Tänään oli ensimmäinen kerta Joan järjestämällä agilityn ohjaustekniikkakurssilla, kuten aiemmassa postauksessa jo mainitsinkin. Kurssia on yhteensä viisi kertaa muistaakseni parin viikon välein (ja esim. ensi viikolla on pääsiäinen ja kohta on vappu jne.).
Tämän päivän teemana olivat valssit ja rata oli valssintäyteinen. Enpä ollut ennen ajatellutkaan, että valssia on kolme erilaista tyyppiä. Vastaanottovalssi, takaakiertovalssi ja jokin muu (hienot termit hakusessa). Toisin sanoen ohjaaja melkoisesti hukassa.
Tehtiin lyhyitä pätkiä, mikä oli varmasti hyvää vaihtelua omille viikkotreeneille. Oli siinä kyllä itselläkin työtä, kun pitää liikkua ja osata ohjata oikeasta suunnasta esimerkiksi takaakiertoon. Ja valsseissa merkitseminen (?) ja ponnistus sekä eteneminen niin, että samalla näkee taakseen (en osaa selittää paremmin, hahhaa). Nämä saatiin kotiläksyiksi asti.
Netta oli hieno ja reipas, vaikka (yllättäen) pelkäsin taas, että se vain haahuilisi. Ei se niin tehnyt, eikä tehnyt maaliskuisessa shelttien agikoulutuksessakaan. Ja sen kerran, kun haistelua meinasi tulla, ei se pitkään jatkunut. Miten olisi vaikka koiraan luottaminen... Huomasipa muuten taas tiheän palkkaamisen vaikutuksen. Kaikkea ei omissa treeneissä tule mietittyäkään, eikä kaikkeen ole oikeastaan koskaan kiinnitetty huomiota.
Nyt vielä lelupuolta miettimään eli etsimään sopivia sukkia ja köyttämään niitä leluihin. Rottalelulle kun kävi siinä mielessä ikävästi, että Netta puri siitä pois jalat ja puri sukankin puoliksi. Hohhoo. Missä reikäisemmät sukat ovat silloin, kun niitä kaivataan. Kysynpähän vaan. Ja missä meidän namitaskullinen lelu on. Ollapa Harry Potterin maailmassa ja voida kutsua tavaroita taian avulla luokse. Miksi, oi miksi se ei ole mahdollista?
Ei kommentteja
Lähetä kommentti