perjantai 7. maaliskuuta 2014

Alkuvuoden agitreenit

Viime vuodelta olisi varmaan jotain julkaisemattomia agivideoita ja -kirjoituksia jossain arkistoissa, mutta toisaalta ne ovat jo sen verran vanhoja, etten viitsi niitä enää tänne lisätä. Olen muuten jo autuaasti unohtanut millainen oli takaakiertokikka, joka meille vuoden ekoissa treeneissä neuvottiin. Mutta asiaan...

Tammikuuhun mahtui meillä kolme ryhmätreenikertaa. Sitten olikin neljän kerran ryhmätreenitauko kiitos koeviikon, saksan prelin ja saksan YO-kuuntelun ja lopulta palovamman, joka ei ollutkaan niin paha kuin miltä se näytti. Ollaan myös käyty kaksi kertaa vapaavuorolla treenaamassa keppejä, mutta pitäisi vielä lisää. 

7.1. treenit

Tiistaina oli vuoden ekat treenit ja samalla ekat treenit uudella porukalla. Valmiina oli rata, mutta ratapiirrosta minulla ei tietenkään ole. Ei käynyt mielessäkään kuvata rataa, eikä nyt ole videotakaan. Vähän haastava rata kuitenkin. Lihapullamoottori-Netta veteli komeasti esteiden ohi ja takaakierroilla kiersi koko esteet.

Takaakierroille saatiinkin uusi kikka, pitää harjoitella sitä lisää joskus vapaavuoroilla. Kontakatit menivät radalla mukavasti, ei mitään yli loikkimisia. Yhdessä vaiheessa puomi vähän jänskätti, mutta muuten ei mitään erikoisempaa. Ja vauhti oli tosi kiva haisteluista huolimatta.

Ohjaaja on selvästi puupökkelö moisen tauon jälkeen, niin komeita juttuja tuli. Puomilta olisi pitänyt mennä vikalle hypylle ja Netta meni hihnan luokse. Tarkkuutta ohjaukseen siis...

14.1. treenit


Valmiina oli helpolta näyttävä rata, jonka muistaminen oli kuitenkin haastavaa. Oli kieputusta. Hyppyjä, A, pussi ja kaksi putkea. Videota ei ole eikä ratapiirrosta. Ekalla kerralla ainakin tuli kieltoja ja kun piti mennä lopussa putkelta toiselle, Netta kipaisi A:n. Tokalla kerralla vikalla putkella kielto myös. 

Vauhti oli kuitenkin aika kiva ja samoin Netan into. Kotitekoiset lihapullat selvästi toimivat. Tehtiin myös keppitreeniä aluksi niin, että molemmissa päissä keppejä oli neljät ohjurit ja sitten niitä vähennettiin niin, että molemmissa päissä oli kolmet ohjurit. Näppärä Netta, vauhtia olisi toki voinut olla enemmän, muttei tullut kyllä alkua lukuun ottamatta mitään ongelmaa väärien välien kanssa.

21.1. treenit


Pitkästä aikaa videoitua treeniä. Radassa oli omat haasteensa ja jälkikäteen ajateltuna voi vain miettiä, miksi yritin ekan putken jälkeen kummallisesti kikkailla saadakseni Netan hypylle, kun kaiken olisi voinut tehdä paljon helpommin. Ja muutenkin tuo kahden käden yhtäaikainen käyttö.. Joo. Ei mikään ihme, että koira pyörähtelee ties mitä piruetteja, kun omistaja ei osaa ohjata. Ohjaajahan tässä alkaa tarvita kehonhallintaharjoituksia, eikä vain koira...

Kepeillä oli siis kaikki ohjurit. Kunhan koesuma helpottaa, pitää aloittaa kunnollinen keppitreeni superpalkan ja ties minkä suhteen. Itse tehdyt lihapullat ovat kyllä toimineet palkkana hyvin. Nähtävästi vain kesken radan palkkaaminen katkaisee Netan rutiinin ja jollain tapaa tuli pienenpieni haahuiluhetki/paineistuminen/whatever. 



29.1. vapaavuoro

Tällä viikolla ei käyty ollenkaan treenaamassa, enkä jaksanut aiemmin kirjoittaa ylös mitään. Joten tässä vähän tietoa vapaavuorotreenistämme 29.1.

Keppejä treenailtiin videon mukaisesti aluksi niin, että oli kolme ohjuria molemmissa päissä keppejä, sitten kaksi ja taas kolme, kun kahden kanssa tuli vielä säheltämistä (leikkaisin säheltämiset nyt pois videolta). Herkkuna oli myös kissanruokaa. Vauhtia ja varmuutta tulee varmaankin harjoituksen myötä, kunhan saisi raahattua itsensä treenaamaan. Niin, ja vauhti on parempi, jos päästään tulemaan kepeille esim. putkelta, yksittäisenä esteenä vauhti ei niin nopeaksi pääse.

Tehtiin myös valmiina ollutta rataa pari kertaa, eka kierros ei nyt videolla näy eikä sattuneesta syystä kaikki esteet, koska yksin treenatessa mahdollisuudet ovat varsin rajalliset. Lentävää lähtöä kokeiltiin. Tarkkuutta omaan räveltämiseen, kiitos. 



20.2. vapaavuoro (keppitreeni)

Takana oli pitkä tauko, edellinen treenikerta oli vapaavuorolla 29.1. (lähinnä kepit, vähän rataa) ja edellinen ryhmätreenikerta 21.1. Videolla ei nyt ole ääniä. Palkkana toimi S-Marketista ostettu kissoille tarkoitettu lihapatee. Ohjureita oli kolme kummassakin päässä. Intoa alkoi jo löytyä, paremmin sitä tulisi jos olisi esim. hyppy tai putki ennen keppejä, mutta näillä mentiin. Netalla tuli pari sekoamista rytmissä. Ennen ohjureita ja ohjurien poistamisen jälkeen Netta teki kepit hitaasti ilman ohjureita.


25.2. treenit

Pitkä ryhmätreenitaukomme päättyi. Tarkoitus oli mennä treeneihin jo viikkoa aiemmin, mutta käteeni tuli palovamma ja silloin se näyttiä pahemmalta, kuin mitä se itse asiassa olikaan. Sitä ennen ohjelmaan mahtui koeviikkoa, preliminäärikoetta ja kuuntelukoetta, enkä kokenut fiksuksi mennä treenaamaan, kun a) oma treenimotivaatio oli kokonaan hukassa ja b) oli muutenkin stressiä valmiiksi.

Rata oli putki-kontaktierottelua ja vaihtoehtoja oli kaksi (mölli/1. lk & 2-3. lk), joista jälkimmäistä nyt tehtiin, kun numerot olivat valmiina radalla, enkä ainakaan minä olisi onnistunut painamaan rataa mieleen pelkän piirroksen avulla. Kieputusta ja kimurantteja kohtia siis oli, kun oli paljon meidän tasoa vaativampi rata, mutta mielestäni meni silti olosuhteisiin nähden ihan hyvin.

Kahdesta ekasta radantekokerrasta ei ole videota. Lelulla (ja hyvällä namilla) sain Nettaan virtaa ja se yltyi alussa jopa haukkumaan! Netta myös syystä X ei meinannut ekalla kerralla pysytellä paikallaan (eikä muuten tällä kerralla, joka on videolla, leikkasin sen vain pois), mutta saatiin homma sujumaan.

Ohjaukseni on eittämättä sekavaa ja hidastelen liikaa, tiedän sen itsekin. Takana ollut tauko ei tätä varsinaisesti parantanut... Esim. heti alussa pitkään säätämistä puomille menemisessä, virheidea valssata epämääräisesti. Tai ei ehkä valssi itsessään, mutta hankalasti koiran taakse jääminen. Joo-o... Putkeen taas ja haahuilua, kunnes puomille päästiin (valssikerran jälkeen treenikaveri kehotti tekemään kuten alun alkujaan olin suunnitellut).

Keltaisen putken kohdalla tyssäsi oma ja koiran vauhti, eikä Netta mennyt kerralla putkeen. Malliesimerkki oman vauhdin hyytymisestä... Säätämistä takaakierroilla sun muilla mukavuuksilla A-esteen jälkeen ja Netan ihmeellinen kiepautus. Puolustuksena sen verran, ettei ennen näitä treenejä olla koskaan treenattu mitään vastaavaa.

Sitten taas ok:sti, kunnes keltaisen putken jälkeen ennen hyppyä hajut veivät jne. ja puomille olisi Netan mielestä pitänyt päästä (ekalla kerralla se karkasikin sinne). Mustalle putkelle oli hankala kulma ja no, putki oli musta, ei siitä sen enempää. Tällä kertaa älysin tehdä fiksumman ratkaisun mustalta putkelta keltaiselle, kun en lähtenyt säätämään mitään takaaleikkauksia sinne.. Mutta loppu (kahden hypyn suora) meni mallikkaasti, että Netta ei sellaisessa kohdassa käänny katsomaan minua.

2 kommenttia

  1. Kiva videot. :)
    Palkkautuisiko Netta heitettävällä lelulla/namilla? Siis niin, ettei radalla eikä keppien jälkeen liike pysähdy siihen töksähtäen, vaan se joutuisi velä juoksemaan mahdollisimman lujaaaaa suoraan eteenpäin palkalle. Voisi autta vauhdin kanssa niin kepeillä kuin radalla yleensäkin. Lisäksi mietin sitä, että mä palkkaisin Netan myös vääristä suorituksista, jotka on selkeästi sun mokia (kuten hypyn ohittaminen tossa aiemmassa videossa ja putkelle meno puomin sijaan viimeisessä), se näyttää selvästi ottavan vähän itseensä epäonnistumisista ja sen into laantuu.

    Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä :) Pitää kokeilla lelujuttua niin että heittäisin sen (rottalelusysteemissähän on muutenkin paikka namille) :) Ja pitääpä muistaa toi vääristä suorituksistakin palkkaaminen, kun itse aina mokailen, mutta näköjään omat aivot eivät koskaan ehdi mukaan ajoissa.. Kiitos :)

      Poista