sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Aamuliitoa

Tänään menin Netan kanssa aamulla treenaamaan vapaavuorolla. Alkuun tehtiin Viimahännät-blogista bongaamaani valssiharjoitusta. Ensin vasemmanpuolimmaista ja sitten sama toisinpäin (oikeanpuolimmainen). Välillä se meni vähän haahuiluksi Netalla, mutta muuten meni mukavasti.


Valssitreenin jälkeen tehtiin neljän hypyn suoralla eteenlähettämistä. Aluksi Netta ei muistanut, mistä oli kyse, joten ohjasin sen kerran niin, että tavalliseen tapaan juoksin sen vierellä. Sitten se tajusi. Sama homma taas, kun vaihdettiin namialustan paikkaa. Kivasti Netta kuitenkin meni namialustalle.

Tämän jälkeen treenattiin välistävetoja. Eri asia tosin miten oikein tehtiin, koska en ikinä oikein muista, kummalla kädellä tehdään mitäkin juttuja (fiksu selitys, vai mitä?!). Ensin siis ylempää ja sama toisesta suunnasta.

 
Ja vielä takaakiertotreeniä, sama juttu käsien kanssa, kuin välistävedoissa. Ihan hyvin tämäkin meni Netan osalta. Niin tässä kuin välistävetotreenissä saisin itse olla nopeampi ja mutkitella vähemmän.


Lopuksi treenattiin vähän kontakteja A:lla. Siitä ei sen enempää, alla oleva video kertoo sen, mikä on tarpeen. Siihen on muutenkin koottu pätkiä tämän aamun treeneistä (tosin hyppysuoralta jätin pois ne kohdat, kun Nettaa tavalliseen tapaan ohjasin, ettei videosta tulisi hervottoman pitkä).

Opetus ohjaajalle:
Yritä olla nopeampi, vältä mutkittelua, älä laita namia liian kauas...


 
Tein Netan liitelyistä erillisen soittolistan Youtubeen. http://www.youtube.com/watch?v=4MvpgPiKqmc&list=PL0q9m6S9PRRH-s_TmTPsp9SJSj9-H8wLJ 

Ei kommentteja

Lähetä kommentti