keskiviikko 28. elokuuta 2013

Haaste!

Haasteen säännöt:

- Vastaa haastajan 11 kysymykseen.
- Keksi 11 uutta kysymystä.
- Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
- Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät.
Kysymykset, jotka saimme:

1. Mitä ominaisuuksia arvostat koirassa eniten?
- Luonteessa se, että miellyttämisenhalua löytyisi ja että koiralla on hyvät hermot. Muutenkin hyvää luonnetta. Kokonaisuutena. Sekä hyvää terveyttä.
2. Oman koirasi parhaat piirteet?
- Netassa parasta on sen oma iloisuus ja luonne. Se oppii nopeasti.
3. Entä haasteellisimmat?
- Aina toisinaan palkattavuus, koska se ei palkkaudu leikistä. Sekä välillä se haistelu. Myös se, että Netta on vähän aranpuoleinen on joskus ollut haastavaa, kun Netta ennen jumitteli joskus paikallaan ohitustilanteissa, mutta Netta on myös reipastunut huomattavasti.
4. Mitkä ovat parhaat ominaisuutesi koiranomistajana?
- Ainakin se, kun vuosien varrella on oppinut lukemaan ja tulkitsemaan Nettaa yhä paremmin.
5. Entä mitkä heikoimmat?
- Oikeastaan se, että joskus jotkin koulutusjutut jäävät kesken oman mielenkiinnon lopahtaessa.
6. Millaisia tavoitteita sinulla on koirasi kanssa?
- Ei meillä mitään kamalan ihmeellisempiä. Agilityssä mölleihin ja kisaamaan ja samalla myös tiettyjen juttujen varmentaminen. Olisi myös hienoa kisata jonain päivänä koiratanssissa, jos siihen liittyviä vaikeuksia saadaan voitettua. Koiratanssin saralla kisaamaan pääsyssä tulee kuitenkin kestämään vielä aika kauan.
7. Minkä rotuisen koiran haluaisit seuraavaksi ja miksi juuri sen?
- Sheltin ehdottomasti. Luonne, ulkönäkö ja koko natsaavat. Netan ja tuttujen shelttien perusteella hyväksi todettu rotu.
8. Suosikkirotusi a) ulkonäön b) luonteen c) käyttötarkoituksen perusteella?
- Jaa-a. Ulkonäön perusteella ainakin vahvoilla on sheltti. Ja luonteeltakin, mutta tähän pääsisi myös sileäkarvainen collie. Käyttötarkoituksen perusteella suosikkiroduksi kävisi jokin paimenkoira, kuten vaikka bordercollie.
9. Jos itse olisit koira, minkä rotuinen olisit?
- Varmaan sheltti.. Joskus vaan, kun miettii, huomaa, että itsestään voi löytää samoja piirteitä kuin koirastaan. Esim. uudet tilanteet. Ne jännittävät, mutta kuitenkin kiinnostavat. Ja aina ei tunnu niin helpolta tutustua uusiin ihmisiin, vaikka tähän onkin vuosien varrella tullut poikkeuksia.
10. Miten päädyit pitämään koirablogia?
- Hyvä kysymys. Alkuperäinen idea oli varmaan erottaa koirablogi omastani ja ehkä vähän raapustella ylös kivoja juttuja, mutta nykyiseen muotoonsa Netta's Stage on kasvanut vasta vuosien varrella. On vain helpompi pysyä kärryillä kaikesta, kun kirjoittaa sen ylös ja perinteistä päiväkirjaa en tunnetusti kuitenkaan jaksaisi pitää.
11. Millainen on hyvä (koira)blogi?
- Ulkoasulla ei ole niin väliä, kunhan se ei ole mitenkään räikeä tai turhan leveä tmv. On joitain pieniä ulkoisia juttuja, joista en suuremmin välitä, mutten jaksa niitä tästä listata. Fontin tulee tietysti olla selkeä, mieluiten perusfontti, eikä kooltaan valtavaa tai liian pientä. Tekstissä tykkään eniten siitä, jos koko juttu ei ole puhekielistä, sitä ei aina jaksa lukea, sen olen omakohtaisesti huomannut. Pienet kirjoitusvirheet eivät haittaa, mutta toistuvat yhdyssanavirheet ja pisteet, pilkut yms. väärissä kohdissa ovat miinusta. Ei tekstille sen kummempia vaatimuksia ole, kunhan siitä saa selvän. Kuvat ovat plussaa, eikä niiden tarvitse olla isoja. Suht aktiivinen postaustahtikin on vain plussaa, että postauksia tulee useamminkin kuin kerran kuussa.
Uudet kysymykset:
1. Mitä koiraharrastuslajia et koskaan haluaisi kokeilla?
2. Mitä kaikkia koiraharrastuslajeja olet koirasi/koiriesi kanssa kokeillut?
3. Miten päädyit nykyisen koirasi/nykyisten koiriesi rotuun/rotuihin?
4. Minkä rotuista koiraa et ikinä voisi edes harkita omistavasi?
5. Parasta koiraharrastuksessa?
6. Huonointa koiraharrastuksessa?
7. Mikä oli suosikkikoirarotusi, kun olit seitsemänvuotias?
8. Mitä harrastat koirasi/koiriesi kanssa?
9. Voisitko koskaan kuvitella alkavasi kasvattajaksi?
10. Mikä on koirasi/koiriesi lempilelu?
11. Miten koirasi matkustaa autossa?
Haastaamme:

2 kommenttia

  1. Haastettu lällislää!

    http://demoisellelapin.blogspot.fi/2013/09/meidan-minun-kesa-2013.html

    VastaaPoista