tiistai 8. huhtikuuta 2014

Li-li-liitoa

Tänään olikin treenipäivä. Ratapiirrosta en jaksanut muistanut tähän hätään rustailla, mutta video sentään on. Tehtiin taas kaksi kierrosta ja videon radat ovat tokalta kierrokselta. Taas tuli vähän lähdössä nousemista, mutta tästähän ei lannistuta - ja tähän muuten puututaan. Lähtölupaa kun ei heru, ellei koira istu.

Videolla iloisesti ekalla kerralla (ja ekalla kierroksella myös ilmeisesti..) unohdin yhden hypyn välistä ja muistin sen vähän jälkijunassa. Viimeinen kerta menikin parhaiten koko päivän kerroista. Radan lähestyessä loppuaan tuli oikeasti kiire juosta koiran kiitäessä putkessa kun tiesi, että olisi vielä vaihdettava puolta. Saas nähdä, tuleeko joskus vielä törmäys.. Toivottavasti ei.

Videolta näkee, että oli aika hilkulla ekalla klipillä tuo puomin alastulokontakti, mutta näköjään tassu kuitenkin osui juuri ja juuri siihen rajalle. Naksutin taas vapaavuorotreeneihin käyttöön. Tiedostan kyllä itsekin juoksukontaktien riskit, mutta jossain kohtaa on nyt oltava johdonmukainen, että koirakin tietää, mitä siltä odotetaan.

Netta ei myöskään vielä irtoa kovin kauas ja oma vauhtini tulee varmasti aina vaikuttamaan valtavasti. Irtoamistreeniä(kin) pitäisi joskus ottaa varmaan vapaavuorolla. Tällä viikolla ei kuitenkaan hiota keppejä tai mitään muutakaan enää, koska perjantaina on ohjaustekniikkakurssin ensimmäinen kerta. Ei liikaa agiakaan yhdelle viikolle.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti