torstai 19. kesäkuuta 2014

Parrasvaloissa Vilkku

Hei, olen Vilkku! Ikää on mittarissa tällä hetkellä vähän päälle yhdeksän vuotta, mutta eihän sitä kukaan minut tunteva uskoisi. Vai mitä?! Sitä minäkin. Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi netissä saanut vaikuttaa. Kotisivuni on päivitetty viimeksi kolme vuotta ja lisäksi ne olivat jo melkein kadonneet! Ja blogianikaan ei enää ole, enkä siellä saanut omalla äänelläni puhua.

Kotisivuillani oleva vanha päiväkirjani saatetaan kuulemma julkaista täällä Netan blogissa. Kai tämä nyt sitten on virallinen meidän koiralauman tiedotuskanava tai jotain. Postauksessa vanha kuva neljän vuoden takaa. Tietysti Netan kanssa, ainahan se linssilude on kaikissa kuvissa...

Tässä on nyt reilu vuosi nautittu "veteraani-iästä". Höh. En minä ole vanha, vaikka minulle on sanottu, että kuononi on ehkä alkanut harmaantua ja viiksikarvat muuttua valkoisiksi. Hei, ei tämä tahti siitä hidastu, hahhah. Miksi pitäisi hidastaa? Varsinkin, kun jäniksiä ja ties mitä lintuja hyppelehtii pihalla ihan miten sattuu!

Yksi asia ei koskaan muutu. Se nimittäin, että minä aina omistajien tullessa kotiin seison ruokapöydällä. Siis jos kukaan ihminen ei ole kotona. Mutta muuten. Se on paras vahtipaikka koskaan ja sinne pääsee ihan kevyesti. Mutta samaahan ei voi sanoa Netasta ja Mirusta, jos minulta kysytän.

Kieltäydyn siis tottelemasta nimitystä seniori. Ja ehkä pääsen tänä kesänä uimaan, jee. Yritin jo keväällä mennä uimaan, vaikka minulle sanottiin, että vesi on kylmää. Plääh. Mitä ne omistajat mistään ymmärtäisi, kysynpähän vaan? Mutta kiitos ja kuulemiin nyt tältä erää.


Ei kommentteja

Lähetä kommentti