tiistai 14. toukokuuta 2013

Kaikenlaista kieputusta

Agiagiagi, tätäkö meidän elämämme nykyisin on? Siltä se näyttää. Mätsäritkin saavat väistyä syrjään agitreenien tieltä. Tänään oli vuorossa rataa ja tuli kyllä koko aika (n. kaksi tuntia, alkoi ihan vähän myöhässä) oltua. Tehtiin rataa (piirros taas tyyliä väsynyt koiranomistaja tietokoneella + epäselvä videokuva = epätoivoinen yritys, jossa toivottavasti täsmää esteiden määrä ja suunnilleen käy ilmi, mitä tehtiin).

Tehtiin aluksi pätkää 1-7. Aluksi kakkosella pakkovalssiharjoitusta ja sitten pidemälle. Ekaa kertaa putkella ohjattaessa Netta meni puomille, mutta asia korjaantui paremmalla ohjauksella (yllättävää..?). Tehtiin kerran neloselta seiskahypylle ja kivasti Netta meni.

Sitten odottelua ja loppurataa, eli meidän tapauksessa esteet 7-13. En todellakaan muista loppurataa kun ei ihan loppuun tehty, siksi numerointia ei ole pussin jälkeen. Meni loppujen lopuksi ilmeisesti hyvin, puomilla Netta ei ollut yhtä vauhdikas kuin viimeksi. Pussista ei erikoisempia kommentteja, Netta on osannut sen aika pitkään jo.


Sunnuntaina sitten mölleihin. Sitä seuraavat möllit ovatkin kesäkuussa ja sitä seuraavat ties milloin. Liidellään nyt vaikka sitten mätsäreiden kustannuksella, muutama mätsäri sinne tai tänne.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti