Eilen perjantaina alkoi matka kohti Kajaania. Ajosäässä ei ollut paljoakaan kehuttavaa. Vähän väliä tihrutti vettä ja loppumatkasta oli vielä pimeääkin. Varsinkin se kenkku hämärän vaihe, kun pitkillä valoilla ei näe merkittävästi kauemmaksi kuin lyhyillä valoilla. Siinäpä se ajokokemus karttuu. Netan matkustamisessa ei ole valitettavaa, se taitaa yleensä lähinnä nukkua takakontissa.
Oltiin sukulaisten luona ja Netta sai vähän moikata Mokka-espanjanvesikoiraa. Mokan kanssahan Netta on joskus leikkinytkin, mutta ainakaan tänään ei Nettaa leikkiminen kiinnostanut. Noin yleensäkin Netta suhtautui reissun aikana asioihin omaan rauhalliseen tapaansa.
Tänään kisattiin agilityssä kahdella radalla. Luokkajärjestys meni niin, että aamulla aivan ekana oli kolmosluokka. Me suunnattiinkin Pallohallille vasta puoli kahden maissa ja vielä silloinkin sai odotella. Pallohallin ovet eivät olleet Netan mieleen. Koirien äänet myös kaikuivat ja olipa vielä tuossa vaiheessa meneillään mätsärikin, joka tosin jossain välissä loppui.
Häkille löytyikin ihan kiva paikka. Sitten vain sitä kuuluisaa odottelua. Ykkösluokan radat kun menivät vielä säkäluokissa järjestyksessä maksi-mini-medi ja maksikoirien ohjaajilla oli ensin rataantutustumiset, koska maksikoiria oli sen verran paljon. Ja ennen kuin unohdan, tuomarina oli Timo Vertanen.
Ennen omia rataantutustumisia yritin lieventää jännitystäni hyppelehtimällä ja kuuntelemalla samalla musiikkia kuulokkeiden kautta. Lopulta olikin mini- ja medikoirakoiden vuoro. Ensimmäisenä ratana oli B-rata eli hyppyrata. Oikein mukava rata. Ratapiirrosta ei nyt ole, sillä arvatkaa kahdesti muistanko rataa enää. Niinpä niin. Eikä minulla myöskään ole videoita kummastakaan radasta.
Radalla ei ollut sen kummempia kikkailua vaativia kohtia. Aluksi Netta oli ehkä hiukan hidas, mutta vauhtiakin tuli enemmän loppua kohti. Kepeiltä taisi aluksi tulla kielto ja niiden kohdalla Netan ilme oli jotenkin sarjaa EVVK, joten en jäänyt niitä väkisin vääntämään vaan hyllytin ja tehtiin rata loppuun. Hyvä fiilis jäi silti kaikista muista jutuista.
A-rata oli agilityrata. Ei siinäkään sinällään mitään kummempaa, ehkä vähän enemmän kikkailua kuin hypärillä. Radalla ei ollut keinua. Heti alussa tuli ilmeisesti kielto jostain. Varmaan joltain hypyltä, en minä sitä enää muista, katsoin vain siitä kisakirjan välissä olleesta lapusta. Ja heti perään HYL, kun nerokkaasti unohdin, että ennen puomia oli yksi hyppy.
Puomi oli Netasta oma lukunsa ja aluksi se hyppäsikin pois. Meinasi vähän mennä haisteluksi, mutta sain Netan puomille ja lopulta puomin jälkeen taisi tulla vähän lisää vauhtia. Kepeistä ei enempää kuin ekallakaan radalla, eli ei jääty niitä taaskaan väkisin vääntämään. Rata vain loppuun.
Vieraissa esteissä puomi ilmeisesti hirvittää Nettaa. Treeneissähän se on alkanut sujua. Ekoissa kisoissa taas rengas oli jotenkin hurjan jännittävä, Kajaanissa sen suhteen ei ollut ongelmia. Ei kieltoa, vaan suoraan läpi oikeasta kohdasta. Kepeille nyt tarvitaan lisää treeniä eli maltillisesti ohjureiden kanssa.
Miksi me sitten mentiin Kajaaniin, vaikka kepit ovat vielä vaiheessa? Asiasta oli jo ollut sukulaisten kanssa puhetta. Ja muutenkin hyvä päästä välillä vieraaseen paikkaan ja tietää vähän, miten Netta saattaa erilaisiin esteisiin suhtautua. Nähtävästi puomi on vieraissa paikoissa ollut hankalampi, ainakin Joan mölleissä silloin joskus. Saatiin kuitenkin samalla taas treeniä.
Tulipas kamala maratonpostaus, muttamutta. Tästä jatketaan eteenpäin ja kisoista jäi hyvä fiilis. Ei se minun jännitykseni vähene, jos ei koskaan mihinkään mennä, ja se vaikuttaa Nettaan... Sama vanha pyörä alkaa siis taas pyöriä. Nähtäväksi jää, mennäänkö tammikuussa Kajaaniin kisaamaan vai mennäänkö vain näyttelyyn. Joan kisatkin joulukuussa ovat vielä pikkuisen kysymysmerkillä. Mutta näihin (sekaviin) tunnelmiin jääköön tämä postaus, huomenna suuntaamme Joan mätsäriin.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti