Netan päivä 30.10.2013

Nyt Netan päivä -postausta eiliseltä. Kuvia ei ole hirvittävää määrää ottaen huomioon valon määrän ja sen, ettei sisällä oikein huvita kuvata.

Netan päivä 30.10.2013

Aamulla heräsin itse joskus vartin yli kuuden maissa, vaikka herätys oli myöhemmin, enkä viitsinyt enää jäädä nukkumaan. Netta nukkui omassa pedissään, mutta jossain välissä se alkoi tapansa mukaan haluta toiselle puolelle. Yleensä kun isä käy aamulla hakemassa Netan syömään ja lenkille.

Koirat saivat aamuruuan. Netan aamupala-annos on n. 3/4 dl ja ruokana on Jahti&Vahti Kana ja riisi -nappuloita sekä niiden seassa jonkin näytepussin nappuloita.

Laitoin koirille ulkoiluvermeet ja äiti vei koirat aamulenkille. Netta on yleensä aina ensimmäisenä odottamassa lenkkiä, kun valjaita sun muita aletaan laittaa. Peruslenkeillä Netalla on Hurtta Pro -malliston siniset valjaat, jotka on tilattu kolme vuotta sitten Peten koiratarvikkeesta. Heijastimet pelittävät edelleen, vaikka valjaat ovat alkaneet rähjääntyä. Hurtta Lifeguardin turkoosit valjaat ovat odottamassa sitä, että ne muistetaan vaihtaa vanhojen tilalle.

Päivällä koirat olivat keskenään ja siitä ei tietenkään ole kuvia. Kun tultiin iltapäivällä kotiin, isä oli jo kotona ja koirat ulkona tarhassa. Netta tervehti innokkaasti. Ihmisten ruokailun jälkeen koirat saivat iltaruokansa. Netan iltaruoka-annos on n. 1 3/4 dl, jos oikein muistan. Nyt siitä vähennettiin pikkuisen, kun koirat saivat vähän jämiä ja herkkutikkujen paloja.

Ruokailun jälkeen Netta latki vielä vettä. Kaikki koirat saavat vettä myös ruuan sekaan, mutta ruokaa ei turvoteta. Vesijärjestely johtuu siitä, että koirat varmasti muistavat juoda ruokailun ohessa.

Sitten olikin iltalenkin aika. Sama valjas- ja hihnarumba kuin aamullakin.

Iltalenkki tehtiin pellolla. Heinän syömisestä päätellen Netta kuvittelee olevansa lehmä... Varsinainen lammaskoira! 

Loppuillasta ei ole kuvia. Oltiin vain kotona ja ennen nukkumaanmenoa koirat kävivät tarhassa. Iltaisin Netta tykkää ruveta nukkumaan joko omaan petiinsä tai minun sänkyyni. Oikeastaan se nukkuu vähän missä sattuu ilmeisesti mielialasta riippuen.

Tällainen oli melko perinteinen Netan päivä. Ei se tämän erikoisempaa normaaleina päivinä ole. Koetan tehdä tällaisen postauksen joskus toistekin esimerkiksi erikoisempana päivänä.

Nopee, nopeempi, Nettis

Agilitypostausta. Ja taas! Ei hätää, olen suunnitellut joulukuulle joulukalenteria. Sivupalkissa on edelleen äänestys, jossa voi äänestää kivointa ohjevaihtoehtoa. Sitten taas asiaan.

Taas vaihteeksi ei ratapiirrosta, koska olin liian laiska. Pitää yrittää ryhdistäytyä joskus... Tai sitten ei. Kepeissä oli vanhaan malliin ohjurit. Voi Netta ♥ Ehkä Netan nopeimmat suoritukset koskaan. Iloisin ja innokkain Netta. Nähtävästi innostavaa oli, että aluksi tein radan kahdesti treenikaverin koiran kanssa. Lisäksi olin tunkenut Ikea-rotan sisälle vinkupillin ja sitonut Netan hihnan siihen (ei minulla muutakaan narua ollut), koska narussa kiinni olevaa lelua suositeltiin motivointikoulutuksessa. Lisäksi nameja (lihapullat) oli kannellisessa rasiassa, joka avattiin radan jälkeen.

Kämmäilyjä omistajan jäädessä jälkeen. Videosta päätellen käskytyskin oli paikoitellen myöhässä... Keinu ei ollut pelottava, eikä puomikaan, vaan niille mentiin ilman pahempia töppäilyjä. Jos nyt unohdetaan se, että itse nähtävästi olin puomin edessä, jolloin Netallekaan ei ollut niin helppoa päästä sinne. Hidas mikä hidas, jos vielä näkisi mihin on menossa, ettei blokkaa kulkureittiä koiralta.

Kepeille tuli tokalla kertaa sähläämistä, kun Netta kesken kaiken poistui, aloitti toisesta päästä ja tuli pois. Korjaamisen jälkeen kepit menivät kuitenkin vauhdikkaammin. En taaskaan rupea erityisemmin analysoimaan muita radalla tekemiäni virheitä, etten tee mitään mammuttipostausta. 

Radan jälkeen tehtiin vielä vähän keppejä, mutta Netta meinasi aina mennä välistä pois, mutta muistaakseni kerran mentiin (Netta meni) kokonaan ja jätettiin siihen. Seuraavalla kierroksella viisastuttiin vahingosta eikä lähdetty enää tekemään rataa tai keppejä, vaan minihypyillä pientä rallattelua.

Minihyppyvaiheen (ja putkien sekä puomin) jälkeen huomasi, että Netta oli jo alkanut väsähtää. Silläkin on omat määrät, joita enempää se ei pysty tekemään samalla draivilla. Ei Nettakaan mahdottomuuksiin pysty. Nyt jäi hyvä fiilis koko radasta, vaikka kämmäilyjä tulikin, ja siitä, ettei ruvettu hiomaan niitä keppejä sen enempää.

Kepeistä on vaikea sanoa, mikä aiheutti sen, että Netta poistui kesken. Treenikaverin ääni? Vai kehuinko minä? Vai lopetinko "Kepkepkep"-käskytyksen? Ainakin pitäisi muistaa kehut jätettäväksi keppien jälkeen, ettei se pääsisi hämmentämään Nettaa. Todistettu ainakin joskus...

Jatkoa ajatellen huomattavaa:

*Käskytykset aiemmin

*Juokse, juokse, juokse (edelleen)

*Muista leluvinkki jatkossakin

*Lihapullat toimivat toistaiseksi hyvin nameina

*Maltti on valttia

*Hiljaa hyvä tulee

Kuvatonta tilannepäivitystä

Sain tänään sähköpostiini vastauksen Netan lonkista (C/B). Syynä ovat matalat lonkkamaljat ja vasemmalla puolella on myös löysyyttä. Sähköpostissa myös sanottiin, että koska Netta on jo yli kolmevuotias eikä sillä ole lonkissa nivelrikkoa, ei tuloksella ole vaikutusta normaaliin elämiseen tai harrastamisiin.

Huomenna sitten suunnataankin tavalliseen tapaan agitreeneihin. Lauantain mätsäriin olisi kiva ilmoittaa Netta myös pukuluokkaan, jos saan kyhättyä jonkin järkevän puvun, joka ei nolaa Nettaa kamalasti. Vuoden viimeiseksihän se mätsäri tulee jäämään.

Jotenkin oudon tyhjältä alkaa Netan kalenteri näyttää vuoden loppua kohti, mutta mätsäreitä ei ainakaan tähän mennessä ole ollut marraskuun jälkeen. Joalla on joulukuussa vielä agimöllit ja agikisat, mutta siihen taitavatkin tältä vuodelta kisatoimet jäädä. Jos sinne virallisiin siis mennään edes.

Ensi vuoden meininkejä on vielä mahdotonta aavistaa saati sitten lyödä lukkoon, mutta ainahan kaikkea voi vähän suunnitella. Täytyy pistää mieleen, että 25.11. menevät Kajaanin Tamminäyttelyn halvimmat ilmoittautumiset. Saapa nähdä käydäänkö sen lisäksi Joensuussa pyörähtämässä ja shelttierkkarikin houkuttelisi. Omistaja taasen lähtee turistiksi elokuussa Maailmanvoittajaan ja joulukuussa Messariin. 

Kohtahan tässä saa jo katsoa, miten tämän vuoden tavoitteet saavutettiin, ja määritellä ensi vuoden tavoitteet. Jännää. Mitähän kaikkea sinnekin oikein keksii? Tosin epäilemättä asioiden keksiminen ei ole ongelma, vaan ideoiden toteuttaminen. Se jää nähtäväksi.

Samanlaiset, erilaiset, monenlaiset koirat

Vilkku on vanhin ja vaikka se on iällään ylittänyt veteraani-iän kynnyksen, ei se silti käyttäydy kuin vanha koira. Miru on keskimmäinen ja oman arvonsa tunteva. Netta on pienin ja vilkkain. Sellainen on meidän laumamme. Kolmen koiran kopla. Mutta kyllä nuo kolme - kaksi paimenta ja yksi metsästäjä - ovat erilaisia.

Vilkku on paitsi koiristamme vanhin, myös kookkain. Käsite "arvokas vanhentuminen" ei myöskään ole Vilkun mieleen iskostunut, vaikka se onkin vuosien varrella vähän rauhoittunut. Vilkun veri vetää eläinten perään ja näin ollen hajutkin ovat erittäin kiinnostavia. Viis siitä, että se onkin välillä haistellut jäniksen jälkiä väärään suuntaaan.

Vilkun täytyy olla yksi maailman iloisimmista koirista. Sen häntä heiluu melkein aina ja usein saakin kuulla naputusta, joka kuuluu hännän osuessa lattiaan tai seinään. Vilkku myös rakastaa äärettömän paljon laumaansa. Nuorempana se kärsi eroahdistuksesta, mutta siitä ongelmasta ollaan päästy yli. Noilta ajoilta Vilkulle on jäänyt tapa hypätä keittiön pöydälle haukkumaan, kun tulemme kotiin.

Kantava haukkuääni on myös yksi Vilkun ominaisuuksista. Haukkua kuulee esimerkiksi lenkille lähtiessä ja joskus lenkeilläkin, sillä Vilkku saattaa haukkua vastaantuleville koirille. Mitä luultavimmin rähinän syy on vain Vilkun oma epävarmuus. Se on enemmänkin maalaiskoira eivätkä automatkat ole erityisemmin sen mieleen.

Miru antaa itsestään välillä viileän ja ylpeän kuvan, vaikka se osaakin olla vieraskorea. Pehmeämmän puolensa se nimittäin näyttää yleensä vain aamuisin, iltaisin ja silloin, kun muut koirat eivät ole paikalla. Miru nimittäin näyttää olevan Vilkun ja Netan pomo. Toisinaan se yrittää tuimalla katseellaan estää Nettaa vaikkapa kulkemasta ohikseen.

Erikoisin ominaisuus Mirussa on se, että sen kuono tuoksuu oikeasti hyvälle. Varsinainen tuoksukoira. Ja tuoksun voimakkuus vaihtelee sen mukaan, miten tyytyväinen Miru on. Erikoista, mutta totta. Tämän erikoisominaisuutensa lisäksi Mirulla on vahva paimennusvietti ja se haluaisi lauman pysyvän kasassa.

Miru matkustaa autossa ihan kivasti, kunhan se malttaa rauhoittua. Perillä sillä tuntuu olevan pakko päästä pois autosta heti. Vieraissa paikoissakin riittää ihmettelimistä. Esimerkiksi treeneissä Miru ei kiinnitä huomiota autoihin tai pyöräilijöihin, mutta lenkeillä sen huomio kiinnittyy niihin.

Netta kaikista pienimpänä on ensimmäinen oma koirani. Se on myös harrastanut eniten. Netan luonnetta olen täällä jo availlutkin. Netta on utelias, mutta joissain tilanteissa varautunut. Lisäksi se saattaa paineistua helposti. Mirun tuiman katseen alla Netta alistuu helposti, mutta tarhassa se saattaa riehuessaan välillä härnätä Vilkkuakin.

Toimeliaisuus kuuluu Netan elämään etenkin kotona. Pöydälle ei tule jättää lautasta siten, että koira voi hyötyä tilanteesta. Netta nimittäin osaa olla nopea ruokavaras. Myös roskisten (etenkin vessan roskiksen) tyhjentäminen on sen mielestä hurjan kivaa.

Enää Netta ei voi autossa pahoin kuin aniharvoin. Se ei myöskään hössötä, vaan yleensä se makoilee ja nukkuu. Siihen se on kaikkien harrastusvuosiensa varrella oppinut. Enää jäljellä ei ole myöskään autopelkoa, joten autoja ei tarvitse kiertää kaukaa.

Sellaisia ovat koiramme. Kaikki niin erilaisia ja erilaiset lähtökohdat eri asioiden suhteen. Vieläpä kooltaankin erilaisia, samoin rodu(i)ltaan. Kaipa niissä on jotain samaakin. Tässä vain pientä esittelyä, sillä kaikista en tähän hätään jaksaisi erillistä postausta kirjoittaa. Ja vain hajanaisia lauseita.

Vaikka kaikki koiramme ovat narttuja, ei ongelmia ole ollut. Vilkulle ja Mirulle on joskus tullut rähinää ruuasta epäselvistä tilanteista, mutta siinä kaikki. Kaikki kolme pystyvät ruokailemaan samalla kertaa täysin ongelmitta ja niillä on oma keskinäinen arvojärjestyksensä.

Ehkä se yhdistävä piirre on se, että Vilkku ja Netta on steriloitu ja Miru steriloidaan seuraavan juoksun jälkeen. Tai että ne syövät samaa ruokaa ja herkut kelpaavat kaikille. Mutta ehkä se kliseisin yhdistävä tekijä on, että kaikki kolme ovat juuri meidän.

Mätsärisunnuntai + äänestyksen voittaja sekä ohjevaihtoehdot

Tänään kävimme Netan kanssa Pärnävaaralla Joan järjestämässä mätsärissä. Matkaseuranamme oli Calle-lagotto. Calle oli itse asiassa myös parimme, sillä ilmoittauduimme heti Callen jälkeen ja molemmat koirat olivat aikuisissa.

Parikehässä saimme sinisen nauhan ja ennen nauhakehää Netta saikin vähän tehdä temppuja. Nameiksi nauhakehään saimme broilerinsydämiä ja niistä Netta tykkäsi (tosin mistäpä se ei tykkäisi?). Nauhakehässä ei tällä kertaa sijoitusta tullut. Netta oli ehkä vähän vaisu ja liikahteli paikallaan, kun piti seistä. Hyvää halliharjoitusta ainakin äänten ja muidenkin juttujen osalta. Tiputtiin viimeisinä pois.

Postausvaihtoehtoäänestyksen voittajaksi tuli jokin ohje kahdeksalla äänellä (40%). Toiseksi tuli tarvikepostaus kuudella äänellä (30%). Jaetulla kolmossijalla olivat mielipidepostaus ja kuvapostaus, kummallakin oli kolme ääntä (15%). Ja koska ohje selvisi voittajaksi, ovat vuorossa ohjevaihtoehdot. 

OHJEVAIHTOEHDOT

Heti aluksi linkki ekaan tekemääni ohjeeseen (näyttelyhihna) http://nettastage.blogspot.fi/2013/06/ohje-nain-teet-nayttelyhihnan.htm

Pahoittelen hiukan vaihtoehtoja. Laitoin vain sellaisia, joihin minulla on materiaalit tai joiden materiaalien hankkiminen ei vaadi paljoa. Näillä kuitenkin mennään. Jos aiheeksi valikoituu jokin, johon olen muualta saanut inspiraatiota (lähinnä kutistemuovikoru sekä tavallaan tietysti myös huomiohuivi), mainitsen siitä luonnollisesti. Äänestys on sivupalkissa ja äänestysaikaa on viikon verran. Siitä vain äänestämään :)

VAIHTOEHDOT

1. Puolikuristava panta 1 (kolme D-lenkkiä kurraosassa)

2. Puolikuristava panta 2 (erilainen kurraosa kuin edellisessä)

3. Puolikuristava panta 3 (ketjukurra)

4. Lasipurkki koiran kuvalla

5. Aktivointipeli

6. Huomiohuivi

7. Kutistemuovikorut

Enkä kerro kellekään et meen, ne ei ehkä tajuiskaan, sanois: "Tuskin kannattaa."

Eilen perjantaina alkoi matka kohti Kajaania. Ajosäässä ei ollut paljoakaan kehuttavaa. Vähän väliä tihrutti vettä ja loppumatkasta oli vielä pimeääkin. Varsinkin se kenkku hämärän vaihe, kun pitkillä valoilla ei näe merkittävästi kauemmaksi kuin lyhyillä valoilla. Siinäpä se ajokokemus karttuu. Netan matkustamisessa ei ole valitettavaa, se taitaa yleensä lähinnä nukkua takakontissa.

Oltiin sukulaisten luona ja Netta sai vähän moikata Mokka-espanjanvesikoiraa. Mokan kanssahan Netta on joskus leikkinytkin, mutta ainakaan tänään ei Nettaa leikkiminen kiinnostanut. Noin yleensäkin Netta suhtautui reissun aikana asioihin omaan rauhalliseen tapaansa.

Tänään kisattiin agilityssä kahdella radalla. Luokkajärjestys meni niin, että aamulla aivan ekana oli kolmosluokka. Me suunnattiinkin Pallohallille vasta puoli kahden maissa ja vielä silloinkin sai odotella. Pallohallin ovet eivät olleet Netan mieleen. Koirien äänet myös kaikuivat ja olipa vielä tuossa vaiheessa meneillään mätsärikin, joka tosin jossain välissä loppui. 

Häkille löytyikin ihan kiva paikka. Sitten vain sitä kuuluisaa odottelua. Ykkösluokan radat kun menivät vielä säkäluokissa järjestyksessä maksi-mini-medi ja maksikoirien ohjaajilla oli ensin rataantutustumiset, koska maksikoiria oli sen verran paljon. Ja ennen kuin unohdan, tuomarina oli Timo Vertanen.

Ennen omia rataantutustumisia yritin lieventää jännitystäni hyppelehtimällä ja kuuntelemalla samalla musiikkia kuulokkeiden kautta. Lopulta olikin mini- ja medikoirakoiden vuoro. Ensimmäisenä ratana oli B-rata eli hyppyrata. Oikein mukava rata. Ratapiirrosta ei nyt ole, sillä arvatkaa kahdesti muistanko rataa enää. Niinpä niin. Eikä minulla myöskään ole videoita kummastakaan radasta.

Radalla ei ollut sen kummempia kikkailua vaativia kohtia. Aluksi Netta oli ehkä hiukan hidas, mutta vauhtiakin tuli enemmän loppua kohti. Kepeiltä taisi aluksi tulla kielto ja niiden kohdalla Netan ilme oli jotenkin sarjaa EVVK, joten en jäänyt niitä väkisin vääntämään vaan hyllytin ja tehtiin rata loppuun. Hyvä fiilis jäi silti kaikista muista jutuista.

A-rata oli agilityrata. Ei siinäkään sinällään mitään kummempaa, ehkä vähän enemmän kikkailua kuin hypärillä. Radalla ei ollut keinua. Heti alussa tuli ilmeisesti kielto jostain. Varmaan joltain hypyltä, en minä sitä enää muista, katsoin vain siitä kisakirjan välissä olleesta lapusta. Ja heti perään HYL, kun nerokkaasti unohdin, että ennen puomia oli yksi hyppy.

Puomi oli Netasta oma lukunsa ja aluksi se hyppäsikin pois. Meinasi vähän mennä haisteluksi, mutta sain Netan puomille ja lopulta puomin jälkeen taisi tulla vähän lisää vauhtia. Kepeistä ei enempää kuin ekallakaan radalla, eli ei jääty niitä taaskaan väkisin vääntämään. Rata vain loppuun. 

Vieraissa esteissä puomi ilmeisesti hirvittää Nettaa. Treeneissähän se on alkanut sujua. Ekoissa kisoissa taas rengas oli jotenkin hurjan jännittävä, Kajaanissa sen suhteen ei ollut ongelmia. Ei kieltoa, vaan suoraan läpi oikeasta kohdasta. Kepeille nyt tarvitaan lisää treeniä eli maltillisesti ohjureiden kanssa. 

Miksi me sitten mentiin Kajaaniin, vaikka kepit ovat vielä vaiheessa? Asiasta oli jo ollut sukulaisten kanssa puhetta. Ja muutenkin hyvä päästä välillä vieraaseen paikkaan ja tietää vähän, miten Netta saattaa erilaisiin esteisiin suhtautua. Nähtävästi puomi on vieraissa paikoissa ollut hankalampi, ainakin Joan mölleissä silloin joskus. Saatiin kuitenkin samalla taas treeniä. 

Tulipas kamala maratonpostaus, muttamutta. Tästä jatketaan eteenpäin ja kisoista jäi hyvä fiilis. Ei se minun jännitykseni vähene, jos ei koskaan mihinkään mennä, ja se vaikuttaa Nettaan... Sama vanha pyörä alkaa siis taas pyöriä. Nähtäväksi jää, mennäänkö tammikuussa Kajaaniin kisaamaan vai mennäänkö vain näyttelyyn. Joan kisatkin joulukuussa ovat vielä pikkuisen kysymysmerkillä. Mutta näihin (sekaviin) tunnelmiin jääköön tämä postaus, huomenna suuntaamme Joan mätsäriin.

Koiran kunto kestää, ohjaajan ei

Sellaiset treenit takana siis. Juoksemista. Tällä kertaa on ratapiirroskin! Ohjureita oli siis poissa keskeltä samaan malliin kuin mistä oli kuva edellisessä agilitypostauksessa, laiskana en nyt jaksa etsiä kyseistä kuvaa. Ja kontaktiesteitäkin radalla, jes!

Elikkäs. Omia kämmejä part tuhat ja miljoona. Ja niin meni koira putkeen niin että hujahti. Kaikkia en edes jaksa luetella, kyllä ne videolta näkyvät, jos jotakuta kiinnostaa. Minullahan tässä on eniten opettavaa. Jos Netta olisi nopeampi, olisin vain enemmän pulassa. No joo. Puomi ei ollut nyt aivan hirvittävä Netan mielestä. A-este oli kaikkien koirien mielestä putkea kiinnostavampi. 

Kepitkin menivät minun makuuni mukavasti ja tokalla kerralla alkoi olla vauhtiakin. Muutenkin toka kerta meni vähän paremmin. Tokan ja kolmannen kerran välissä oli enemmän taukoa. (Voitte muuten vain uskoa millaista on mennä heti uudestaan radalla ekan kokeilun jälkeen ja hädin tuskin ehtii vetää henkeä ja hörpätä vettä. Netalle ei muuten aina vesi treeneissä meinaa jostain syystä maistua.) 

Saanko hakata päätäni seinään? Miksi, miksi, MIKSI on niin vaikeaa uskoa, että pitää lopettaa onnistuneeseen suoritukseen?! Ja mikä ihmeen päähänpisto oli taas vähentää ohjureita? Kämmäilyähän sekin vain tiesi. Aivan liikaa kämmäilyä ja kaikki omasta hölmöydestäni. Jatkossa pitää muistaa lopettaa onnistuneeseen suoritukseen, vaikka kuinka tekisi mieli edetä. Maltti on valttia... Ihan hyvin ne kepit olisi voinut skipata. Jälkiviisautta, hiphei!

Se siitä minun hölmöilystäni, lisätään vaan alati kasvavaan muistilistaan edellä mainitut asiat. Kepeistä Netta näköjään paineistui ja sama tokalla kertaa rataa tehdessä nelosesteen jälkeen, kun taisin turhan painokkaasti sanoa: "Tässä!" tai jotain. Ja tämä siksi, että Netta ekalla kerralla meni putkelle. Show must go on. Kontaktit voivat jakaa mielipiteitä, mutta tämä on ja pysyy. Selvästi Netta muutenkin hämmentyy, jos minä pysähdyn. Tässä oli ehkä kaikki, mitä minun piti näistä treeneistä sanoa.

HUOM! Jos blogeissanne näkyy liikenteen lähteenä Vampirestat tai muuta vastaavaa, älkää klikatko itseänne niille sivuille, koska sieltä voi mahdollisesti tulla virus. Lisää asiasta oheisessa linkissä (http://www.villesdesign.fi/2013/09/vampirestat-yrittaa-imaista-blogistani.html). Netankin blogissa on juurikin kyseinen Vampirestat ja varmaan muitakin liikenteen lähteenä, mutta onneksi en ole klikkaillut mitään epämääräisyyksiä auki.

Silloin kun ensilumi taivaassa synnytetty maahan tuli

Eilen aamulla päästin Netan ulos. Kappas, lunta. Maa oli valkoinen ja lunta tuli lisää. Kyllähän lunta tuli vähän jo torstaina, mutta silloin se ei niinkään vielä jäänyt maahan. Eilen kävin äidin ja koirien kanssa lenkillä. Mirua ei lumi/räntä juurikaan miellyttänyt. Netta yritti aluksi turhaan saada Mirun mukaan leikkeihinsä, mutta kesti jonkin aikaa ennen kuin Miru suvaitsi leikkiä. Tämän postauksen lopussa on sitten muutama lumilenkkikuva eiliseltä.

Tänä aamuna auton ovet eivät meinannet aueta. Mirun kanssa otettiin suunta kohti Joensuuta ja pienimuotoista collielenkkiä. Kotoa lähtiessä Miru ei edes olisi halunnut hypätä autoon, mutta kummasti paluumatkalle lähdettäessä autokin alkoi vaikuttaa kiinnostavalta. Lenkki meni nätisti ja Mirukin käyttäytyi hyvin ja tuli luokse kutsuttaessa. Uroskoirille Miru vähän ärähteli. 

Tiedä sitten onko Mirulla tulossa juoksut. Viimeksihän niitä odoteltiin puoli vuotta, kun oltiin näkevinämme merkkejä. Just joo. Ekat juoksut Mirulla oli huhtikuussa 2011 ja tokat helmikuussa 2012. Kolmannetkin olivat, mutta en muista missä välissä. Joskus talvella kuitenkin, joten ei juoksujen alkaminen ole aivan mahdoton ajatus.

Vanhasta postausäänestyksestä on jo toteutettu Miru-postaus. Vilkusta vielä jotain ja Netan matkustamisesta, sekä äänestyksen voittanut Netan päivä, josta yritän ensi viikolla saada aikaan kuvapostauksen. Sivupalkissa on uusi postausaiheäänestys. Jos voittaja on kuvapostaus, kysyn täällä blogissa, millaisia kuvia siinä halutaan nähdä. Jos ohje, kysyn, millainen. Ja jos mielipidepostaus, mistä asiasta. Ja miksei uudesta tarvikepostauksestakin voisi kysyä, mutta palataan asiaan kun sen aika on.

Unelmat vaihtuu toisiin valuen vuosiin vihaisiin

Ala-asteella lähes aina mainitsin Kouluvuoteni-kirjassa toiveammatikseni kennelin pitäjän tai koirien kasvattajan. Eräs variaatio oli myös koiranhoitaja loman aikana. Koirahoitolaa varmaan tarkoitin. Rehellisesti sanottuna yllätyin, kun kasvattaja oli toiveammateissani kasiluokalla. Dogsitterkurssille menoa harkitsin jo ennen kuin täytin vaaditun iän ja sinne sitten meninkin vuonna 2009. 

Kennelin pitäjä tai kasvattaja tarkoittivat minulle yhtä ja samaa. Ei minulla edes ollut tietoa asiasta, kunhan se kuulosti hyvältä. Ja sitten minkä kukin lukee ammatiksi, antaa sen nyt olla. Ideani oli muistaakseni vielä perin nerokkaasti kasvattaa vain sekarotuisia koiria, koska mielsin näyttelyn täysin typeriksi, kun sekarotuisilla ei ollut niihin asiaa. Niin se maailmankatsomus muuttuu... 

Muistan jopa tehneeni eräänlaisia glemmareita piipunrassista ja ajatelleeni pistäväni ne kennelin myymälään myyntiin. Tietokoneen arkistoista löysin esimerkiksi vuonna 2004 tekemäni Word-tiedoston myynnissä olevista sekarotuisista pennuista. Jostain muustakin Word-tiedostosta minulla on hatara mielikuva, mutta tähän hätään en saa kaiveltua sitä esiin ja palautettua sitä muistiini. Eläköön loogiset otsikoinnit vuosina 2004 ja 2005!

Nyt en rehellisesti sanottuna näe itseäni kasvattajana koskaan. Toki joskus on ollut vaiheita, jolloin olen ajatellut, että olisipa jokin kiva kennelnimi tai että kylläpäs keksisin pennuille hyviä nimiä. Tosin... Olihan minulla jokin kennelnimi-idea silloinkin, kun siinä ekaluokan kieppeillä haaveilin kultaisestanoutajasta. Se jäi vain haaveeksi.

Mikä sitten muutti kaiken? Miksi asiat muuttuivat? Miksi useamman vuoden haave sai vähitellen unohtua ja lopulta hautautua kokonaan muiden juttujen alle? Olen usein ajatellut luokittelevani elämäni ajanjaksoihin "ennen Nettaa" ja "Netan tultua", mutta se ei ole niin mustavalkoista. Tämän asian kanssa sillä ei suoraan sanottuna ole yhtään mitään tekemistä.

Taas päästään mukavasti kesän 2008 leiriin. Ei se muuttanut vain käsitystäni näyttelyistä ja koiraharrastuksesta tai aiheuttanut ketjua, jonka seurauksena Netta nyt nukkuu omassa pedissään. Leirin ohjelmaan kuului muun muassa erään kasvattajan luento koirien kasvattamisesta. Kyseinen luento avasi silmäni ja sai minut näkemään kasvattamisen uudessa valossa. Muistan vieläkin jotenkin sen, kun tajusin, ettei kasvattaminen ollutkaan aivan sitä mitä minä luulin.

Oli hyvä, että palasin asian suhteen takaisin maan pinnalle. Taisin jopa mainita kotonakin, miten tajusin koko jutun. Ei se tietenkään estä pientä harmitonta haaveilua, mutta ajatuksen tasolle kaikki tulee luultavasti jäämään. Kun olen tajunnut enemmän asioita koiramaailmasta, olen myös tajunnut, ettei kasvattaminen ehkä koskaan tule oikeasti olemaan se minun juttuni.

Moni asia kasvattamisessa vaikuttaa vaikealta tai monimutkaiselta. Jokainen kokee sen omalla tavallaan. Moni asia vaikuttaa palapeliltä, jota ei välttämättä koskaan saa ratkaistua. Terveys, luonne, ulkonäkö. Minua myös huolestuttaisi vastuu pentujen kohtalosta. Mistä minä osaisin tietää, että aivan kaikki pennut saavat varmasti hyvän kodin? Ei sitäkään voi tietenkään aina ennakkoon tietää, mutta kuitenkin.

Lisäksi opittavaa riittää jo muutenkin. Ainahan jokainen voi oppia uutta, muttei kaikki rotukoiramaailmassa ole minulle vieläkään selvää - mutta onko kenellekään muullekaan selvää aivan kaikki? Vaikuttaa siltä, että kasvattaminen vaatii paljon. Eikä sekään, kuten muukaan elämä ilman koiria tai koiren kanssa, ole aina auvoista ja iloista.

Ei sillä, en koe yhtään meidän nykyisistä koirista jalostuskoiriksi (eikä kotona kukaan muukaan taida niin ajatella). Vilkku ja Netta on steriloitu. Miru tullaan steriloimaan ilmeisesti seuraavien juoksujen jälkeen, kunhan ne joskus alkavat. Voin vain kuvitella, jos Vilkkua ei oltaisikaan steriloitu. Oliskohan se onnistunut juoksuisena karkaamaan ja saamaan karkureissun seurauksena pentuja? Niinpä niin.

Netan kohdalla steriloinnin syy pentuasian lisäksi oli puolen vuoden juoksuväli. Nyt ei ole siitä huolta. Netta ei koskaan juoksujen aikaan vinkunut tärppipäivinä tai muutenkaan osoittanut erityisempää lisääntymisviettiä. Netan juoksujen huomaamnien ei olisikaan ollut helppoa, ellei olisi suunnilleen osannut odottaa milloin ne alkaisivat, sillä ei Netta muutenkaan vaikuttanut poikkeavan normaalista itsestään. Mirukaan ei ensimmäisten juoksujen aikaan käyttäytynyt erikoisemmin, mutta toisten juoksujen aikana se vinkui tärppipäivinä.

Se siitä juoksuasiasta sitten. Sen verran siitä pennuttamisesta, etten Netan kohdalla kokenut sitä muutenkaan tarpeelliseksi. En halua kuulostaa tylyltä, muttei ehkä aivan kaikkia koiria tarvitsekaan pennuttaa. Mutta millaisen koiran haluan seuraavaksi? Rotuhan olisi edelleen sheltti. Terve ja hyväluonteinen. Netta on opettanut, ettei koiran koolla tai ulkonäöllä ole niin väliä (vaikka Nettaa nättinä pidänkin). Se on loppujen lopuksi aika pieni juttu eikä tärkeimpien asioiden listalla. Jokaisella on omat ihanteensa ja onhan nätti koira kiva juttu, mutta terveyskin on tärkeä. Ja vaikka kasvattaminen ei kuulosta minulle sopivalta, voisin silti harkita joskus sijoituskoiraa, jos sellaiseen tulisi mahdollisuus. 

Aika aikaa kutakin. Tämä edelleen koirahullu ei ole suuntaamassa lukion jälkeen opiskelemaan mitään eläimiin liittyvää vaan jotain ihan muuta. Niin ne unelma-ammatit muuttuvat. Joskus se voi olla se kasvattaja tai koirahoitolan pitäjä, myöhemmin taas jotain vieraisiin kieliin liittyvää. Väkisinhän ihminen kasvaessaan jotenkin muuttuu ja samalla muuttuvat myös ajatukset. Toki jotkin asiat pysyvät samoina, mutta ei muutos ole aina huono juttu. 

Aktiivista elämää?

Tänään satoi jo ekaa kertaa luntakin. Hrr. Kävin Netan kanssa vapaavuorolla tekemässä keppitreeniä. Osa siitä on taas videolla ja loppuun tuli yksi kerta ilman ohjureita. Aluksi siis kaikilla ohjureilla ja sitten poistin keskeltä ohjurit. Huomatkaa huima taideteokseni kepeistä...

Anyway, hypyltä kepeille, putkelta kepeille jne. Miksi en juossut kovempaa? Sen kun tietäisi. Ehkä minä sitten kuitenkin jotenkin pelkään, että entä jos se nyt hyppää ohjurin yli tai jotain. LUOTTAMUS. Missä luottamus? Tätä minä mietin. Pitää luottaa siihen, että kyllä se tekee eikä se hypi yli. Pitää luottaa ja juosta, ei olla etana. Muutenkin pitää juosta, ei hidastella. Hohhoijaa, enemmänhän tässä tarvitsee opastusta ohjaaja kuin koira...

Kun nuo poistetut keskimmäiset ohjurit eivät vaikuttaneet Netan suoritukseen, ne saavat jatkossakin olla poissa. Sitten ohjaaja voi vain hakata päätä seinäänsä ja yrittää iskostaa tajuntaansa, että pitää JUOSTA eikä vain hölkätä. En oikein keksi muutakaan keinoa keppien nopeuttamiseen. Ainakaan yksittäisenä treeninä. Palkkana ovat lihapullat ja niistä Netta kyllä tykkää, joten mitään superhyperpalkaa en oikein keksi, kun millään lelullakaan ei saa suurempaa vauhtia aikaan. Tämä vaatii toistoja. Ei ehkä verta, hikeä ja kyyneleitä, mutta melkein pään hakkaamista seinään. Hah.

Iltaohjelmana oli collieiden toko. Sinne lähti tällä kertaa Netta. Seuraamisessa Netta ei edistänyt. Käännökset olivat väljiä ja tehtiinkin Netan kanssa samaa pyörähdysharjoitusta kuin Mirunkin kanssa, jotta takapääkin liikkuisi. Tätä ennen taidettiin tehdä pari käännöstä ihan vain imuttamalla. Takapäätreeniä siis Netallekin. Etuveto mikä etuveto, vai..?

Olipa myös paikallaolo, jossa oli tällä kertaa matka. Netta kesti hienosti, kun kävin välillä palkkaamassa ja menin kauemmaksi. Viimeisellä kerralla, kun tulin sen luo, se epäonnisesti nousi seisomaan. Pitäisi uskoa viisaampia ja lopettaa silloin, kun sujuu hyvin. Ensi kerralla sitten. Netta pysyi kyllä rauhallisesti (sen molemmilla puolilla oli koira). Ei melkein uskoisi, että joskus paikallaolon opettaminen oli yhtä tuskaa ja Netta ei meinannut millään pysyä paikallaan.

Oli tosi kylmää treeneissä. Onneksi auto oli lämmin ja kotona pääsi saunaan. Postausideoita saa laittaa, jos niitä on, kun nyt en oikein keksi. Toteuttaa pitäisi ainakin Netan päivä -kuvapostaus, mutta nyt lomalla vai loman jälkeen? Jaa-a. Blogi vaikuttaa varmaan aika harrastuspainotteiselta, vaikkei me oikeasti edes treenata usein. Jotkut ovat vissiin päätyneet "normaalin koirablogin" ohella pitämään treeniblogia erikseen, mutta en usko että jaksaisin sitä. Kaikki vaan samaan. Näin meidän kohdalla.

Lykynlampi 2013

Tänään käytiin Axu-eukun kanssa Lykynlammella. Tässä alkuun Minnan ottamia kuvia ja sitten perään kaksi minun ottamaani. Laitan lisää kuvia huomenna. Tuli muuten aika jees rakennekuva Netasta Lykynlammella, mutta eikös jokin typerä koivu ole siellä takana ja hämää sopivasti. No can do, antaa olla, kun en jaksa tapella kuvankäsittelyn kanssa.

Ymmärräthän varmasti et täs on kaikki mihin tuun koskaan pystymään

Kuvat © Minna

Pitkästä aikaa treeneissä

Kahtena aiempana viikkona agilitytreenit jäivät väliin ensin flunssan ja sitten matkan takia, mutta nyt päästiin vihdoin treeneihin. Hallilla oli valmiina rata ja sitä en jaksanut piirtää, koska se oli melkoista kieputusta. Ekalla kerralla tuli paljon kämmäilyjä. Suoritettiin rataa miten sattui, Netta hyppäsi ohjurien yli pois ja hyppäsi keinulle mennessä pois keinulta.

Toka kerta onkin videolla. Netta tuntui edelleen paljon nopeammalta kuin aiemmin, mutta aikaa näkyi menevän tosi paljon. Kepit olivatkin vähän hitaat. Toisella kertaa keinulle mennessä Netta hyppäsi pois. Ja aikaa vei varmasti oma töppäily, kun kaksi kertaa tuli tilanne: "Mitäs tässä nyt pitikään tehdä?" Että joo. Liikaa muistettavaa ja liikaa samaa juttua. Omia kämmäilyjä. Pöh. Jonain kertana pitää taas tehdä erikseen noita keppejä. Netan vauhdista jäi kuitenkin hyvä fiilis (mistä sitten johtuukaan ettei se videolla niin nopealta näytä?!)

Mirun filosofiaa

Julkaistu Mirun entisessä blogissa la 17.11.2012 klo 20:28

Mahapöpö meni lokakuussa ohi ja bloggaaminen jäi, mutta nyt tarjolla on...

MIRUN FILOSOFIAA

1. Jos voit istua, älä seiso.
2. Jos voit maata, älä istu.
3. Jos voit röhnöttää kummallisessa asennossa, älä missään nimessä makaa.
4. Aina voi ängetä sängyn alle.
5. Netan petiin mahtuu aina.
6. Kannattaa survoa itsensä Netan petiin.
7. Jalkojen töminä on hyvä syy kiljua.
8. On hyvä idea alkaa haukkua seitsemältä aamulla.
9. Ahmiminen on tosi hyvä idea.
10. Netan kurmuuttaminen kannattaa aina, jos jotain selittämätöntä tapahtuu.
11. Marmatus kannattaa etenkin silloin, kun omistajat katsovat televisitoa tai syövät.
12. Lattialle kuuluu aina käydä makaamaan niin, että on mahdollisimman monen tiellä.
13. Jos pyydetään siirtymään, tulee siirtyä mahdollisimman vähän - tai palata samalle paikalle.
14. Äänet keittiössä merkitsevät usein ruokaa.
15. Keittiön tuolien poikkipuut maistuvat yleensä hyvälle.
16. Puruluun syömistä ei voi lopettaa kesken.
17. Kannattaa aina kiertää kaikki esteet, viis siitä, että hyppäämällä yli pääsisi nopeammin.
18. Talvella ei todellakaan kannata poiketa polulta ja vajota hankeen. Aina on joku ihminen, joka tallaa sinulle polkua umpihankeen.
19. Jos polku on jo valmis, kannattaa silti ehdottomasti kulkea omistajan edessä tämän jaloissa.
20. Vastaavasti kannattaa kulkea omistajan takana ja olla piittaamatta, kun omistaja antaa sinulle mahdollisuuden ohittaa.
21. Jotkut autot eivät ole kivoja.
22. Kaikki ruoka on MINUN!
23. Vain (mato)lääkkeet ovat epäilyttäviä.
24. Kannattaa tulla marisemaan omistajalle lelu mukana, jos on tylsää.
25. Lelun jne. perässä juokseminen on kivaa, vaikka omistaja pistää sen aina jäihin (En minä oikeasti siitä kuumu, enhän?!)
26. Olen pomo, saan siis määräillä Vilkkua ja Nettaa miten mieleni lystää.
27. On viisasta vinkua jatkuvasti ulos, vaikka sieltä olisi juuri tullut sisään.
28. Ei kannata mennä ulos, vaikka muut menisivät. Silloin saa silityksiä eikä kukaan näe!
29. Jos on ulkona muiden kanssa ja kutsutaan sisään, ei kannata mennä muiden mukana. Voi saada vaikka namia, jos on tarpeeksi itsepäinen!
30. Kun omistaja tulee houkuttelemaan ovelle, tulee juosta kauemmas.

Hongankolistajat

Tänään retkueemme (minä, Netta ja äiti) suuntasi Kolille. Vihdoin päästiin sinne, eihän se ole ollutkaan tavoitteena kuin kesäkuusta asti... Käytiin Akka-Kolilla ja Ukko-Kolilla. Kuviakin tuli otettua, tosin aika vähän. Kun metiin ylös hissillä, Netta ei olisi halunnut mennä ja tärisi hissimatkan sylissäni, mutta paluumatkalla se ei ilmeisesti ehtinyt edes tajuta, kun koppasin sen syliini ja mentiin hissiin. 

Lisää kuvia: http://aniline.kuvat.fi/kuvat/Netta/2013/Lokakuu/ 

Matkalla oppii paljon etenkin itsestään

Nyt sitä lupailtua postausta jännityksestä ja muista opituista jutuista. Pähkinänkuoressa: minun jännityksestäni ja sen vaikutuksesta Nettaan sekä Netan paineistumisesta ja mahdollisia syitä kaikelle.

Ensinnäkin lukijoille ongelmamme on varmaan tuttu. Kun minä jännitän, Netta reagoi siihen. Se alkaa haahuilla ja haistella, se ei keskity kunnolla ja siihen ei ole niin helppoa saada kontaktia. Lisäksi viime aikoina olen huomannut, että Netta paineistuu myös virheiden korjaamisesta.

Ikään kuin vahingossa tulleet torumiset on nyt jätetty pois. Voi olla, että kun tulee esim. kieltoja ja niitä yritetään korjata ja vauhti hidastuu, Netta hämmentyy. Kontaktit ovat ilmeisesti selkeämmät ja Netastakin kivemmat juoksukontakteina. Ei siis turhaa hidastelua ja virheiden korjailua. Sen kun muistaisi itsekin.

Sijaistoimintona ollutta haistelua on esiintynyt treeneissä alkuvuodestakin ja kun tarkemmin miettii, myös mätsäreissä viime vuonna. Agilityyn ei ole vielä tullut Netallekaan samanlaista rutiinia kuin mätsäreihin. Mätsäreitähän en juurikaan jännitä, mutta agilitymöllejä ja -kisoja kyllä. Pitäisi muistaa se, että mätsäreitä takana on yli 40 ja agilitystartteja (möllit ja myös se yksi virallinen) 11. Ei kovin vertailukelpoista.

Netta paineistuu muustakin. Kerran se alkoi omissa treeneissä haistella maata, kun häkissä ollut uros rähähti toiselle urokselle. Kyllähän se homma saatiin jatkumaan, mutta tällaistakin sattuu. Haistelun lisäksi Netan sijaistoimintoja ovat pannan tai valjaiden rapsuttelu ja unille rupeaminen, joista viimeksi mainittua esiintyy ainakin mätsäreissä ja näyttelyissä. 

Isoimmaksi häiriöksi luen jännitykseni. Mutta mikä siihen sitten on syynä? Kun se ei ole niin yksiselitteistä. Olisikin. Mutta kun se on moniulotteista. Ei se sillä lopu, että tiedän, ettei siihen ole mitään syytä. Ei jännityksen loppuminen ole mikään taikatemppu.

Eikä jännitys itsessään häiritsisikään niin paljoa, ellei Netta reagoisi siihen. Jännitys on lähinnä ennen omaa vuoroa. Siksi juuri ennen omaa vuoroa olen yrittänyt pysyä vähän kauempana Netasta (koira kaverille tai häkkiin), koska jos itse pitelen sitä, se tuntuu reagoivan herkemmin.

Yksi syy kaikkeen on esiintymisjännitykseni. Ja kyllä, se on läsnä koulussakin. Sama juttu joka kerta, kun on suullinen esitelmä. Mutta ei niitä voi paetakaan. Ne on pakko hoitaa. Paljon pahemmalta vaihtoehdolta omalla kohdallani tuntuisi pitää esitelmä niin, että kuulemassa olisi vain opettaja.

Sitten asiaan. Mikä on esiintymisjännityksen taustalla ja lisäksi jännityksen taustalla koirajutuissa eli nykyisin agilityssä? Varmaan ainakin se, mitä muut sitten ajattelevat? Mitä jos joku nauraa pahassa mielessä? Helppo sanoa ettei pidä välittää, hankalampi toteuttaa.

Sitten lisätään yhtälöön oma tietynlainen epävarmuus esiintymistilanteissa ja muitakin juttuja. Ehkä myös itsekriittisyys, vaikkei se koirajutuissa olekaan niin korkealla tasolla. Korkealla tasolla se on vain tietyissä jutuissa. Olisiko sitten vain helpompaa mennä kisailemaan riittävän kauas? Enpä tiedä.

Helppoa olisi sanoa, että pitäisi vain hyväksyä se, ettei voi itse vaikuttaa kaikkeen ja ettei sillä ole mitään väliä, mitä muut ajattelevat. Kyllä sen koko ajan tiedostaa, mutta miten saada itsensä uskomaan se? Miksi on niin vaikeaa suostua hyväksymään se, ettei itse yksinkertaisesti voi vaikuttaa kaikkeen missään asiassa?

Lähes ainoaksi keinoksi koen vain kisatilanteet. Möllit ja viralliset. Ei siihen ole muuta tietä. Ihan sama, tehdäänkö kisanomaista treeniä, kun se ei vain aiheuta samaa tunnelmaa kuin vaikkapa möllit. Ei ainakaan minun kohdallani, eikä se näin palvele tarkoitustaan. Pakko vain suunnata katse eteenpäin ja jatkaa yrittämistä.

Koulutusviikonloppu, osa 2

Tänään oli koulutusviikonlopun toinen päivä eli luento (klo 9-15) ja tämän luennon (kuin myös eilisen motivointikoulutuksen) piti Vappu Alatalo. Luennon aiheet olivat keskittyminen, mielikuvaharjoittelu ja kilpaileminen. Voin jo tässä välissä sanoa, että luento oli erittäin antoisa ja herätti paljon ajatuksia. Olen erittäin tyytyväinen.

Agiradallahan en ajattele sitä, kuinka paljon aikaa on jo kulunut tai että meillä on yleisöä. Kyllä minä sen yleisön tiedän siellä olevan, muttei siinä radalla sitä loppujen lopuksi ehdi miettiä. Oikeastaan sama mätsäreissä jne. Jännitys on aina ennen suoritusta, muttei sitäkään ehti ajatella itse tilanteessa.

Meidän kohdallamme suurin häiriö on oma jännitykseni, johon Netta reagoi. Syy jännitykseen taas ei ole aivan yksioikoinen ja sitä aion aukoa jossain toisessa postauksessa. Meille vinkkinä oli eilisen tapaan Netan kanssa juoksentelu. Ilmeisesti sekin, että miettii asteikolla 1-10, miten paljon jännittää, voi auttaa. Ja asennoituminen. Mietin myös MP3-soittimen mukaan ottamista esim. mölleihin, koska ainakin joskus tietynlainen musiikki saa jännityksen edes lieventymään. 

Virheitä ei myöskään tulisi pelätä ja niiden kanssa pitää opetella elämään. Pätee muuten muuhunkin, kuin koiraharrastukseen ainakin omalla kohdallani. Muistiinpanoissa tuli esille myös virheen tutkiminen. Virheistä oppii, kliseistä mutta totta.

Pitäisi myös osata keskittyä hetkeen. Jospa sekin joskus tulee rutiiniksi muualla kuin siinä itse radalla. Se hetkessä eläminen tuntuu vain joskus niin vaikealta. Keskittymisjuttujen lisäksi saimme ohjeet kisa-analyysin tekoon ja tämän jälkeen käsiteltiin mielikuvaharjoittelua. 

Mielikuvaharjoittelustia sen enempää, mutta käpi käytiin myös kisaamista. Laji kuin laji, meillä taitaa olla kohdillaan se, ettei tavoitteena ole tietty tulos. Ei nollaa tai muutakaan. Tavoitteiden tulisi muutenkin olla sellaisia, että ne ovat saavutettavissa. 

Tämän enempää en nyt saanut ajatuksia (tai mitään muistiinpanojen tiivistelmiä) kasaan. Palataan vielä tämän päivän aikana aiheeseen jännitykseen liittyvän postauksen kanssa.

Koulutusviikonloppu, osa 1

Tänään oli ensimmäinen osa Vappu Alatalon koulutusviikonlopusta, jota järjestämässä oli PoKS ry. Päivä alkoi yhteisellä luennolla ja päivän teema oli motivointikoulutus. Koska vuoromme oli vasta melko lopussa (ja päiväkin venähti pitkäksi) kävin suunnitelmani mukaisesti hakemassa Netan kotoa kesken koulutuksen, ettei sen tarvinnut odotella niin paljoa autossa.

Hallin pihalla Netta oli vielä aika innokas ja iloinen. Se teki innokkaasti temppuja ja otti kontaktia. Kun vuoromme sitten sisällä alkoi, Netan kiinnostuminen oli tiessään. Mukana minulla oli Kettuherra Kettunen aka yksi Netan lempileluista (Skinneez-kettu), Ikea-rotta, Kongin lelu ja Berran vetopatukka, johon saa sisälle namin. 

Meille valittiin siis aiheeksi leikki. Ongelmakohtanahan meillä on se, ettei Nettaa aina ole helppoa innostaa ja se ei oikein välitä leluista. Lisäksi se paineistuu helposti. Nytkin ilmeisesti oma lievä jännitys ja outo tilanne, jossa oli yleisöä katsomassa, sai Netan haahuilemaan ja haistelemaan välittämättä yhtään, kun heilutin Skinneeziä sen nenän edessä. Myöskään ainakin joitain koiria innostanut naru, jossa oli päässä jokin karvajuttu, ei saanut Nettaa innostumaan. Meiltä kysyttiin, onko halli Netalle uusi paikka, mutta eihän se ole.

Virittämismielessä tehtiin sitten niin, että Vappu piti Nettaa hihnasta, minä juoksin toiseen suuntaan ja kutsuin Nettaa ja palkkasin, kun se tuli luokseni. Tämän jälkeen laitettiin nameja (lihapullat) sukkaan ja se sidottiin naruun, jossa se karvajuttu oli. Vapun kanssa leikkimsestä Netta ei ollut innostunut, vaan se melko vaisusti yritti tassuilla saada otetta sukasta.

Muistaakseni siinä vaiheessa, kun sukka oli minulla, Netta alkoi jo natustaa sitä ja lopulta se vetikin sitä välillä. Nimenomaan välillä veti, välillä se vain natusteli sitä kunnes sai siihen reiän ja lihapullia tuli ulos. Tätä jatkettiin myös kissanleikitystyylillä eli vedin narua. Saatiin myös kyseinen sukka mukaamme ja sillä houkuttelemma vain Netan ulos koulutukseen varatulta alueelta.

HUOMIOITA

*Netta tykkää enimmäkseen leikkiä kotona

*Joskus Netta on myös treeneissä leikkinyt vähän omalla tyylillään

*Netta tykkää leikistä, jossa se läpsii lelua tassuillaan

*Vetoleikkiä Netta leikkii esimerkiksi Mirun kanssa

*Netta mieluiten vain söisi leluja

*Vetäminen ei ole Netasta ykkösjuttu

*Namit ovat eniten Netan mieleen

*Vieras tilanne sai Netan mielenkiinnon pois jopa Kettuherra Kettusesta

*Namisukan avulla voi rohkaista Nettaa vetämään

Netan ja Mirun lelumieltymyksetkin ovat erilaiset. Miru pitää selvästi eniten naruleluista, joilla Nettakin joskus sen kanssa leikkii, mutta Netta pitää enemmän pehmeistä ja "suolistettavista" leluista. Seuraamalla muidenkin vuoroja koulutuksessa oppi myös paljon uutta, mitä voi varmasti soveltaa tulevaisuudessa jonkin toisen koiran kanssa, sillä eihän sitä koskaan tiedä, millainen vaikka seuraava koira on.

Tässä illalla leikitinkin Mirua narulelulla. Vetoleikki on sen mielestä ihan okei ja tänään sovellettiin yhtä koulutuksessa nähtyä kikkaa. Mieluisinta Mirulle on kuitenkin ilmeisesti lelujen heittäminen ja ainakin sisällä se tuo ainakin yleensä(kö) lelun takaisin. Samoin jätin lelun lojumaan lattialle, vein Mirun kauemmas ja osoitin lelua: "Missä lelu?" No problem, vaikka lelu olikin "kuollut".

Huomenna onkin sitten luvassa piiitkä luento ja lupaan kirjoittaa siihenkin liittyviä asioita tänne. Tai lähinnä huomioita, jotka liittyvät Nettaan ja asioita, jotka voivat Netan kohdalla auttaa. Ja mikseivät Mirun ja Vilkunkin kohdalla.

Täällä taas

Nyt on omistaja kotiutunut Berliniistä ja päästään taas bloggaamisen makuun varsinkin, kun edessä on syysloma. Sanomattakin on selvää, että Netta ei ole tehnyt mitään erikoisempaa sillä välin, kun Saksassa nyt olin. Treenit jäivät väliin ja samoin Mirun osalta collieiden tokoilut.

Ollessani Berliinissä sähköpostiini kolahti viesti Kenneliitosta, liitteenä oli lausunto lonkista ja kyynäristä. Tulokset ovat myös KoiraNetissä. Lonkat ovat C/B ja kyynärät 0/0. Enää on odoteltavana vain selkälausunto, Netan polvethan ovat 0/0, sydämessä ei sivuääniä ja silmissä CRD.

