Matkalla oppii paljon etenkin itsestään

Nyt sitä lupailtua postausta jännityksestä ja muista opituista jutuista. Pähkinänkuoressa: minun jännityksestäni ja sen vaikutuksesta Nettaan sekä Netan paineistumisesta ja mahdollisia syitä kaikelle.

Ensinnäkin lukijoille ongelmamme on varmaan tuttu. Kun minä jännitän, Netta reagoi siihen. Se alkaa haahuilla ja haistella, se ei keskity kunnolla ja siihen ei ole niin helppoa saada kontaktia. Lisäksi viime aikoina olen huomannut, että Netta paineistuu myös virheiden korjaamisesta.

Ikään kuin vahingossa tulleet torumiset on nyt jätetty pois. Voi olla, että kun tulee esim. kieltoja ja niitä yritetään korjata ja vauhti hidastuu, Netta hämmentyy. Kontaktit ovat ilmeisesti selkeämmät ja Netastakin kivemmat juoksukontakteina. Ei siis turhaa hidastelua ja virheiden korjailua. Sen kun muistaisi itsekin.

Sijaistoimintona ollutta haistelua on esiintynyt treeneissä alkuvuodestakin ja kun tarkemmin miettii, myös mätsäreissä viime vuonna. Agilityyn ei ole vielä tullut Netallekaan samanlaista rutiinia kuin mätsäreihin. Mätsäreitähän en juurikaan jännitä, mutta agilitymöllejä ja -kisoja kyllä. Pitäisi muistaa se, että mätsäreitä takana on yli 40 ja agilitystartteja (möllit ja myös se yksi virallinen) 11. Ei kovin vertailukelpoista.

Netta paineistuu muustakin. Kerran se alkoi omissa treeneissä haistella maata, kun häkissä ollut uros rähähti toiselle urokselle. Kyllähän se homma saatiin jatkumaan, mutta tällaistakin sattuu. Haistelun lisäksi Netan sijaistoimintoja ovat pannan tai valjaiden rapsuttelu ja unille rupeaminen, joista viimeksi mainittua esiintyy ainakin mätsäreissä ja näyttelyissä. 

Isoimmaksi häiriöksi luen jännitykseni. Mutta mikä siihen sitten on syynä? Kun se ei ole niin yksiselitteistä. Olisikin. Mutta kun se on moniulotteista. Ei se sillä lopu, että tiedän, ettei siihen ole mitään syytä. Ei jännityksen loppuminen ole mikään taikatemppu.

Eikä jännitys itsessään häiritsisikään niin paljoa, ellei Netta reagoisi siihen. Jännitys on lähinnä ennen omaa vuoroa. Siksi juuri ennen omaa vuoroa olen yrittänyt pysyä vähän kauempana Netasta (koira kaverille tai häkkiin), koska jos itse pitelen sitä, se tuntuu reagoivan herkemmin.

Yksi syy kaikkeen on esiintymisjännitykseni. Ja kyllä, se on läsnä koulussakin. Sama juttu joka kerta, kun on suullinen esitelmä. Mutta ei niitä voi paetakaan. Ne on pakko hoitaa. Paljon pahemmalta vaihtoehdolta omalla kohdallani tuntuisi pitää esitelmä niin, että kuulemassa olisi vain opettaja.

Sitten asiaan. Mikä on esiintymisjännityksen taustalla ja lisäksi jännityksen taustalla koirajutuissa eli nykyisin agilityssä? Varmaan ainakin se, mitä muut sitten ajattelevat? Mitä jos joku nauraa pahassa mielessä? Helppo sanoa ettei pidä välittää, hankalampi toteuttaa.

Sitten lisätään yhtälöön oma tietynlainen epävarmuus esiintymistilanteissa ja muitakin juttuja. Ehkä myös itsekriittisyys, vaikkei se koirajutuissa olekaan niin korkealla tasolla. Korkealla tasolla se on vain tietyissä jutuissa. Olisiko sitten vain helpompaa mennä kisailemaan riittävän kauas? Enpä tiedä.

Helppoa olisi sanoa, että pitäisi vain hyväksyä se, ettei voi itse vaikuttaa kaikkeen ja ettei sillä ole mitään väliä, mitä muut ajattelevat. Kyllä sen koko ajan tiedostaa, mutta miten saada itsensä uskomaan se? Miksi on niin vaikeaa suostua hyväksymään se, ettei itse yksinkertaisesti voi vaikuttaa kaikkeen missään asiassa?

Lähes ainoaksi keinoksi koen vain kisatilanteet. Möllit ja viralliset. Ei siihen ole muuta tietä. Ihan sama, tehdäänkö kisanomaista treeniä, kun se ei vain aiheuta samaa tunnelmaa kuin vaikkapa möllit. Ei ainakaan minun kohdallani, eikä se näin palvele tarkoitustaan. Pakko vain suunnata katse eteenpäin ja jatkaa yrittämistä.