on alle 200-lukijaa. Kun teet Liebster-blog postausta, muista kertoa mitä itse Liebster tarkoittaa ja tietenkin ohjeet, jotka olen tuohon alemmas laittanut."

Ohjeet: 
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin. 

Haasteen saavat meiltä:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti