keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Ei ole koiraa karvoihin katsomista

Aluksi mietin, kirjoittaisinko tästä asiasta ollenkaan Netan blogiin. Koirien karvojen ajelemisesta nimittäin. Se jakaa mielipiteitä, mutta päätin nyt kirjoittaa vähän omista ajatuksistani asiaan liittyen.

Haluan vielä korostaa, että tarkoitukseni ei ole moralisoida turkin ajelemista tai väheksyä heitä, jotka koiransa turkin syystä tai toisesta kesäksi ajelevat. Siihen on olemassa täysin ymmärrettäviä syitä. Enkä jää miettimään mitään erikoisempaa, jos vastaani kävelee ns. kesäturkissa oleva koira. Nämä ovat vain ajatuksia ja liittyvät vain siihen, miten itse toimisin - en jää ihmettelemään, jos joku toimii toisin.


Viime vuonna Facebookin shelttiryhmässä käytiin muistaakseni keskustelua sheltin turkin ajamisesta, mutta itse en oikeastaan ollut keskustelusta kiinnostunut. En myöskään tiedä, kuinka yleistä karvojen ajelu kesäksi eri rotujen piireissä on.

Ymmärrän karvojen ajelemisen terveydellisistä syistä. Jos koira ui paljon ja turkki ei ota kuivuakseen tai on riski hotspottiin, on varmasti parempi lyhentää turkkia ja ehkäistä iho-ongelmia. Ja voi turkki olla koiralle tukala ilman uimistakin, riippuen karvanlaadusta. Jos kuumuus tällöin näyttää ahdistavan koiraa, ymmärrän hyvin tarpeen lyhentää turkkia. Sama juttu myös paljon harrastavilla koirilla.

© äiti
Netan onneksi karvanlaatu ei ole sterilisoinnin jälkeen kärsinyt, vaikka turkki on nyt pidempi ja karva on pehmeämpää kuin ennen. Ei turkkia liikaa ole eikä se ainakaan viime kesänä näytännyt haittaavan Nettaa, joten en ole kokenut tarpeelliseksi ajatella lyhentämistoimia. Paitsi jos lasketaan perskarvat...

Varmaan oma ajatteluni turkin lyhentämisestä johtuu siitä, että ajattelen olevani sitoutunut turkinhoitoon. Omalta koiraltani en ajelisi turkkia pois sen takia, että kokisin turkinhoidon liian työlääksi (enkä edes tiedä, tehdäänkö näin oikeasti).  Toistaiseksi ainoat saksimiset ovat kohdistuneet satunnaisiin takkuihin, joita en ole halunnut väkisin repiä aukikaan. Tosin itse takutkin oltaisiin voitu välttää. 


Edellisessä kappaleessa on myös syy siihen, miksen voisi koskaan ottaa erityisen näyttävää turkkikoiraa. En usko, että jaksaisin viikottaista pesemistä. Näyttelytrimmeistä puhumattakaan. Tässä suhteessa en miellä shelttiä turkkiroduksi. 

Jos nyt kuitenkin esimerkiksi Netan turkkia haluaisin lyhentää, jättäisin karvaa jonkin verran jäljelle. Sitä on suositeltukin turkin lyhentämisessä enkä tiedä (hoh, taas enkä tiedä yhtään -tilanne..), miten yleisesti koiran karvoja lyhennellään kesäksi totaalisesti. Toistaiseksi en kuitenkaan näe tarvetta lyhennellä omien koirien karvoja. Jokainen kuitenkin tekee niin kuin haluaa, eikä se ole muilta pois. 

Ei kommentteja

Lähetä kommentti