Nerokkaasti olin valmistautunut soittamaan tänään Kennelliittoon kysyäkseni tuosta C:n lonkasta, mutta sitten huomasin, että puhelinaika onkin keskiviikkoisin. Siispä keskiviikkona puhelin kouraan. Kuulemma C:n ei pitäisi vaikuttaa koiran elämään mitenkään, mutta varmistan asian nyt kuitenkin kunhan se vain onnistuu.

Huomenna onkin jo Vappu Alatalon motivointikoulutus. Aikataulullissa vuoromme on aika myöhään ja koska aamulla on kaikille yhteinen luento, täytyy varmaan tehdä niin, että käyn hakemassa Netan kotoa vasta myöhemmin, ettei se joudu odottelemaan autossa. Sunnuntaina on sitten vielä Vappu Alatalon luento. 

Pitää vähän katsoa, mitä leluja haalin Netalle huomiselle mukaan. Leluja nyt riittää, mutta Netta ei erityisemmin leikkimisestä välitä. No, namejakin mukaan reilusti. Tarpeeseen se koulutus ainakin tulee. Nähtäväksi jää, tehdäänkö lomalla mitään erikoista. Koiratapahtumia ei ainakaan ole tiedossa.

Pientä taukoa tiedossa

Bloggaaja huitelee muilla mailla vierahilla ja palaa vasta perjantaina kotiin, joten Netta's Stage hiljentyy siksi aikaa.

Agitusta ja vähän muutakin

Tänään siis käytiin vapaavuorolla. Ohjaajan äänikin alkaa olla paremmassa kunnossa, tosin kovinkaan korkealla äänellä en vielä pysty puhumaan. Arvon neiti Netunen bongaili jo alkuun maasta vähän nameja. Tehtiin keppejä ja kontakteja ja lopuksi pieni rallattelupätkä (tästä ei ole videota, muista on).

Kepeistä aloitettiin ja niitä tehtiin myös ennen loppurallattelua. Otettiin siis ohjurit käyttöön. Mitäpä tässä turhaan selittämään mitä tehtiin, videolta sen näkee. Kerran Netta pujahti jotenkin kummalisesti ohjurin ohi. Ja no, ignooratkaa minun liikkumiseni, kiitos. Kun lopuksi irrottelin ohjureita ja niitä oli vain toisella puolella, Netta omatoimisesti teki kepit (oikeaoppisesti) ja kerran myös hyyyyvin hitaasti ilman kädellä näyttämistä (tämä ohjureiden poistuttua) ja jätettiin kepit sitten siihen. Välillä kepit menivät vauhdikkaammin, välillä eivät. Videolla oli niin monta keppisuoritusta, että karsin niitä vähän (ettei tulisi liian pitkä video).

Puomi ja A-este olivat seuraavat kohteet. Kiipee-koske-mennään, siihen päädyttiin haahuilun jälkeen. Ja näillä nyt menään ja piste. Keinua tehtiin myös vähäsen. Yhden kerran Netalle tuli melkein lipsahdus keinulla, mutta hetken kieltäytymisten jälkeen se suostui menemään taas keinua. Videolla lisää, turha näitä on sen enempää ruveta tässä aukomaan. Paitsi että puomilla ja A:lla huomataan taas kerran oman käskytyksen hitaus. Kuin myös keppien kohdalla, ei kontakteistakaan ole tällä videolla kaikkia suorituksia. Videota editoidessa nyt kämmäilin vielä niin, että onnistuin sotkemaan keppikertojen järjestyksen, mutta ehkei sillä niin ole väliä kun ne kuitenkin videolla ovat.

Tänään myös käytin aikaa Netan turkinhoitoon. Hoitoaine, kampa, sakset ja lopulta myös karsta. Ei siis mitään sen kummempaa kuin turkin selvittelyä ja lähtevien karvatuppojen irrottelua. Viisastahan se karvanlähtö nyt on aloittaa, hei Netta! No joo. Jo edellisellä turkinhoitokerralla tuntui, että kampa tepsii tällä hetkellä harjaa paremmin. Samalla vaivalla kävin tänään perusteellisemmin läpi pöksyvillat jne. Kainaloissa oli takut, toisen kainalon takku oli isompi kuin toinen. Ovatkohan valjaat syy noihin takkuihin? Myös korvantaustatakuista hankkiuduttiin eroon. Karsta oli lyömätön apu pöksyvillojen kanssa ainakin Netan turkissa.

Kampaan ja karstaan tarttuneet karvat sekä irti leikatut takut

Netan sairaushistoria

Tänään ei menty agitreeneihin ohjaajan flunssan takia. Olen myös kuullut, että joillain koirilla, joita ollaan treffattu, on epäilty nenäpunkkia. Meidän ei kai auta kuin seurata tilannetta ja toivoa parasta, sillä se on kaikki, mitä tällä hetkellä voidaan tehdä. Nenäpunkki kun on meidän laumalla jo kerran aiemmin ollut, että ei toistamiseen sitä millään haluttaisi (kuten tuskin kukaan muukaan).

Netta on tähän mennessä ollut melko terve, mutta päätin silti vilkaista blogista mitä kaikkea Terveys-labelin alla onkaan. Netan pentuaikana ei ollut oikeastaan paljoakaan mitään erikoista, mutta eläinlääkärin piti poistaa ylhäältä maitokulmurit, koska ne eivät itsekseen lähteneet ja pysyvät kulmuritkin olivat jo sen pituiset, että maitokulmurit oli saatava pois. Alla Netta hampaanpoisto-operaatiopäivänä.

Tapaus nenäpunkki oli meidän laumamme elämässä kesällä 2011. Olin Saksassa isäni ja veljeni kanssa, kun äiti arveli, että jokin ei ole kohdallaan. Kaikki koirat nimittäin aivastelivat ja pärskivät. Äiti käytti Vilkun eläinlääkärillä ja kun muuta ei löydetty, saivat kaikki kolme koiraa lääkekuurin. Kaikille tuli sama määräkin, yksi tabletti viikkoa kohti kolmen viikon ajan eli kolme tablettia per koira. Tämän takia Netta ei päässyt koiraleirille. Ja tämän takia yritän olla varovainen, ettei Netta saisi nenäpunkkia uudestaan, koska ei huvittaisi oikeasti skipata mitään koirajuttuja (tuskinpa ketään huvittaa..). 

Viime vuona ihan alkuvuodesta Netalla oli ripulia ja selvästi huono olo. Alla oleva kuva onkin tammikuulta, kun Netta lepäili häkissään. Ripulia koirilla oli myös viime vuonna syksyllä. Jep, eihän se yksi koira vielä riitä, kun niitä on useampia ja kaikilla sama vaiva.

Yritykseni edetä aikajärjestyksessä on tuomittu epäonnistumaan. Sairaushistoriaan tämä ei ehkä varsinaisesti liity, mutta Netta steriloitiin viime vuonna ja olihan siinäkin tietty toipumisaikansa. Netalla oli haavasuojapuvutkin. Aluksi Netta myös näytti hyvin kipeältä, mutta päivien kuluessa se piristyi. Alla olevassa kuvassa Netta nojailee haavasuojapuku päällään Miruun.

Tänä vuonna ensimmäinen episodi oli silmätulehdus, jonka takia Netta kävi eläinlääkärillä. Hokkuspokkus ja kaikille koirillehan se tarttui. Silmätulehduksen takia skipattiinkin kolmet agilitytreenit. Kesän alussa taas Netalla oli huono olo eikä se syönyt, juonut tai liikkunut kunnolla. Lopulta syylliseksi arveltiin ampiaista, kun veri- ja virtsanäytteessäkään ei mitään näkynyt. Tämän takia treenit jäivät väliin.

Siinäpä vähän Netan toistaiseksi pientä sairaushistoriaa ja toivotaan, ettei enää tule enempää mitään. Koputan puuta ja toivon kovasti, että tällä kertaa vältyttäisiin nenäpunkilta.