torstai 15. elokuuta 2013

Äänestyksen tulokset

Neljästä postausvaihtoehdosta koostuva äänestys on päättynyt. Ääniä tuli yhteensä 16 ja eniten ääniä keräsi Netan päivä -kuvapostaus, joka sai kuusi ääntä. Toteutan sen tässä tämän kuun aikana jossain välissä. Toiseksi eniten ääniä keräsi postaus Mirusta (viisi ääntä), kolmanneksi eniten postaus Vilkusta (kolme ääntä) ja vähiten Netta matkustaa -postaus (kaksi ääntä). Toteutan kuitenkin mahdollisesti jonkin noistakin ideoista.
 
Eilen tuli sähköpostiin agilityn lisenssikortti. Nopeaa! Maanantainahan minä ne maksut siitä maksoin. Eilen laitoin myös kilpailukirjan tilaukseen Showlinkin verkkokaupasta, kun treeneissä kuulin, että sen voi hankkia ennakkoon. Aluksi mietin vähän, tilaanko ennakkoon vai en, mutta sieltä se on tulossa oletettavasti ensi viikon aikana.
 
Sataa, sataa ropisee ja jos koirat joutuvat sateessa lenkille, on Miru varsin hapan. Hiekkaa kulkeutuu sisälle ja koiria pitää kuivata. Tassujen kuivauksessa Rukan kuivauskinnas on hyvä. Kävi ilmi, että sunnuntain mätsäriin voi ilmoittautua ennakkoon. Niinpä molemmat soopelit on ilmoitettu avoimeen luokkaan ja Netta myös temppuluokkaan.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti