tiistai 28. toukokuuta 2013

Tilastoja

Päätin vähän vilkaista tämän blogin tilastoja ja kirjoittaa niistä jonkinlaisen jutun tänne. Katsoin tilastot kohdasta "Koko ajalta". Lukijoita on Bloggerin kautta 40, Bloglovinissa neljä seuraajaa ja Blogilistalla yksi tilaaja. Kiitos kaikille lukijoille tasapuolisesti. En olisi uskonut, että teitä kertyisi noin paljon.

Katsojia blogille on tullut eniten Suomesta (ja sehän ei nyt ketään yllätä). Toiseksi eniten katsojia on tullut Venäjältä ja kolmanneksi eniten Yhdysvalloista. Lisäksi listalla ovat myös Saksa, Britannia, Ranska, Ruotsi, Israel, Liettua ja Alankomaat.

Tänne on näköjään eksytty ainakin eri hakukoneilla, joistain blogeista sekä Petsiestä. Netan vanhasta blogistakin on näköjään tultu tänne. Hyvä niin, koska täällähän tämä on jatkunut kohta melkein vuoden verran.

Sitten hakusanoja koko ajalta. Tämähän on usein blogien hauskin juttu, Vuodatuksen aikoina pistin silloisia hakusanoja ylös.

hurtta lifeguard treeniliivi
Kyllä, sellainen täältä löytyy. Toivottavasti treeniliiviin liittyvistä jutuista on ollut hyötyä.

haavasuoja koiralle
Tätäkin ollaan käsitelty Netan sterkkauksen aikoihin. Ehkäpä tästäkin on voinut olla apua?

nettastage
Sehän siinä blogin osoitteessa on.

berra pro light
Sama kuin Hurtan treeniliivin kohdalla.

nettastage.blogspot.com
Blogin osoite.

berra treeniliivi
Kolmas treeniliiveihin liittyvä hakusana!

elovaaran ulkoilualue
Siellä oli joskus shelttilenkki. Tästä tiedosta ei varmaan ollut kamalasti apua.

sheltti
Joo, Netta on sheltti. Ja shelttijuttuja täällä on ollutkin.

haavasuoja
Jos ihmiselle käypäistä haavasuojaa on yritetty googlaamalla löytää, tästä ei ole varmaankaan apua ollut.

itsetehdyt näyttelyhihnat
On noita muutama tullut tehtyä. Jos joskus tilaan näyttelyhihnatarvikkeita, lupaan tehdä ohjeen niiden tekemiseen.

Noilla tänne on siis eksytty eniten koko sinä aikana, kun blogi on Bloggerissa ollut. Lisäksi katsoin, millä muilla hakusanoilla tänne on tultu. Karsin pois joitain, mitkä edellisessä olivat.

puolikuristava panta ohje
Jooh, ohjetta ei täältä löydy.

collien korvien siistiminen ohje
En ole tainnut varsinaisesti tarjota ohjeita koirien korvien siistimiseen, lähinnä kerran oli juttua Netan korvakarvoista.

rotutuotteet pipo
Shelttipipo löytyy!

seisomiskuva
Mitähän tällä on tarkoitettu? Seisotuskuvia Netasta joka tapauksessa löytyy täältäkin.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti