maanantai 17. maaliskuuta 2014

Paluu menneisyyteen: pentuna ja nyt

Tämä viikko on Netta's Stagen suuri teemaviikko, jonka aiheena on otsikon mukaisesti paluu menneisyyteen. Joka päivä tulee aiheeseen liittyvä postaus, mutta tarkemmin en vielä paljasta mitään. Tässä postauksessa käydään läpi lauman nykyistä kokoonpanoa. Kaikista kolmesta koirasta on siis yksi pentukuva ja yksi nykytilannetta vastaava kuva.

VILKKU

2005
2013
Kuvista näkee hyvin, kuinka Vilkun väri on muuttunut. Turkin musta väri pakeni Vilkun vartuttua täysikasvuiseksi ja ennen esimerkiksi Vilkun naama ja korvat olivat tummat, nyt ne ovat vaaleat. Jossain vaiheessa Vilkulla oli myös vaalea naamiokuvio, joka nähtävästi levittäytyi koko naamalle.

Pentuna Vilkku oli vilkas ja tarmokas. Ei sillä, on se vieläkin, mutta on se myös rauhoittunut. Vilkku ei ollut kovin vanha, kun se jo löysi ensimmäisen kuolleen linnun - se taas selvästi ilmensi tulevaisuutta ja Vilkun riistaviettiä. Vilkku on nimittäin vieläkin kiinnostunut eläinten jäljistä ja hajuista.

Nyt Vilkku on yhdeksänvuotias. Vanhuuden merkkejä sen olemuksesta on turha hakea. Se on yhä lihaksikas, innokas ja käyttäytyy  kuin olisi soopeleiden ikäinen. Ulkoisia vanhenemisen merkkejä on vain muutamia. Vilkun kuono on alkanut vähän haalistua, samoin silmien yläpuolella olevat täplät.

MIRU

2010
2013
Pentuna Mirulla oli otsassa piirto ja korvat olivat eri asennossa. Nyt ei ole piirtoa eivätkä korvat ole lurpallaan. Muita suurempia muutoksia ei ole tapahtunut, Miru on pennusta asti ollut oma pihtikinttuinen itsensä. Tai no, ehkä turkki on vähän pidempi kuin pentuaikoina.

Miru on aina ollut rauhallinen ja se aikuistui suunnilleen puolen vuoden iässä. Tihutöiden listaa se ei Vilkun tavoin ole kerryttänyt muuten kuin yrittämällä säälittävästi järsiä sohvaa ja tuolien poikkipuita. Yksi syy pureskelemattomuuteen voi olla siinä, että Miru pureskeli pentuna kerran sähköjohtoa ja johto alkoi kipinöidä.

NETTA


2010
2014
Netan piirto on kutistunut Netan kasvaessa, mutta on siitä jäljellä pieni häivähdys. Muutoin väri tai ulkoinen olemus muutenkaan ei ole muuttunut. Värialueet ovat samat ja jopa hännässä on aina ollut päädyssä valkoinen kohta.

Luonteesta taas... Netta on vieläkin vilkas ja puuhailee välillä kotioloissa kaikenlaista. Pentuna se oli reipas ja on se vieläkin utelias, mutta vähän varautunut vieraita kohtaan. Mirumaista aikuistumista Netta ei kuitenkaan ole kokenut, enkä usko, että se tulee koskaan kokemaankaan.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti