Mä meinaan jatkaa, en oo feidaamassa

Syksy 2010. Netta on tullut kesällä. Seisomme Linnunlahden koirankoulutuskentällä pentukurssilla ja tokon alkeiskurssilla. Käymme jossain vaiheessa pentukurssilla myös Noljakan Sinkkolassa. Siellä on pimeää. Myös tokon alkeiskurssin iltakerroilla on pimeää. Joskus sataa. Lokakuussa tulee ensilumi. Toko tuntuu toivottomalta. Lokakuussa alkaa Netan mätsäriura.

Loppukesä 2011. Mätsäriharrastus on lähtenyt vauhtiin ja koiraharrastusintoni on päässyt liekkeihin. Takana on muutama sijoitus, samoin agilityn pentukurssi, jonka jälkeen olen miettinyt, onko agility meidän juttu. Syksyllä totean, että ei vielä ilmoittauduta alkeiskurssille.

Kevät 2012. Takana lisää ja lisää mätsäreitä, sinistä ja punaista ilman sijoittumista. Ollaan tokoiltu jatkoryhmässä ja jännityksestä huolimatta läpäisty agilityn hallittavuustesti. Agilityn alkeiskurssi häämöttää edessä tulevana syksynä. Netta on steriloitu ja kaljumpi kuin koskaan ennen.

Alkuvuosi 2013. Pohdin mätsäritaukoa, mutta sorrun kuitenkin menemään mätsäriin. Netta pääsee ekaa kertaa BIS-kehään. Mätsäreihin palaamme keväällä ja yhtäkkiä Netan mätsäriura lähtee nousukiitoon. Sinisten ykköstä. Lisäksi starttaamme muutamissa agilitymölleissä.

Pentukurssin lopputesti

Mitä kaikkea meidän koiraharrastusuran ajalle on mahtunutkaan. Toivottomat hetket koiran kanssa, mutta myös onnistuminen. Kun ollaan kaaduttu, ollaan noustu kuitenkin ylös. Ei olla luovutettu. Ehkä pieni mätsäritaukokin teki terää.

Kaksi vuotta sitten Netan paikallaolo oli hyvin hatara. Se oli hatara vielä vuosi sitten. Missä on tapahtunut muutos? Netta malttaa agilityssä odottaa, kun kävelen kauemmas ja aloitamme radan. Me ollaan kehitytty. Jossain on tullut onnistuminen.

Toivottomat hetket johtuivat usein Netan pienoisesta arkuudesta. Se ei leikkinyt muiden koirien kanssa innoissaan. Ei se leiki nytkään. Ohitustilanteissa se saattoi jumittaa. Nykyisin ohitukset sujuvat paremmin kuin aiemmin.

Kuopion erkkarin arvostelu - AVO H

Lähtökohtana meillä oli hauska koiraharrastus. Takana oli muutama mätsäri edesmenneen nahkacollien kanssa ja pieni kokemus perheen muista koirista. Vuonna 2011 vain syttyi syvempi into koiraharrastukseen. Kyllä, ajattelen edelleen paljon koiria ja koirajuttuja. En kuitenkaan ota harrastusta liian vakavasti. Joskus pettyy ja siihen jää välillä rypemään, mutta onhan suunta kuitenkin aina lopulta ylös.

Kuusi näyttelyä H:n arvoisen koiran kanssa. Joku voi kysyä, mitä järkeä siinä on. En minä tiedä. Minusta se on ollut ihan hauskaa. T ei ole kaatanut maailmaa. Ei se ole muuttanut Nettaa miksikään. Lukuisat sijoituksettomat mätsärikerrat (ja niiden laskemiseen eivät kahden käden sormet riitä) ovat pitäneet jalat maassa.

Nyt takanapäin on 37 mätsäriä. 15 kertaa sininen ilman sijoitusta, 12 kertaa punainen ilman sijoitusta. Kerran PUN3, kahdesti SIN4, kahdesti SIN3, kerran SIN2, kerran SIN1 ja sitten meidän tähtihetket. SIN BIS3, SIN BIS1, SIN BIS2.

Netan oma hylly

Eikä me vieläkään olla luovuttamassa, vaikka koiratanssi on tauolla ja yhdet treenit menivät täysin penkin alle. Jostain on tullut ammennettua intoa jatkaa mätsäreissä käyntiä - ja jättää niitä väliin, kun siltä tuntuu. Me ei juosta sijoitusten perässä. Kaikki on puhdasta sattumaa.

Valehtelisin, jos väittäisin, etteikö olisi hienoa, jos jonain päivänä paras tuloksemme olisi PUN BIS1. Siihen on kuitenkin vielä matkaa ja saa nähdä, päästäänkö punaisissa sijoituksille koskaan. Haaveita saa ja pitääkin olla, vaikka osa jäisi toteuttamattakin. Joskus vain menee pidemmän aikaa.

Nyt alkaa tuntua siltä, että meidän koiraharrastus on oikeasti lähtenyt nousukiitoon. Kesällä tulee väistämätöntä taukoa, mutta syksyllä palataan taas kuvioihin. Tämä on meidän vuosi ja tuntuu, että tämä on enemmän meidän vuosi kuin aiemmat.