sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kameroilla muisti, tuijotan mun jalkoja

Taikan ja Medyan blogin inspiroimana päätin kirjoittaa koirien valokuvaamisesta. Samalla pääsen kätevästi vastaamaan kysymykseen, johon unohdin vastata kysymyspostauksessa.

Ensimmäinen kamerani oli Canon Powershot A410. Silloin meillä oli Vilkun lisäksi Piri. Kuvasin ainakin Pirin pentuaikana ja myös Vilkkua. Lähinnä vain räpsin kuvia. Vuonna 2009 sain syntymäpäivälahjaksi uuden kameran. Se oli Olympus µ 850 SW, veden- ja iskunkestävä pokkari. Lisää koirakuvia Piristä ja Vilkusta.

Vuonna 2010 sain vanhempieni käyttämän järjestelmäkameran (Olympus E-300), kun he ostivat itselleen uuden. Se ja pokkarini olivat mukana ikuistamassa Netan pentuaikaa. Kuvasin edelleen aika paljon pokkarilla. Jotenkin tykkäsin siitä silloin enemmän kuin järkkäristä. Tarkoituksena oli mikäs muukaan kuin ikuistaa Netan (ja Mirun) pentuaikaa ja muita juttuja.

Alkuvuodesta 2011 arvon järkkäri päätti hajota. Väliin tuli mustia ruutuja ja sitten lisäksi kamalan kirkkaita ja tummia kuvia. Tilalle tuli Olympus E-420, jolla kuvaan yhä. Huomattiin myös, että vanha pidempi putki (Olympus Digital 40-150mm 1:3.5-4.5) aiheutti uudella rungolla kirkkaita ja tummia kuvia. Sekin oli hajonnut. Vanha lyhyempi putki (Olympus Digital 14-45mm 1:3.5-5.6) toimii yhä, mutta sen käyttö on jäänyt, kun sain vanhempien järkkärin lyhyemmän putken (Olympus Digital 14-42mm 1:3.5-5.6) käyttöön. Tällä hetkellä minulla on käytössä sen putken lisäksi myös pidempi putki (Olympus Digital 40-150mm 1:4-5.6). Kotoisasti kutsun noita vain lyhyeksi ja pitkäksi putkeksi.

Jossain vaiheessa innostuin kuvaamaan enemmän ja enemmän. Samalla pokkari jäi ja viime vuonna Viron reissulla se meni rikki. Uutta en ole saanut hankittua, mutta satunnaisesti käytän vanhempieni vanhaa veden- ja iskunkestävää pokkaria Olympus µ 770 SW. Paljon tuokin kamera on kestänyt monen vuoden käytössä. Otan sillä lähinnä videoita.

Itsekriittisyys kuviani kohtaan on kasvanut vuosien varrella. Ennen en ollut niin tarkka siitä, muistinko suoristaa horisontin vai en. Kuvia kertyy kuitenkin älyttömän paljon. Kaikki eivät vain päädy nettiin. En oikeastaan osaa määritellä, millaisia kuvia tykkään koirista ottaa. Tarkkoja nyt ainakin. Sitten on tietyt jutut, mitä toistan ja toistan (metsäpolut, Netta kannon päällä jne.). Lisäksi tykkään liikekuvista, mutta usein tarkennus ei pysy koiran vauhdissa. Sitten kun muistetaan kauluksen valkoisen värin puhkipalaminen.. Kuvaan kuvaamisen ilosta. Kuvaan saadakseni enemmän muistoja.

Kasasin tähän nyt kahdeksan kuvaa, joista ajattelin kertoa vähän enemmän.


Vasemman ylälaidan kuva on otettu lokakuussa 2010. Netta oli kuvanottohetkellä suunnilleen puolivuotias. Olimme pellolla lenkillä ja Netan juokseminen sattui ikuistumaan kuvaan. Ilmassa olevat jutut ovat vesipisaroita.

Oikean ylälaidan kuva on viime vuoden kesäkuulta eli siinä Netan sterkkauksesta on kulunut kuukausi. Viime kesän kuvissa Netta on niin kalju... Kuvanottohetkellä olin Netan kanssa lenkillä hiekkakuopilla. Taivaalla oli synkät pilvet, mutta ei kuitenkaan satanut.

Vasemman alalaidan kuva on heinäkuulta vuodelta 2011. Hiekkakuopilta tämäkin. Unohdinkin mainita, miten kiva auringonlaskussa on kuvata - ja olisi kiva saada vastavaloon otettuja kuvia. Kukka on jotenkin kummasti Netan takana, mutta ei sillä kai ole niin paljoa väliä.

Oikeassa alalaidassa on kuva huhtikuiselta kymmenen kilometrin lenkiltä, jonne mahtui lunta ja sulaa maata. Kuvasta tulee mieleen alkukevät. On lunta ja lätäkköä. Netta taisi vilkaista, mitä minä olin tekemässä.


Vasemmassa ylälaidassa on huhtikuussa 2011 otettu kuva. Tästä tykkäsin silloin ja tykkään edelleen. En ole tehnyt tälle kuvalle muuta kuin pienentänyt sen ennen kuin lisäsin sen nettiin. Netta on jotenkin tosi ylväs.

Oikeassa ylälaidassa on Netan kuva viime kesäkuulta. Oltiin pidemmällä lenkillä ja näköjään taivas oli taas kerran tumma. Tässä Netta istui eräänlaisen "ojan" reunalla ja minun selkäni osui ojan toiseen reunaan, kun yritin saada Netasta kuvia. Hupinsa kullakin.

Vasemman alalaidan kuva on Kontiolahden lenkiltä viime lokakuulta. Mitä minä puhuinkaan Netasta ja kannoista?

Oikeassa alalaidassa Netta on jälleen kerran hiekkakuopilla, tosin kiven päällä. Tästä tuli vähän tällainen. Netan asento ei ole ihan perinteinen minä-Netta-poseeraan-tässä.

Ja jotta emme unohtaisi sitä, kuinka fiksulta ja filmaattiselta Netta aina näyttää...


...ja kuinka paljon se kuvaamista arvostaa.

2 kommenttia

  1. Hienoja kuvia, tykkään varsinkin tuosta toisen kuvasarjan ekasta otoksesta, täydellinen värimaailma :)

    VastaaPoista