perjantai 17. toukokuuta 2013

Melkein seitsemän kilometriä ja melkein eksyneet

Vähän pidempää lenkkiä tänään! Alkulenkki mentiin äidin, Mirun ja Vilkun kanssa ja sorakuopilla Miru sai liikuntaa, kun äiti ja Vilkku lähtivät eri suuntaan kuin Miru ja Netta. Ja Nettaakin kiinnosti hihnasta päästyään liittyä Mirun (hössöttävään) seuraan. Terveisin koirat, jotka kiipeilevät reunalla. Kun jatkettiin lenkkie sieltä eri suuntiin, Miru oli kuulemma lähtenyt Minun ja Netan perään, mutta palannut takaisin, kun ei löytänyt meitä.

Rämmittiin metsikössä ja käytiin tsekkaamassa yksi metsätie (mikä ei vienyt minnekään ja huomasin sen Sports Trackeristakin, mutta uteliaan pitää aina tsekata kaikki). No eikös sieltä pitänyt päästä yhteen toiseen paikkaan. Eipä löytynyt polkua ja Sports Tracker näytti, että olen palaamassa metsätielle, mutta lopulta näytti, että kävelisin siitä ohi kunnes pääsisimme toiselle metsätielle ja päätettiin suunnistaa yhdelle muulle tielle. Koira kiinni, kamera laukkuun, huppari päälle ja rämpimään.

Löydettiin sitten se tuttu tie. Siellä suunnalla on tullut joskus lenkkeiltyä. Eksyminen olisi varmasti ollut hyvin lähellä ilman Sports Trackeria - tai ehkä silloin ei olisi tullut poikettua polulta miettimään, pääsisikö siitä toisaalle. Kerran kartta tosin meni valkoiseksi ja saattoi siinä lipsahtaa kirosanakin, mutta sittenpä se alkoi näkyä. Sports Tracker on eittämättä minulle varmaan kännykän tärkein sovellus heti netin jälkeen...





Ei kommentteja

Lähetä kommentti